12-vuotias ihastui Facebookissa – mies käytti törkeästi hyväksi

Aihekuvitus: Kuva: Lehtikuva
Aihekuvitus: Kuva: Lehtikuva

Kaksikymppinen mies on saanut tuomion 12-vuotiaan tytön törkeästä hyväksikäytöstä. Oikeus määräsi miehen maksamaan uhrilleen 4 000 euroa kärsimyskorvauksia.

Tapahtumat saivat alkunsa, kun osapuolet tutustuivat toisiinsa facebookin kautta. Molemmat ovat maahanmuuttajataustaisia, joten viestinvaihto käsitteli muun muassa heidän syntyjuuriaan.

Tyttö myönsi liioitelleen miehelle ikäänsä, hän kertoi olevansa 15-vuotias. Mies kertoi tytön väittäneen itseään vieläkin vanhemmaksi, mutta miehen kertomus tästä yksityiskohdasta vaihteli eri kuulemisissa.

Joka tapauksessa tyttö kertoi ihastuneensa mieheen. Viikon viestittelyn jälkeen osapuolet päättivät tavata. Tyttö meni ystävänsä kanssa miehen asunnolle, jossa oli paikalla miehen lisäksi myös tämän ystävä.

Miehen mukaan nelikko kuunteli musiikkia ja tanssi.

Oikeudessa uhri kertoi, että mies pyysi hänet makuuhuoneeseensa. Miehen mukaan lapsi ehdotti makuuhuoneeseen siirtymistä.

Päädyttyään kahden kesken mies alkoi suudella ja riisua tyttöä. Tyttö kertoi oikeudelle, että ei oikein käsittänyt, mitä tilanteessa tapahtui, eikä siksi ymmärtänyt kieltäytyä.

Tapahtuman jälkeen osapuolet eivät enää tavanneet.

Varsinais-Suomen käräjäoikeuden tulkinnan mukaan molemmilla osapuolilla oli ulkomaalaistaustansa vuoksi ilmeisen hämärä käsitys Suomen lainsäädännön seksuaalisista suojaikärajoista. Oikeuden mukaan tietämättömyys lain sisällöstä ei kuitenkaan vapauta velvollisuudesta noudattaa lakia.

Oikeuden mukaan miehen täytyi ymmärtää, että tyttö oli varsin nuori. Tällä perusteella miehen täytyi pitää todennäköisenä vaihtoehtona myös sitä, että lapsi on alle 16-vuotias.

Käräjäoikeus katsoi miehen syylliseksi lapsen törkeään seksuaaliseen hyväksikäyttöön. Rangaistukseksi tuomioistuin määräsi vuoden ja kahdeksan kuukautta ehdollista vankeutta.

Miehellä ei ole aiempaa rikostaustaa. Rikos tapahtui vuoden 2013 elokuussa.

TS-REBEKKA HÄRKÖNEN

Kirjoita uusi viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda!/HUUDA tai kiroile.

Emme julkaise linkkejä tai mainoksia.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta.

Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Voi voi
No kyllä nyt oppi läksynsä kun sai noin "rankan" tuomion.
Kirjoita vastaus viestiin

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Taas tämä sama
Molemmilla oli hämärä käsitys suojaikärajoista. Just näin. Eivät ole ainoita. Ei muuta.
Kirjoita vastaus viestiin

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda!/HUUDA tai kiroile.

Emme julkaise linkkejä tai mainoksia.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta.

Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Ja takaisin nettiin
Siis sai vapauttavan tuomion. Tää on tätä.

Myös kantaväestö
Tämä ei koske pelkästään vieraista kulttuureista saapuneita. On pieniä paikkakuntia Suomessa joissa ainakin parikymmentä vuotta takaperin 20v mies saattoi seurustella 13v tytön kanssa ja vieläpä täysin avoimesti. Samoin yli 20v mies kiskoi 14v tyttöä autoon, tarjosi alkoholia ja harrasti seksiä tämän kanssa. Ja kaikki suomalaisia, valkoihoisia. Ollessani 13v poika 18v miespuolinen tuttavani häiritsi minua seksuaalisesti. Hän on nykyään opettaja ammatiltaan.
Kirjoita vastaus viestiin

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda!/HUUDA tai kiroile.

Emme julkaise linkkejä tai mainoksia.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta.

Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vast: Myös kantaväestö
Vähän ontuu tämä sinun tarinankerrontasi, mutta ilmeisen paljon olet sitten selkoskyliäkin ehtinyt asustella?
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vast: Myös kantaväestö
Sinulle "joo-o". Aika selkosilla kyllä mutta kertomani on totta ja todistajia löytyy. Rikokset ovat tosin vanhentuneet joten mitäpä niistä.
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vast: jeps
Nimim. "Irham", kutsut 12-vuotiasta pikkulapseksi. Ihan mielenkiinnosta, koska mielestäsi pikkulapsi muuttuu lapseksi, nuoreksi ja lopulta aikuiseksi? Silleen selkeät ikärajat kiitos. Ikuinen mysteeri nääs.
Kirjoita vastaus viestiin

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda!/HUUDA tai kiroile.

