Uutiset

Kunnat piilottelevat edelleen julkisia tietoja

 TS Arkisto/Marttiina Sairanen
TS Arkisto/Marttiina Sairanen

Julkisuuslakia ei toteuteta kaikissa kunnissa niin kuin pitäisi. Jyväskylän yliopiston tutkimuksessa kolmannes kunnista ei vastannut lain mukaiseen tietopyyntöön.

Viestintätieteiden laitos lähetti 301 kunnalle kolmiosaisen kyselyn. Siinä tiedusteltiin tietopyyntöjen hinnastoa, ohjeistusta ja kolmea edellistä kunnan saamaa tietopyyntöä. Kunnista 96 ei vastannut ja 36 vastasi myöhässä.

Kansalaiset kyselevät tietoja monista asioista. Pyynnöt voivat koskea vaikkapa pöytäkirjanotteita, niiden liitteitä tai tietoja julkisesta viranhausta. Tutkimuskoordinaattori Heikki Kuutin mukaan viranomainen jättää usein perustelematta, miksi tietoa ei luovuteta kysyjälle.

Ongelmana on myös osittaisjulkisuus.

– Kysyjälle tarjotaan jotakin, ja oletetaan tämän olevan tyytyväinen. Piiloon jäävät asiat, jotka voivat olla ongelmallisia viranomaisille.

Hinnat vaihtelevat rajusti

Myös tietojen maksullisuus haittaa julkisuuden toteutumista. Lain mukaan viranomainen voi laskuttaa, jos aineiston keräämisestä koituu paljon työtä.

Jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

– Laskuttaminen on kuitenkin varsin automaattista, kun kerran hinnasto on olemassa. Tämä jarruttaa tavallisen pulliaisen tietopyyntöjä. Hänen pitää tilata sokkona aineisto, ostaa tavallaan sika säkissä ja katsoa sitten, minkä kokoinen se on, Heikki Kuutti kuvailee.

Hinnoittelussa on myös suurta vaihtelua kuntien välillä. Paperikopiosta veloitetaan 0–6 euroa, tietojen etsimisestä 0–73 euroa tunnilta. Projektitutkija Aleksi Koski muistuttaa, että tietopyytäjälläkin on oma vastuunsa perehtyä asiaan etukäteen.

Tutkijoiden mukaan tiedon saamista ja viranomaistyötä helpottaisi, jos asiakirjalistat eli diaarit sekä julkiset asiakirjat vietäisiin avoimesti verkkoon.

Nykyinen julkisuuslaki säädettiin vuonna 1999, mutta asiakirjojen julkisuusperiaate on ollut voimassa jo 300 vuotta, Aleksi Koski huomauttaa. Silti tiedonsaanti kangertelee.

Koski arvioi syiksi muun muassa kuntien heikon lain tuntemuksen, kokemattomuuden tietopyynnöistä sekä tietohallintajärjestelmien puutteen tai niiden vajaakäytön.

– Viranomaisilla on pitkä ja kivinen tie oppia avoimuuteen ja läpinäkyvyyteen. Viitteitä on kuitenkin siitä, että parempaan päin ollaan menossa.

TS–STT

Haluatko käyttää

Osallistuaksesi keskusteluihin ole hyvä ja kirjaudu TS-tunnuksillasi

Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita uusi viesti
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Aiemmat viestit (4)

Vanhimmat ensin
Vastaa
On huomattua samaa
Salainen
Paraisten kaupungin rakennuslautakunnan esityslistoissa on joka kerran jokin salattu asia käsiteltäväksi-ja yleensä muut asiat ruotsinkielellä.Tänne otettaville pakolaisille opetetaan ainoastaan ruotsinkieli on rkp vaatimuksena!
Haluatko käyttää
Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita vastaus viestiin
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vastaa
tiedonjanoinen
suutarin lasten kengät
Joo,
tietosuojavaltuutetullakaan ei ollut diaaria julkisesti selattavissa edes omassa toimipaikassaan...

Elon Vena
niinpä...
Kotikaupungissani ei todellakaan saanut vastauksia edes siihen, miksi tonttivuokrat, joiden piti olla jonkinlaisten sopimusten mukaisia, olivatkin ihan mitä sattuu... Jotakin salattavaa niillä virkamiesperkeleillä joita elätämme, oli kun alkoi valtaisa kiertely ja vänkäys. Odotan todella sitä päivää kun julkiset hommat alkaa olla salailuvapaita ja viranomaiset korruptiosta puhtaita. Ehkä turhaan.
Haluatko käyttää
Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita vastaus viestiin
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Sullemulle....
Vast: niinpä...
Tällaista se on niin kauan kuin viran saamisen vaatimuksena ei ole ammattitaito vaan 'oikean' puolueen jäsenkirja. Ilmankos kuntien talous muiden muassa on kuralla kun kaveriporukat huseeraa.
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.