Termi uskonpuhdistus pannaan - katolista kirkkoa ei haluta loukata

 Martti Lutherin patsas  Eislebenin torilla Saksassa. TS/Risto K. Tähtinen

Kirkkohallitus on kieltänyt käyttämästä termiä uskonpuhdistus, kun luterilainen kirkko alkaa juhlia 500-vuotista taivaltaan ensi vuonna. Juhlavuodesta käytetään sen sijaan nimitystä reformaation merkkivuosi.

Kirkkohallitus haluaa valinnallaan olla ärsyttämättä katolista kirkkoa.

– Suomessa tunnemme paremmin sanan uskonpuhdistus ja olemme tottuneet käyttämään sitä tarkoittaessamme historian vaihetta, joka johti luterilaisen kirkon eroon katolisesta kirkosta. Tuohon tapahtumaan liittyvää vastakkainasettelua ja haavoja ei nyt ole tarkoitus repiä auki, selvittää projektikoordinaattori Katariina Ylikännö.

Vuoden 2017 lokakuussa tulee kuluneeksi 500 vuotta siitä, kun luterilaisuus alkoi kehittyä omaksi suunnakseen Martti Lutherin julkaistua teesinsä Saksan Wittenbergissä.

Merkkivuoden juhlinta käynnistyy lokakuussa 2016.

– Haluamme käyttää reformaatio-sanaa, joka viittaa paitsi luterilaisen ja katolilaisen kirkon kirkon eroon toisistaan myös monenlaiseen yhteiskunnalliseen kehitykseen, joka siitä lähti: sehän vaikutti kansan sivistykseen, kirjakielen kehitykseen, lainsäädäntöön, Ylikännö perustelee.

Suomen katolinen kirkko suhtautuu merkkivuoden viettämiseen epäillen, koska kyse on kirkkojen hajaantumisen muistelemisesta.

– En tiedä, onko merkkivuosi positiivinen asia, sillä Kristuksen kirkon hajaantuminen ei koskaan ole hyvää kehitystä, sanoo Helsingin katolisen hiippakunnan tiedotuskeskuksen johtaja Marko Tervaportti.

Tervaportti pitää kuitenkin hyvänä, että termi uskonpuhdistus on nyt hylätty.

– Sanana uskonpuhdistus on ollut leimaava, sillä katolinen usko on sinänsä puhdas eikä se siksi ole tarvinnut puhdistusta.

TS–KATJA IHATSU

LUE KOKO JUTTU LAUANTAIN TURUN SANOMISTA TAI NÄKÖISLEHDESTÄ

Haluatko käyttää

Osallistuaksesi keskusteluihin ole hyvä ja kirjaudu TS-tunnuksillasi

Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita uusi viesti
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Aiemmat viestit (27)

Vastaa
ggg
Pakanismi = Puhdas
Väärä perspektiivi. Usko on puhdas sitten, kun Suomessa on saatu kristinuskon miekalla tuotu usko siivottua kokonaan pois, jotta meillä olisi taas meidän oma puhdas pakanismi selustanamme.
Haluatko käyttää
Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita vastaus viestiin
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
kommentoija
Vast: Pakanismi = Puhdas
Kristinuskoa ei tuotu pohjolaan miekalla, ja edelleen olemme kaikki (suurin osa) pakanoita, kristittyjä tai emme. Pakana on suomeksi ympärileikkaamaton, ja sillä viitattiin ei-juutalaisiin.
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Ateisti
Vast: Pakanismi = Puhdas
Huonosti komentoija tuntee historiaa. Pakana on latinaa ja tarkoittaa maalaista. Kristinusko oli alunperin Roomassa kaupunkilaisten uskonto ja siksi muihin jumaliin uskovat olivat pakanoita eli ei-kaupunkilaisia.
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vastaa
sori
sori
Laitetaan Paaville bulla, että sori tehtiin paha virhe muinoin tämän itsenäisen kirkkokunnan ja kirkon kanssa, ja jos herra Paavi vain mitenkään voisi olla meidän kaa ja meidän johtaja, armosta. Ja että meidän vihreät liittyivät jo kaikki viime kuussa suoraan netissä. Kyllä me maksetaan kaikki kulut ja vuosimaksut.
Haluatko käyttää
Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita vastaus viestiin
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vastaa
Kyllikki
Vai on usko puhdas
"Sanana uskonpuhdistus on ollut leimaava, sillä katolinen usko on sinänsä puhdas eikä se siksi ole tarvinnut puhdistusta." Ristiretkien tuhannet uhrit, omien jäsenten kidutukset keskiajalla, juonittelut Euroopan politiikassa, rahanpesua ja pedofiliaa. Kaikki edellä mainittu on katolisen kirkon aikaansaannosta. Usko ei kaipaa puhdistusta, mutta katolinen kirkko kaipaa puhdistusta. Sitä paitsi mitä se katoliselle kirkolle kuuluu jos protestantit juhlistavat oman kirkkokunnan syntyä?
Haluatko käyttää
Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita vastaus viestiin
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Porkkana on protestanttien juures
Vast: Vai on usko puhdas
Ei se kuulukaan, jos protestantit juhlivat oman kirkkokuntansa syntyä mutta se kuuluu, jos alituisesti joutuu kuuntelemaan oman uskonsa solvaamista.
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
HPlä
Vast: Vai on usko puhdas
Kirkko puhdistettiin aneista, pyhäinjäännösten palvonnasta, kiirastulesta; kaikki nämä tuottivat määrättömästi rahaa katoliselle kirkolle. Mahtoi paavia harmittaa rahan menetys.
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vastaa
Pertti Huovinen
Sadut
MIksi satuolennoista tulee tuollainen ongelma? Tarvittaisiinko lestadiolainen tai evankelinen näkemys Muumeista ja Peppi Pitkätossusta?
Haluatko käyttää
Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita vastaus viestiin
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Käytöskukkanen
Vast: Sadut
Onko nyt hyvä mieli koko loppupäivän? Pääsit pilkkaamaan joidenkin uskoa. Miksi on niin vaikeaa sulattaa sitä, että jotkut haluaa ajatella toisten tunteita ja olla kohteliaita, kuten tuossa uskonpuhdistusasiassa. Täytyykö Pertin olla ilkeä tunteakseen itsensä kovaksi jätkäksi? Jos Raamattu on sulle satukirja, ei sille mitään voi, mutta vois silti koittaa olla kohtelias.
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
P.H.
Vast: Sadut
Minä uskon joulupukkiin. Se tulee kerran vuodessa, Jeesusta ei ole näkynyt pariin tuhanteen vuoteen.
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Käytös..
Vast: Sadut
"P.H." sulla on hyvät vanhemmat kun eivät ole romuttaneet lapsenuskoasi joulupukkiin. On hienoa, että on joku johon voit turvautua ja noudattaa tiettyjä elämänohjeita. Ollaan kiltisti, muistetaan laulaa joululauluja sillon tällöin ja annetaan ystäville lahjoja ja puhutaan ystävällisesti. Olet valinnut uskosi kohteen mainiosti.
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vastaa
Tribune
Seuraavaksi anteeksipyyntö?
Nyt puuttuu enää se, että arkkipiispa esittää katoliselle kirkolle anteeksipyynnön Lutherin puolesta, kuin se ryhtyi tuolla lailla uskoa puhdistamaan!
Haluatko käyttää
Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita vastaus viestiin
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vastaa
Usko Puhdas
Toivo Kirkas
Eikö ole katolinen kirkko tarvinnut puhdistusta? Uskomatonta, mutta totta.

