Uusi Suomi: Kansanedustaja haluaa Lappiin kasinokeskuksia

Mikko Kärnä on ensimmäisen kauden kansanedustaja. Lehtikuva/ www.lapinpuolustaja.fi
Mikko Kärnä on ensimmäisen kauden kansanedustaja. Lehtikuva/ www.lapinpuolustaja.fi

Lapin pikkukunnista halutaan tehdään tulevaisuuden kasinokeskuksia. Keskustan ensimmäisen kauden kansanedustaja Mikko Kärnä ehdottaa Uuden Suomen blogitekstissä, että Savukosken ja Enontekiön kuntia kehitettäisiin kokeilevilla ratkaisuilla.

Hallitusohjelmassa kannustetaan muun muassa innovatiivisiin ratkaisuihin, ja sillä halutaan vahvistaa paikallista päätöksentekoa ja edistetään yrittäjyyttä. Kärnän mielestä kasinoiden perustaminen olisi juuri sitä.

– Olen esittänyt, että valtion yksinoikeudesta veikkaus- ja vedonlyöntipelien toimeenpanemiseen, raha-automaattien käytettävänä pitämiseen, kasinopelien toimeenpanemiseen ja pelikasinotoimintaan sekä totopelien toimeenpanemiseen poikettaisiin alueellisesti kahdessa kunnassa, Enontekiöllä ja Savukoskella, Kärnä kirjoittaa blogissaan.

Hän ehdottaa, että pelitoimintatuotoista 5–10 prosenttia käytettäisiin esimerkiksi peruspalveluiden järjestämisen kokeilukunnissa tai muuhun yleishyödylliseen toimintaan.

– Mikä tahansa yritys voisi luvan saatuaan järjestää kaikkea yllä mainittua pelitoimintaa kokeilukunnissa, mutta soveltuvilta osiltaan pelitoiminta olisi arpajaislain mukaan säänneltyä, Kärnä ehdottaa.

Pelitoiminnalla olisi kansanedustajan mukaan vaikutuksia myös työllisyyteen ja veroihin.

Mikko Kärnän blogiteksti

LM–JOHANNA JUUPALUOMA

Lue myös

Haluatko käyttää

Osallistuaksesi keskusteluihin ole hyvä ja kirjaudu TS-tunnuksillasi

Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita uusi viesti
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Aiemmat viestit (1)

Vastaa
nina
siis mitä?
Köyhä kansa pelaisi loputkin rahansa, jotka RAY tai vastaava taho lahjoittaisi naapurissa toimivan pakolaiskeskuksen virkistystoimintaan (esim. RAY lahjoitti mamujen yökoripalloon 68.000e). Miksi yleensäkään mitään rahapelaamista pitäisi edesauttaa? Ei se ketään onnelliseksi ole ennenkään tehnyt.
Haluatko käyttää
Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita vastaus viestiin
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
  • «
  • 1
  • /
  • 1
  • »