Muistio paljasti karun arvion kolmen miljardin sote-säästöstä

Pääministeri Juha Sipilä (kesk) ajoi läpi 18 alueen sote-mallin. Sipilän markkinoima 3 miljardin euron säästö sote-uudistuksella ei ole asiantuntijoiden mukaan mahdollinen ilman, että palveluita leikataan.

Juha Vainio / LM

Pääministeri Juha Sipilän (kesk) markkinoima 3 miljardin säästö sote-uudistuksella ei ole mahdollinen ilman, että terveydenhuollon palveluita leikataan. Näin arvioidaan virkavastuulla laadituissa taustaselvityksissä, jotka julkistettiin maanantaina.

Muistiossa myös arvioidaan, että säästö on mahdollinen vasta vuonna 2029.

– Käytännössä säästötavoitteen saavuttaminen edellyttäisi todennäköisesti palvelujen volyymin rajoittamista, jolloin tuottavuustavoite olisi pienempi, virkamiesselvityksessä todetaan.

”Volyymin rajoittaminen” tarkoittaa käytännössä ihmisille tarjottavien palveluiden laajuuden pienentämistä.

– Lisäksi 3 miljardin kustannussäästötavoitteen saavuttamiseksi on muutenkin jatkettava priorisointia ja määriteltävä hallitusohjelmassa tarkoitettu julkinen palvelulupaus siten, että palvelulupauksen kattama toiminta on osin nykyistä palvelua rajatumpi, sanotaan selvityksessä.

Myös sote-uudistuksen säästömekanismeja avattiin tarkemmin maanantaina, kun Valtioneuvosto julkisti sosiaali- ja terveysministeriön alustavia arviointeja sote-uudistuksen taloudellisista vaikutuksista.

Tässä julkistettuja lukuja:

– Tavoitteena vähintään 4 miljardin euron taloudelliset vaikutukset.

– Sote-uudistuksen osuus 3 miljardia vuoden 2029 loppuun mennessä.

– Hallitusohjelman mukainen 3 miljardin euron säästötavoite korjaisi reilun kolmanneksen kestävyysvajeesta, joka VM:n syyskuun arviossa oli 3,5 prosenttia suhteessa BKT:hen.

– Sosiaali- ja terveydenhuollon menojen reaalikasvu saisi olla jatkossa 0,9 prosenttia vuodessa ennustetun 2,4 prosentin sijaan.

Sote-uudistuksen jälkeisten toimintamallien uskotaan tuovan säästöjä muun muassa näin:

– Säästöjä syntyy ennen kaikkea palvelujen järjestämisen ja tuottamisen tehostamisella, eli keskittämällä sote-palveluita.

– Henkilöstömenoja hillitään lisäämällä sähköisiä palveluita, kehittämällä ammattiryhmien välistä työnjakoa, tukemalla ikääntyneiden toimintakykyä ja kotona asumista, jotta kalliin ympärivuorokautisen hoivan tarvetta voidaan siirtää.

– Keskitetymmillä palveluilla haetaan myös mittakaavaetua: Säästöjä voidaan saada hankkimalla isompia eriä mm. lääkkeitä, hoitotarvikkeita ja käyttötavaroita.

– Digitalisaation hyödyntäminen sote-palveluissa. Kun tieto siirtyy sähköisesti, potilastiedon käsittelyyn menee vähemmän työaikaa ja muun muassa hallinnollinen työ vähenee.

Sosiaali- ja terveysministeriön muistio Valtioneuvoston sivuilla: http://vnk.fi/documents/10616/1865308/Arvio+sote-uudistuksen+säästöistä+ja+säästömekanismeista.pdf/c5c53712-7b8c-4bae-aa62-3d8953f73d3a

Lue myös

Haluatko käyttää

Osallistuaksesi keskusteluihin ole hyvä ja kirjaudu TS-tunnuksillasi

Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita uusi viesti
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Aiemmat viestit (11)

Vastaa
Kriitikko
Liian hidasta
Ihme lukuja. Eikö Suomessa saa mitään aikaiseksi ilman, että siihen menee vuosikymmen tai pari?
Haluatko käyttää
Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita vastaus viestiin

