Rekijoen vesi saastui lietelannasta

Eläinsuojan lietesäiliön rikkoutuminen aiheutti Someron Rekijoen saastumisen pari viikkoa sitten. Joen tila on nyt normalisoitunut. TS/Tara Jaakkola

Somerolla Kerkola-Häntälän alueella Rekijoessa havaittiin torstaina huomattava määrä lietelantaa, joka on muuttanut veden mustaksi ja haisevaksi. Vesi on saastunut kilometrien matkalta aina joen yläjuoksulta lähtien. Joesta on löydetty myös kuolleita kaloja.

Saastumisen syyksi on selvinnyt joen yläjuoksulla olevan lehmätilan noin 3 500 kuutiometrin kokoisen lietelantasäiliön repeäminen. Repeämästä lehmän lantaa on päässyt valumaan useiden päivien ajan ojien kautta Rekijokeen. Vuoto on nyt saatu tukittua eikä poliisi tutki tapahtumaa tässä vaiheessa rikoksena.

Vesi haisee vahvasti lannalle, joten siitä voi olla hajuhaittaa laajalla alueella. Rekijoen notkoalueella laiduntavien karjanomistajia sekä viljelijöitä pyydetään tarkkailemaan veden ja eläinten kuntoa.

Rekijoki kulkee Someron alueella muun muassa kuuluisissa Häntälän notkoissa, jotka ovat pääosin luonnonsuojelualuetta ja perinnebiotooppia.

Varsinais-Suomen Ely-keskuksen ympäristönsuojeluyksikön päällikön Lassi Liipon mukaan lietelantaa pääsi jokeen noin 200 kuutiota. Hänen mukaansa päästöstä ei sinällään ole vaaraa perinnebiotoopille.

Ely-keskuksen erityisasiantuntija Harri Helminen ottaa vielä tänään perjantaina saastuneesta vedestä vesinäytteitä, joiden tulokset valmistuvat ensi viikolla.

Samalla Helminen havainnoi veden tilaa muutenkin päästön jäljiltä.

Ely-keskus on ollut yhteydessä toimijaan, jonka tilalta päästö on peräisin.

Someron terveysviranomaiset selvittävät kuinka paljon Rekijoen saastuneessa osassa on virkistys- tai kasteluvesikäyttöä. Salon vesiensuojeluviranomaiset seuraavat tilannetta ja arvioivat omat toimensa sen perusteella kulkeutuuko saastunut vesi Saloon asti.

Vetovastuu asiassa on kuitenkin Ely-keskuksella, jonka valvonta-alaan asia kuuluu.

TS–JENNI LEPPÄNEN

LUE LISÄÄ LAUANTAIN TURUN SANOMISTA

Kirjoita uusi viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda!/HUUDA tai kiroile.

Emme julkaise linkkejä tai mainoksia.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta.

Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Ei rikosta
Kyseessähän on selvästi tuottamuksellinen ympäristörikos.
Kirjoita vastaus viestiin

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vast: Ei rikosta
Niin että tilallinen kävi itse repimässä kakkasäiliön rikki ja jäi ihailemaan kun liete alkoi valua kohti jokea? Kyseessä on vahinko, ei tuottamuksellisuus.
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vast: Ei rikosta
No, ainakin huolimattomuus jos lantaa on kerran valunut useiden päivien ajan. Lietelannan hajua kun on todella vaikeaa olla huomaamatta ...
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Kyllä lääkkeet löytyy
Nyt äkkiä reagoimaan samassa mittakaavassa kuin jätevesilaki. Vast'edes kaikissa lietelantasäiliöissä tulee olla kaksinkertainen kuori ja automaattinen valvonta- ja hälytysjärjestelmä jne. Ihan kohtuullista, kuten vaatia pienpuhdistamoa mökin mummoille.

Vähän kummastuttaa, että vuotoa ei havaittu moneen päivään. Missä ihmeen metsän keskellä säiliö oikein oli?
Kirjoita vastaus viestiin

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda!/HUUDA tai kiroile.

Emme julkaise linkkejä tai mainoksia.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta.

Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Kohta haisee Halikonlahti
Tekee hyvää Halikonlahdelle tuollainen ulostemäärä.
Mutta tärkeintä ettei vain mökkiläisen rantasaunasta pääse sitä ämpärillistä hikistä pesuvettä karkuun.
Kirjoita vastaus viestiin

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda!/HUUDA tai kiroile.

Emme julkaise linkkejä tai mainoksia.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta.

Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Tämä...
siis on joidenkin mielestä ympäristörikos. Sitten, jos samaa karjaa laidunnetaan saman vesistön rannassa vuoden toinen puolisko, kyseessä on merkittävä ympäristöteko, johon saa EU:lta ylimääräistä ympäristötukea.
Kirjoita vastaus viestiin

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda!/HUUDA tai kiroile.

Emme julkaise linkkejä tai mainoksia.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta.

Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Ai hurja
Nooh, MTK, kuis menee? Mitäs korvauksia nyt sitten haetaan? Sieltä Maa- ja Metsätalousministeriöstä.

  • «
  • 1
  • /
  • 1
  • »