Uutiset

Ikean puukotus puidaan kaupan turvaryhmässä Suomessakin

Kaupat ovat pullollaan ihmisen vahingoittamiseen soveltuvia välineitä. TS/ Jonny Holmén

Ruotsalaisessa Ikean myymälässä tapahtunut kahden hengen puukotus käydään tarkkaan läpi Suomenkin Kaupan liiton turvallisuusvaliokunnassa. Se kokoontuu syyskuun alussa.

Mielipiteet alan sisällä vaihtelevat. Osa pitää kaikkiin riskeihin varautumista mahdottomana. Osa voisi harkita pieniä suojaustoimia.

Tokmanni-ketjun turvallisuusosaston päällikkö Seppo Tokola ottaa esiin ajatuksen, että esimerkiksi kirveiden ja vesurien suojaksi tulisi myymälöissä jonkinlainen lukitusjärjestelmä.

– Niissähän on sellainen kolokin, johon saa vaijerin, hän huomauttaa.

SOK:n riskienhallintayksikön päällikkö Mikko Koskinen olisi valmis harkitsemaan esimerkiksi keittiöveitsien pakkaamista rasioihin, jotka saisi auki vasta kassalla.

– Siihenhän on olemassa valmiit tuotesuojausratkaisut, hän huomauttaa.

Sen radikaalimpiin toimiin Koskinen ei usko. Jo pakkausten purkaminen kassoilla lisäisi myyjän työtä ja hidastaisi pieneltä osaltaan palvelua.

Veitset sijoitettu pois kassoilta

Jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Kaupan liitossa turvallisuusasioista vastaava asiamies Matti Räisänen on vielä epäilevämpi.

– Ihmisen vahingoittamiseen soveltuvia esineitä on niin paljon, ettei niitä kaikkia millään pystytä suojaamaan. Urheilukaupassakin on pesäpallomailoja, joilla voi mätkiä toista, hän muistuttaa.

SOK:n Koskisen mukaan turvallisuusvaliokunta seuraa aktiivisesti myös sitä, mitä muissa maissa tapahtuu. Hänen tiedossaan ei ole toistaiseksi rajoituksia.

Kaupoissa on tähän asti varauduttu lähinnä henkilökunnan työturvallisuuteen kohdistuviin uhkiin. Siksi esimerkiksi veitset sijoitetaan kauas kassoilta.

– Lähinnä siltä varalta, että kiistatilanteessa asiakkaalle tulee jokin äkillinen päähänpisto. Sellainen musta hetki, Koskinen kuvaa.

TS–HANNU MIETTUNEN

LUE KOKO JUTTU TORSTAIN TURUN SANOMISTA TAI NÄKÖISLEHDESTÄ

Haluatko käyttää

Osallistuaksesi keskusteluihin ole hyvä ja kirjaudu TS-tunnuksillasi

Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita uusi viesti
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Aiemmat viestit (15)

Vanhimmat ensin
Vastaa
Ola
Osu ja uppos
Sellainen musta hetki.
Haluatko käyttää
Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita vastaus viestiin

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vastaa
taavi
kirveitä
" Mä en siis kestä", parahdan jo minäkin. En enää voi käsittää tätä maailman menoa. Eikö mikään ritä? Onneksi elämäni on jo niin pitkällä, että kauan ei tarvitse tätä kestääkään. Laupias taivas kaiken hullunmyllyn keskellä minua on siinä armahtanut, että elämäni illassa saan elää muistoissani.
Haluatko käyttää
Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita vastaus viestiin
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vastaa
kaappo
Tässä tapossahan oli kysymys siitä,
että maasta karkoitettu halusi pysyä Ruotsissa.
Kyllä elinkautinen ruotsalaisessa vankilassa on parempi kuin elää sotia käyvässä kotimaassa.
Tällaiset tapot loppuvat sillä, että karkoituksen saanut otetaan kiinni ja viedään maasta pois. Nyt ollaan laittamassa teräaseita lukkojen taakse. Tappaa voi vaikka ruuvimeisselillä.
Haluatko käyttää
Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita vastaus viestiin
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Ruotsin touhu
Vast: Tässä tapossahan oli kysymys siitä,
Seuraavaksi poistetaan vasarat ym. työkalut, sitten jääkiekkomailat ym. muut urheiluvälineet. Lopulta poistetaan kannut ja pannut. Eihän tässä mitään ylireakoida, ei!
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Ongelmanratkaisutaidot hukassa
Vast: Tässä tapossahan oli kysymys siitä,
Ei se veitsi ketään tappanut, vaan se henkilö.

Todellakin, huomion ei pitäisi kiinnittyä kauppoihin, vaikka tappo kaupassa tapahtuikin. Huomion pitäisi kiinnittyä vastaanottokeskusten turvajärjestelyihin, vaikka se vaikealta tuntuukin.
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vastaa
kaappo
Jos tappamiseen sopivia astaloita
aletaan laittamaan lukkojen taakse, niin sitten kynätkin ovat sellaisia. Kynän kun työntää korvasta sisään, niin henki lähtee.

Lisää