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Peh
Vast: Liian hidasta
Saataisiin nopeamminkin,mutta Ay hannaa vastaan vastuuttomasti. Lisäksi heti leikkauksista mahtavat nielenosoitukset
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Työntekijä
Vast: Liian hidasta
Onko ay-liike pyrkinyt estämään sote-uudistusta? Miten? Työelämän leikkauksia ay-liikkeen kuuluukin vastustaa.
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vastaa
Kokeilija Koistinen
Kohti amerikan mallia
Tulevaisuudessa on käytännössä pakko olla jokin kallis sairausvakuutus, että selviää vaikkapa umpparileikkauksen sairaalalaskusta ilman vuosikymmenten velkavankeutta.
Haluatko käyttää
Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita vastaus viestiin
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vastaa
Lex
Säästöä?
Tässä on nyt sitten säästöt syöty ja lisä kuluja tulee kaupunkilaisten maksettavaksi, helvetin kepuiliat.

Pehi
Vast: Säästöä?
Ehkä kirjoittaja ei ole huomannut,että tavoitteena on ,etteivä kustannukset lisäänny ylimääräisesti 3 miljardilla 2030 mennessä.
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vastaa
kansan murha
Sote-soppaa
Saatanan Sote, joka uutisessa tulee sentään joku selitys ja kaikki yhtä kauhistuttavia, 200000 kunnan työntekijää tulee saamaan lopputilin kouraansa ja köyhät vanhukset ja osa hyvinvointipalveluista priodisoidaan soten ulkopuolelle muuten ei saada suunniteltuja säästöjä kokoon, jos ei ole varoja maksaa omia hoitojaan, kuka haluaa elää enää vuoden -19- jälkeen tässä yhteiskunnassa?
Haluatko käyttää
Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita vastaus viestiin
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vastaa
A.Siantuntija
Vast: Liian hidasta
Kepulien jarrumiesten laskennossa vuosikymmen tai pari tarkoittaa ainakin 50 vuotta.
Silloin tämän päivän tekosia eivät nykyiset kepulivirtuoosit ole selittelemässä miksi hallituksen arvaukset laskelmista eivät toteutuneet ja miksi velkalastia on tarvinnut joka vuosi kasvattaa.
Haluatko käyttää
Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita vastaus viestiin
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vastaa
Hönö
Muutoksia
Kepu ei sitten muuttunutkaan Sipilän kaltaiseksi vaan Sipilä muuttui ihan peruskepuliksi.

karsittavaa riittää
Kirveelle on töitä
Kyllä terveydenhoidossa on kirveelle töitä. Tyksissäkin on vain koko ajan lisätty hallintoa ja lääkärit vetää aivan käsittämättömiä päivystys- ja jononpurkukorvauksia kaikein aikaa. Hoitajien tekemissä töissä ei ole kiristämisen varaa, eikä siletä ole säästöjä luvassa.

Ensimmäinen työ olisi se että sairaalan raha-asioiden vahtiminen siirretään lääkäreiltä talousihmisille.
Haluatko käyttää
Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita vastaus viestiin
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vastaa
KTe
No mutta sittenhän
verotus tulee laskemaan ja sitähän suuri osa kansasta on halunnut, vai tuleeko? Pystytäänkö laskemaan verotusta, jos lääkärikäynnit maksetaan verovaroista? Sitähän tämä tarkoittaa, että porukka alkaa käymään yksityisellä ja vie sinne maksusitoumuksen mukanaan.
Sivutuotteena tulee julkisen terveydenhuollon näivettyminen, joka taas avaa tilaa yksityiselle sektorille laajeta entisestään, kunnes olemme tilanteessa, jossa lähes kaikki terveydenhuoltotarjonta on yksityistä, joka siis maksetaan verovaroin.

Toinen vaihtoehto on amerikan malli, jossa siis hoitoa saat, jos sinulla on vakuutus.
Olisi mukava tietää, mikä USA:ssa pitää olla tulotaso, että on varaa maksaa itselleen kattava hoitovakuutus. Harmittaisi kovasti, jos ambulanssi ei pysähtyisi siinä lähimmän sairaalan kohdalla...

Tunnen äänestäjänä olevani raskaasti silmään lirautettu, mutta toisaalta olen itse tähän syyllinen, kun numeron kävin äänestyskopissa raapustamassa. Toisaalta, eihän mitään niistä lupauksista, joiden vuoksi äänestin niin kuin äänestin, ole lunastettu, vaikka äänestämäni porukka pääsi valtaan...

  • «
  • 1
  • /
  • 1
  • »