Työttömyysaste kohosi selvästi tammikuussa

Kuvitus: Jukka Lehojärvi
Kuvitus: Jukka Lehojärvi

Työttömyysaste nousi tammikuussa 9,3 prosenttiin vuoden takaisesta 8,8 prosentista, kertoo Tilastokeskus. Työttöminä oli 245 000 henkilöä, mikä on 14 000 enemmän kuin vuosi sitten.

Työllisten osuus työvoimasta pysyi kuitenkin liki ennallaan, sillä työvoiman ulkopuolella oli 9 000 henkilöä viime vuotta enemmän. Työllisyysaste kohosi 66,8 prosenttiin 66,7 prosentista. Työvoiman ulkopuolelle voivat siirtyä muun muassa opiskelijat ja eläkeläiset.

Piilotyöttömien määrä nousi kuitenkin yli viidenneksellä 177 000 henkilöön. Piilotyöttömiä ovat henkilöt, jotka eivät syystä tai toisesta hae aktiivisesti töitä.

Tilastokeskuksen työvoimatutkimus perustuu otantaan ja on kansainvälisesti vertailukelpoinen.

Työ- ja elinkeinoministeriön mukaan työ- ja elinkeinotoimistoihin oli ilmoittautunut 368 000 työtöntä työnhakijaa. Määrä oli 2,4 prosenttia suurempi kuin vuosi sitten.

Suomalaiset huolissaan työllisyystilanteesta

Yli 80 prosenttia suomalaisista on huolissaan Suomen työllisyystilanteesta tänä vuonna. Taustalla ovat paitsi korkeat työttömyysluvut, myös työelämän muutosten aiheuttama epävarmuus. Tiedot ilmenevät Suomalaisen Työn Liiton teettämästä kampanjatutkimuksesta.

Sinivalkoinen jalanjälki -tutkimukseen vastanneista 46 prosenttia piti Suomen työllisyystilannetta alkaneena vuonna erittäin huolestuttavana, ja 35 prosenttia melko huolestuttavana.

Taloustutkimuksen tekemä kyselytutkimus toteutettiin joulukuussa 2015 ja siihen vastasi 1051 henkilöä.

TS–STT

Haluatko käyttää

Osallistuaksesi keskusteluihin ole hyvä ja kirjaudu TS-tunnuksillasi

Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita uusi viesti
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Aiemmat viestit (5)

Vastaa
työtä kansalle
Sipilän lupaukset
Sipilä lupasi,että hallitus tekee 100000 uutta työpaikkaa Suomeen. Missä ne nyt ovat Sipilä, kun työttömiä on taas 14000 enemmän? Valhepuhetta on Sipilän lupaukset.
Lupasi erota hommastaan, kun epäonnistuu. Sekin lupaus osottautui valheeksi, ei minkään lähtenyt.
Haluatko käyttää
Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita vastaus viestiin
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Äänestäjä
Vast: Sipilän lupaukset
Sipilä tietenkin tarkoitti, että eroaa hommastaan ensi vaalien yhteydessä...!
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vastaa
Turku 17,2
Turun tilanne
Ei millään vain pysty uutisoimaan Turun tilanteesta, työttömiä 17,2 %...

Mutta kyllä se siitä iloksi muuttuu, kun oikein SAK:n voimin aloitetaan turvapaikanhakijoille työllisyysvalmennus:)
Haluatko käyttää
Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita vastaus viestiin
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vastaa
Ölavi
Prosentit ja prosentit
Vaikka 2015 oli huonompi kuin 2014, niin iloitkaamme kuitenkin siitä, että se on huomattavasti parempi kuin 2016. (Lainaus 90-luvun lamavuosilta.)

Pelkät työttömyysprosentit eivät talouden tilanteesta kerro paljon mitään. Maa voisi tulla mukavasti toimeen muutamankin prosentin työllisyydellä, jos ne prosentit koostuisivat maahan reilusti veroja maksavista bilgateseista. Jos kaikki olisivat kulttuurityöntekijöitä tai vokkien tulkkeja, edes 100% ei riittäisi kestävään talouteen.

Kaiken ytimessä on tuottava työ; sellainen mitä ennen tehtiin puuteollisuudessa, telakoilla ja Nokialla. Nythän Suomen pitää maksaa ulkomaille jo siitäkin, että sähkö siirtyy voimalaitoksilta kuluttajille. Ulkomainen pääoma verottaa suomalaista talouselämää.

Haluatko käyttää
Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita vastaus viestiin
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vastaa
Johtaja
Tulosvastuuta myös Helsinkiin
Suomessa peräänkuulutetaan tulosvastuuta kaikkialla. Miksei tulosvastuu ulotu ollenkaan esim. Työ- ja Elinkeinoministeriöön sekä sen ministeriin itseensä??
Työllisyyspolitiikka on Suomessa ihmistä passivoivaa ja olematonta. Vanhoille toimimattomille rakenteille ei kannata tehdä enää muutoksia, vaan rakentaa työllistymisen polutus yksilöille kokonaan ihan uudelleen, vastaamaan tämän päivän ja huomisen haasteita.
Kehityksen tulpat poistettava ensi tilassa. Esim. Pitkäaikaistyöttömien työllistämisvastuu siirrettävä välittömästi kokonaan kunnille. Rahat ja kaikki muut resurssit myös. Valtion ja kuntien yhteisvastuu ei ole toiminut enää pitkään aikaan. Muutokselle on poliittinen tuki, kuntaliitto on valmis, yritykset ja kolmassektori on valmiina, vain TEM tai jotku sen virkamiehet siellä on muutosta jarruttavia tekijöitä. Pidenpään työttömänä ovat olleet jo liian kauan valtion ja kuntien pelinappuloina. Ihmisten kiusaamiselle ja pallottelulle on laitettava stoppi! Ei ole aikaa odotella Soteja tai itsehallintoalueiden järjestäytymistä vuoteen 2019. Jokaisen ainutkertainen elämä on juuri nyt!

  • «
  • 1
  • /
  • 1
  • »