Halla-aho esittää rajalle valtavaa parakkikylää

 Jussi Halla-aho. Kuva: TS/ Timo Jerkku
Jussi Halla-aho. Kuva: TS/ Timo Jerkku

Perussuomalaisten europarlamentaarikko Jussi Halla-aho esittää turvapaikanhakijoiden majoittamiseen omaa ratkaisua. Hän rakennuttaisi Ruotsin vastaiselle rajalle ”valtavan parakkikylän”.

Halla-ahon mukaan se pienentäisi vastaanottokustannuksia, ehkäisisi turvapaikanhakijoilla tehtävää tilanvuokrausbisnestä ja vähentäisi Suomen houkuttelevuutta.

– Majoitustilat minimistandardeilla ja kaikki rahallinen tuki pois, Halla-aho esittää tiedotteessaan.

Hän ei tiedotteessaan mainitse, eristettäisiinkö alue esimerkiksi piikkilangalla.

Halla-ahon mielestä nykymenettelyllä majoitustilat loppuvat vääjäämättä kesken.

– Jumppasalit loppuvat.

Halla-aho uskoo ehdotuksensa karsivan turhia hakemuksia ja saavan naapurimaatkin muuttamaan toimintaansa.

– Olen kohtuullisen varma, että muut kuin todellista hätää pakenevat tulijat palaisivat viikon kuluessa Ruotsiin. Kun Ruotsi ei enää pystyisi tuuppaamaan tulijoita Suomen riesaksi, se joutuisi valvomaan Tanskan vastaista rajaansa ja Tanska omaa etelärajaansa.

Perussuomalaiset ovat muutenkin aktivoituneet turvapaikka-asiassa. Kansanedustaja Mika Niikko (ps) epäili tiedotteessaan ”turvapaikanhakijoiden vievän suomalaisilta asunnot”.

Taustalla on hänen mukaansa vireillä oleva säädösten muutos. Oleskeluluvan haltijat voisivat ensi vuoden alusta hakea asukkaaksi valtion tukemiin vuokra-asuntoihin riippumatta oleskeluluvan kestosta.

TS

Haluatko käyttää

Osallistuaksesi keskusteluihin ole hyvä ja kirjaudu TS-tunnuksillasi

Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita uusi viesti
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Aiemmat viestit (95)

Vastaa
nappi
Todellakin
Loistava idea. Tämä pitää toteuttaa heti.
Haluatko käyttää
Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita vastaus viestiin

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
PP
Vast: Todellakin
Samaa mieltä. Hyvä idea, mutta ei valitettavasti mene läpi, sillä esittäjänä on Halla-aho.
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Majoitusvaltio elättää vieraat
Vast: Todellakin
Miksi meidän pitää rakentaa majoitusautomaatti?
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vastaa
juutas
Kannatetaan
Piti sitten tähänkin juttuun tunkea täysin pystymettästä kaivettu viittaus piikkilankaan, tosin kyllähän tuo alue jotenkin on rajattava.
Haluatko käyttää
Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita vastaus viestiin
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
halla-aivo
Vast: Kannatetaan
Ei sitä ole pystymetsästä vedetty
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vastaa
Joonas
Mielikuvamarkkinointi
Miksi artikkelissa mainitaan piikkilanka?

jope
Vast: Mielikuvamarkkinointi
Kertoo ts.toimittajan kukkahattuisuudesta..
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Kreivi
Vast: Mielikuvamarkkinointi
Toimittajan olematon puolueettomuus paistaa kirkkaasti läpi tässä. Itse en persuista perusta, mutta arvostan Halla-ahon ehdostusta pahan pakolaisongelman parantamiseksi.
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vastaa
Tuutinen
Asenteellista uutisointia
"Hän ei tiedotteessaan mainitse, eristettäisiinkö alue esimerkiksi piikkilangalla."

Tämäkö on laadukasta uutisointia?
Haluatko käyttää
Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita vastaus viestiin
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Mustakaapu
Vast: Asenteellista uutisointia
On se. Ja taidokasta sekä korkealentoista. Suvaitsijoiden mielestä.
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
kusimunatoimittaja
Vast: Asenteellista uutisointia
Laatu-uutisointia tosiaan....