Emme julkaise linkkejä tai mainoksia.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta.

Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vast: Vast: jeps
Mitä täältä sellaista kyselet? Lue, ota selvää, jos ei elämäbkokemuksesi sinulle asiaa valaise. Kyllä netti on tietoakin pullollaan.
Kuriositeettina kun seuraan parikymppisen rakkaan sukulaistyttöni touhuja, niin ajanmukaista ulkokultaistatouhua on meno, mutta myös facebook paljastaa, että lapsi/teini hänkin vielä mieleltään on.
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vast: jeps
Hetkinen. On ihan yksi lysti mistä maasta tai kulttuurista se mies tulee! Miten monta kantasuomalaista miestä tekee ihan just sitä samaa!! Pitää saada nuorta lihaa, thats it. Pedofiliaa on joka puolella, turha syyttää muslimeja. Ihan oikeasti. Ja ne pahimmat lähtee Thaimaaseen.
Kirjoita vastaus viestiin

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda!/HUUDA tai kiroile.

Emme julkaise linkkejä tai mainoksia.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta.

Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Mikä on väärin
Nykyäänhän tuon suojaikärajan pitäisi olla paremminkin 14 vuotta. Mutta 12v menee jo sen verran alakanttiin, että rangaistus on perusteltu muustakin syystä, kuin vain lain rikkomisesta.
Kirjoita vastaus viestiin

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda!/HUUDA tai kiroile.

Emme julkaise linkkejä tai mainoksia.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta.

Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Facebook
Mitä 12 vuotias tekee moisella bedofilien metsästysareenalla? Itse teko ja tuomio, mikäli sellaista ei annettu, törkeyden huippu. Suomalainen oikeuslaitos ottanut liian suuren rooilin seksuaalirikosten hyväksymisessä.
Kirjoita vastaus viestiin

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda!/HUUDA tai kiroile.

Emme julkaise linkkejä tai mainoksia.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta.

Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Kaduttaako
Miksi tuomiot tälläisiä luulevatko käräjätuomarit, että ottaisi opiksi, ei ole soveliasta käyttää alaikäistä. Tuskinpa.
Kirjoita vastaus viestiin

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda!/HUUDA tai kiroile.

Emme julkaise linkkejä tai mainoksia.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta.

Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vast: Kaduttaako
Pitäisi osua raiskaajan kynsiin tuomarin oma lähisukulainen, jotta heidän päänsä sieltä tummasta reiästä ulos plopsahtaisi näkemään millaista on katsoa vaikka hyväksikäytetyn elämäntaivalta... Ne traumat seuraavat hautaan asti.
Mutta vaikuttaa, että eihän arjesta vieraantumiseen tarvita kuin esim. muutto Hirvensaloon.
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vast: Kaduttaako
Vähättelemättä "rikosta", kuka raiskasi kenet? Missä kohden uutista mainittiin raiskaus?
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vast: Kaduttaako
Arvoisa T,

eikö 12-vuotiaan lapsen törkeä hyväksikäyttö ole riittävän vakava rikos? Miksi puhut rikoksesta lainausmerkeissä? Jo tuollainen kertoo siitä, että vähättelet tapahtunutta. Miksi jokaiselta kommenttipalstalta löytyy aina joku, joka vähättelee seksuaalirikoksia?

Sitten vielä (todennäköisesti samat) kommentoijat taivastelevat maahanmuuttajien seksirikoksia, kantasuomalaisten seksirikoksia rivien välissä painetaan villaisella. Ei ole mikään ihme, että läheskään kaikki seksuaalirikokset eivät tule tietoon, kun syyllisten päätä silitellään ja uhrien kokemuksia ei oteta vakavasti.

Seksuaalisesti kokematon 20-vuotiaskin voi olla vielä varsin naiivi. Miten kuvittelet, että 12-vuotias lasta voi pitää edesvastuullisena tapahtuneesta? Kyllä aikuinen osapuoli on aina syyntakeellinen tällaisissa tapauksissa. Aina. Syyntakeellisia ovat myös lapsen huoltajat, koska heidän olisi pitänyt tietää, missä reippaasti alaikäinen lapsi liikkuu, ja osata varoittaa tätä niistä vähemmän mukavista ihmisistä.

"Päädyttyään kahden kesken mies alkoi suudella ja riisua tyttöä. Tyttö kertoi oikeudelle, että ei oikein käsittänyt, mitä tilanteessa tapahtui, eikä siksi ymmärtänyt kieltäytyä."

Tällaista lamaantumista tapahtuu ns. varsinaisissa raiskauksissakin. Ei voi olettaa, että uhri olisi halunnut samaa kuin tekijä vain sen perusteella, että ei osannut panna hanttiin.
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Missä vanhemmat?
Neljän tyttären isänä en voi ymmärtää että 12-vuotias huitelee teillä tietymättömillä ihastusten perässä. Tyhmyys tiivistyy vanhempien ja vastuullisten päässä.