Uutiset

Sipilä: Sunnuntaikorvauksia pienennetään, lomat lyhenevät

Pääministeri Juha Sipilä (kesk, vasemmalla) ja valtiovarainministeri Alexander Stubb (kok) keskustelevat eduskunnan täysistunnossa Helsingissä 8. syyskuuta. Lehtikuva/ Jussi Nukari

Sunnuntaikorvauksia aiotaan pienentää 100 prosentista 75 prosenttiin. Myös vuosilomat lyhenevät julkisella sektorilla 38 päivästä 30:een, kertoo pääministeri Juha Sipilä (kesk). Lisäksi ensimmäinen sairauspäivä siirtyy työntekijän vastuulle, seuraavat 80-prosenttisesti työnantajan.

Loppiainen ja helatorstai muutetaan palkattomiksi vapaapäiviksi vuosityöaikaa lyhentämättä.

Muutosturvaa hallitus aikoo parantaa siten, että irtisanottavalle työntekijälle tulee oikeus työllistymistä edistävään valmennukseen. Tämä koskee yli 20 työntekijän yrityksiä. Lisäksi työterveyshuolto kestää jatkossa kuusi kuukautta irtisanomisen jälkeen.

Yksityisen työnantajan sosiaaliturvamaksua alennetaan 1,72 prosenttiyksiköllä vuoden 2017 alusta.

Perhevapaista aiheutuvia kustannuksia jaetaan maksamalla 2 500 euron kertakorvaus äidin työnantajalle.

Työmarkkinaosapuolia kuullaan vielä huomisaamuna. Sen jälkeen hallitus tekee lopulliset päätökset. Esitykset toteutetaan pakottavalla lainsäädännöllä ja ne tulevat voimaan nykyisten työehtosopimusten päätyttyä.

TS–STT

Haluatko käyttää

Osallistuaksesi keskusteluihin ole hyvä ja kirjaudu TS-tunnuksillasi

Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita uusi viesti
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Aiemmat viestit (67)

Vanhimmat ensin
Vastaa
rivienvälistä
Eikö hävetä
Miten tämä lisää työn tuottavuutta oikeasti????

Leikatkaa sitä hallintoa pienemmäksi.
Haluatko käyttää
Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita vastaus viestiin

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vastaa
Lestis
Vappu ja juhannus
Toivottavasti vappua, juhannus- ja jouluaattoa kohdellaan samoin kuin helatorstaita ja loppiaista!

Aivan varmasti
Vast: Vappu ja juhannus
Kaikki muut palkalliset pyhäpäivät pois paitsi joka kesäiset seurat jotka järjestetään eräälle lahkolle!
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Janski
Vast: Vappu ja juhannus
Itsenäisyyspäivä voitaisiin siirtää kiinteästi joulukuun ensimmäiseen lauantaihin.
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vastaa
Lakon paikka
Joidenkin on pakko tehdä töitä sunnuntaisin
Hallitusko alkaa nykyisin sanella, mitä korvauksia työntekijän kuuluu saada?On aloja, joilla sunnuntaityö on pakollista ja palkat ovat pienet - mistä näille aloille löydetään tulevaisuudessa tekijät?

Entä milloin eduskunta säästää omista menoistaan?Niiden kohdalla säästölista oli hävetävän pitkä!
Haluatko käyttää
Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita vastaus viestiin
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
pienyrittäjä
Vast: Joidenkin on pakko tehdä töitä sunnuntaisin
Nyt ne tekee pienyrittäjä itse. Ei ole kyllä kielletty maksamasta enemmän palkkaa kuin tes sanelee. Itse maksan kaikille työntekijöille 2€/h parempaa palkkaa kuin tes/ ispt ketjut ja se on kannattanut
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vastaa
STOP neitimäiselle johtamiselle!
Suomi on kohta Kreikan ahdingossa!
Kovin on kevyitä hallituksen toimenpiteet; Suomi olisi tarvinnut kovia leikkauspäätöksiä...
Haluatko käyttää
Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita vastaus viestiin
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Pelkureita inhoava
Vast: Suomi on kohta Kreikan ahdingossa!
Juuri niin. Aivan näpertelyä on taas tuon "hyvän joukkueen" touhu. Ahdinko jatkuu ja syvenee. Nyt hallituskauden alussa olisi tarvinnut uskaltaa. Vieläkin vähemmän uskaltavat sitten vaalien taas lähestyessä, joten hyvästi hyvinvointivaltio. Jaa että miten niin hyvästi? No siksi, että hyvinvointivaltiolla on rahoittajansa ja pelkäänpä pahoin, että sen pienenevän joukon kimppuun kuitenkin taas käydään veronkorotuksin, jolloin he katsovat, ettei ole enää mitään järkeä käyttää lahjojaan ja ahkeruuttaan kiittämättömien hyväksi.
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Lisää