Varotoimena
Vast: Mielikuvamarkkinointi
Turvallisuuden takaamiseksi se tietty mainitaan.
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vastaa
Kuppiin on mennyt jo nurin
Kannatetaan!
Järkevä ehdotus, sanovatpa persujen inhoajat mitä hyvänsä. Rajansa pitäisi olla kaikella hyysäämisellä ja vieraanvaraisuudella varsinkin silloin, kun ei ole varaa tarjoiluun.
Haluatko käyttää
Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita vastaus viestiin
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vastaa
Mika
30-luvun huminaa
Kyllä sinne parakkeihin kohta muutkin joutuu kuin vain pakolaiset, ensimmäisinä persujen kanssa eri mieltä olevat.

matti
Vast: 30-luvun huminaa
Taitaa olla juurikin toisinpäin..kaikki jotka ovat eri mieltä suvaitsevaisten maailmanhalaajien kanssa pyritään hiljentämään rasismiin vedoten..kohta laki toisinajattelijoiden sulkemiseksi piikilankojen taakse..pohjois-Korean ja venäjän tyyliin.
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Matille
Vast: 30-luvun huminaa
On eri asia olla eri mieltä ja ilmaista se sivistyneesti ja perustellen kuin syyllistyä lainrikkomiseen.

Ensimmäinen onnistuu fiksulta, mutta jostain syystä halla-aholaisista ei sellaisia löydy. Selitys asiaan tarjoutuu tieteellisestä tutkimuksesta,joka on uutisoitu mm. otsikolla "Low IQ & Conservative Beliefs Linked to Prejudice".

Suomeksi: Matala älykkyys ja konservatiivisuus liittyvät ennakkoluuloisuuteen.
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vastaa
joku
NA
"Hän ei tiedotteessaan mainitse, eristettäisiinkö alue esimerkiksi piikkilangalla."

Mielenkiintoinen lause jutussa jonka pitäisi olla uutinen?
Haluatko käyttää
Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita vastaus viestiin
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vastaa
Antti
Median asenne
Tuollaiset "Hän ei tiedotteessaan mainitse, eristettäisiinkö alue esimerkiksi piikkilangalla." kommentit kertovat karulla tavalla Suomen median tilasta. Ei ihme, että ihmiset siirtyvät mieluummin lukemaan niitä parjattuja "törkyjulkaisuja". Osaatteko edes hävetä?
Haluatko käyttää
Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita vastaus viestiin
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Marianne
Vast: Median asenne
Hei jormakoo,

oliko tuo sinusta asiallinen vastaus antin kysymykseen? Entä luuletko sen vakuuttavan antin, tai ketään joka on pettynyt Suomen median tarkoitushakuisuuteen?
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vastaa
Meidän oikeudet
Laki on kaikille sama
Olkoonkin, että turvapaikan hakeminen on edellytys majoittumiseen vastaanottokeskuksessa, turvapaikanhakijoita ei voi loputtomasti majoittaa jumppasaleissa. Ennen pitkää, ensivuonna, kategorisesti kaikille myönnetään oleskelulupa. Mika Niikko on oikeassa, heidät sijoitetaan kaupunkien vuokra-asuntoihin.
- Näin tulee käymään myös Halla-ahon mallissa.

Mielestäni näitä tulijoita ei tule lähtökohtaisesti käsitellä turvapaikanhakijoina lainkaan, koska he eivät ole hakeneet turvapaikkaa matkansa varrella mistään valtiosta.

Halla-ahon malli toimii täydellisesti jos Suomi ei ota Euroopan läpi kulkeneilta turvapaikkahakemusta vastaan.

EU.lla on omat lait ETA-alueen ulkopuolisille työnhakijoille.
Firmat palkatkoon ja antakoon työsuhdeasunnot jos kotimaista työvoimaa ei ole tarjoilla.
Haluatko käyttää
Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita vastaus viestiin
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Ihmisoikeudet eivät kuulu vain sinulle
Vast: Laki on kaikille sama
"Mielestäni näitä tulijoita ei tule lähtökohtaisesti käsitellä turvapaikanhakijoina lainkaan, koska he eivät ole hakeneet turvapaikkaa matkansa varrella mistään valtiosta."

No hepä hakevat sitä nyt Suomesta. Sen sallii, mahdollistaa ja oikeuttaa Dublinin asiakirja, jota T. Soini, J. Halla-aho ja sinä ette ole lukeneet, mutta minä ja eurooppaoikeuden asiantuntijat olemme.
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
T.S.
Vast: Laki on kaikille sama
Meidän oikeudet: "Ennen pitkää, ensivuonna, kategorisesti kaikille myönnetään oleskelulupa."

Yleensä myönteisen päätöksen on saanut noin 40 prosenttia hakijoista.
Kun nyt on ilmiselvästi runsaasti sellaisia hakijoita joilla ei ole turvapaikan tarvetta niin kielteisiä päätöksiä saattaa olla hyvinkin paljon.
Tietysti jotkut poliittisista syistä haluavat lietsoa epävarmuutta ja liioittelevat minkä kerkiävät.
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.