Myötähäpeää?
Reformaatio = uskonpuhdistus!
Onpahan sananselitystä - siis naurettavaa omanarvontunnotonta mielistelyä! Kirkkohallituksen pitää nyt kiireesti panna Kirkon tiedotuskeskus ruotuun, kun se julistaa sanastossaan "Aamenesta öylättiin" (evl.fi/sanasto), että reformaatio = uskonpuhdistus. On unohtunut, ettei nimi miestä pahenna, jos ei mies nimeä.
Haluatko käyttää
Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita vastaus viestiin
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vastaa
Heikki Ylönen
Kirkkohallitus kieltää sananvapauden
Myöhästynyt aprillipila vai mätäkuun juttu? Halutaan loukata mieluummin elävää Jeesusta ja taivaassa ja maan päällä elävää Kristuksen kirkkoa kuin puhua totta Roomalalaiskatolisesta kirkosta. Kirkkohallitus jatkaa nyt sananvapautta rajoittamalla Kristuksen kirkon hajottamista jota RKK oli aneopeillaan, Marian palvonnalla ja asettamalla Paavin erehtymättömäksi Jumalan sijaiseksi on tehnyt alusta saakka ja tekee sitä edelleenkin.
Nyt on kulunut yli 20 vuotta siitä, kun RKK ja LML julkaisivat vuosikymmeniä kestäneistä kokouksistaan yhteisen julkilausuman, jossa totesivat etteivät entiset oppituomiot ole enää voimassa ja ihmisen pelastuksesta oli päästy yksimielisyyteen. Kuitenkin samassa julkilausumassa RKK selvästi ilmoittaa entisen oppinsa olevan edelleenkin voimassa eikä siitä tingitä!
Vuohen ja lampaan erottaa toisistaan se, että vuohet syövät kaiken mitä näkevät mutta lampaat kuulevat oman paimenensa äänen. Luterilaisia viedään taas kuin vuohia narusta, jotka syövät kaiken mitä maailma tarjoaa ettei vain "loukkaisi" Kiusaajaansa.
Haluatko käyttää
Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita vastaus viestiin
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vastaa
Onnellinen mies
Puhdistunut
Varsinainen uskonpuhdistus on monella vasta tulossa, nimittäin kaikista uskonnoista puhdistautuminen. Se tekee hyvää, sanon tämän kokemuksesta. Ei ole enää tarvinnut miettiä satuolentojen asentoja ja olemuksia kuvitelluissa sfääreissä. Huom. Tämä oli yksityisen henkilön kokemus elämästä. Siis ei minkään uskonnottoman (tai uskonnollisen) järjestön tai yhdistyksen propakandaveto.
Haluatko käyttää
Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita vastaus viestiin
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vastaa
ceterum censeo
historiatonta nöyristelyä
Uskonpuhdistus oli reaktio katolisen kirkon silloista korruptoituneisuutta vastaan. Historiallista taustaansa vasten katsottuna termi on hyvin perusteltu. Kirkkohallituksen nöyristely panee ajattelemaan, että ehkä hei keksivät seuraavana pyytää anteeksi olemassa oloaan, lakkauttavat kokonaan oman kirkkonsa ja suosittelevat katolisen kirkon helmaan palaamista.