Lääkäreistä pulaa - radiologeja rekrytoidaan jo ulkomailta

Erikoistuva lääkäri Janne Nurminen (vas.), erikoislääkäri Jouni Kuronen ja erikoistuva lääkäri Pietari Mäkelä työskentelevät Tyksin T-sairaalan röntgenosastolla. Varsinais-Suomen sairaanhoitopiirissä ei harkita ulkomaisten lääkäreiden rekrytointia.

Pula radiologeista on saanut osan sairaanhoitopiireistä rekrytoimaan työvoimaa ulkomailta. Esimerkiksi Kanta-Hämeen sairaanhoitopiiri on käynyt houkuttelemassa ammattiväkeä Suomeen muun muassa Kreikasta.

Sairaanhoitopiirin johtaja Jouko Isolauri kertoo, että ongelmalla on pitkät juuret.

– Olenkin hämmästellyt, ettei aiheesta ole herännyt keskustelua jo aiemmin. Suomessa on muutamia erikoissairaanhoidon aloja, kuten psykiatria ja patologia, joissa kärsitään vakavasta työvoimapulasta. Radiologian puolella tilanne on vähän uudempi, mutta silti sielläkin työvoimasta on ollut pulaa jo vuosia, Isolauri kertoo.

Pula koskee Isolaurin mukaan käytännössä kaikkia sairaanhoitopiirejä, jopa Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiiriä HUS:iä, joka on yleensä pystynyt kilpailemaan työvoimasta muita paremmin.

TS–HANNE YLI-PARKAS

LUE KOKO JUTTU MAANANTAIN TURUN SANOMISTA TAI DIGILEHDESTÄ

Haluatko käyttää

Osallistuaksesi keskusteluihin ole hyvä ja kirjaudu TS-tunnuksillasi

Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita uusi viesti
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Aiemmat viestit (18)

Vastaa
KTe
Aivan varmasti
jossain vaiheessa edellisen hallituksen aikana oli keskustelua asiasta, lähinnä terveyskeskusten ongelmien vuoksi. Silloin lääkärien koulutuksen lisääminen tyrmättiin täysin mm. lääkäriliiton puolelta samoin kuin Kokoomuksesta.
Eihän ole mitään järkeä kouluttaa kotimaassa tarpeeksi lääkäreitä, johan yksityissektorin tienaaminen saattaisi vaarantua, jos ihmiset pääsisivät terveyskeskukseen oikean lääkärin pakeille harjoittelijan tai kielitaidottoman virolaislääkärin sijaan... Tai yleensäkin pääsisivät lääkäriin siedettävän ajan kuluttua.

Eikö sitä ollenkaan aleta tajuta, mihin ollaan menossa, kun ei haluta, että verorahoilla kustannetaan terveydenhuoltoa...
Mitä heppoisempi tilanne julkisella puolella, sitä paremmin yksityissektori voi määritellä hintatason. Sitten joko maksat suoraan hoidosta tai vakuutuksen kautta, jonka hinnoittelu pannaan taatusti kohdillaan. Kela-subventiotahan verorahoilla koko ajan maksamme yksityissektorille ja tämän hallituksen aikana Kokoomus - joka sivumennen sanoen vastustaa verorahojen käyttöä julkiseen terveydenhuoltoon - ajaa läpi palvelusetelimallin, mikä tarkoittaa sitä, että kun pienituloinen ihminen menee yksityiselle lääkäriasemalle, maksetaan hänen hoitokulunsa verotuloista.

Silmät auki nyt, hei. Joskus voisi ajatella sen sijaan, että vain ihmeteltäisi, miksei julkinen puoli enää toimi...
Haluatko käyttää
Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita vastaus viestiin
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Koulutusta on halua ei
Vast: Aivan varmasti
Ei tässä puhuttu yleislääkäreistä, heitä kyllä riittää. Harva vaan haluaa lähteä asumaan jonnekin korpeen, mieluummin menevät keikkalääkäriyritykseen ja odottavat vakipaikkaa. Artikkelissa puhuttiin radiologeista. Ei ihme, ettei ala vedä. Harvaa kiinnostaa fysiikka, tekniikka, säteily, täysi vastuu osaston toiminnasta ja kalliista laitehankinnoista ja loputon opiskelu.
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vastaa
Lekuri ulkomailta
Hmmm?
Ansaitsen täällä Saksassa naurettavan vähän, mutta jostakin
syystä en vielä ole innosta hihkuen tulossa Suomeen...
Haluatko käyttää
Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita vastaus viestiin
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Pienituloinen
Vast: Hmmm?
Kiinnostaisi kuulla, mikä on naurettavan vähän?
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
ajattelija kotimaasta
Vast: Hmmm?
Arvaa uskovatko lukijat , että Saksassa asuva suomalaislääkäri kirjoittaa tänne mielipidesivuille ?
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
MAURI
Vast: Hmmm?
Berliinissä erikoislääkärin keskipalkka 6000e/kk,mikä on maan alin.Entisellä länsipuolella paremmat palkat.Yksityispraktiikoiden (Saksassa kaikki lääkärit ovat yksityisiä)yleislääkäreiden ansiot tonnin verran pienemmät.Riippu tosin paljon asiakasmääristä,mikä sekin on tarkasti kontrolloitu.
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Lekuri ulkomailta
Vast: Hmmm?
Mielenkiintoisia mielikuvia Suomessa.
Mistähän saataisiin minulle tuo Maurin mainitsema palkka?
Voisit antaa pari käytännön vinkkiä.
Vai annanko vain kiristää itseäni ulkomaalaisena?
Keikkalääkärinä Suomessa voisin ansaita parissa
kuukaudessa täkäläiset vuoden ansiot.
Sitäpaitsi täällä ei ole säänneltyjä työaikoja (höpöhöpö
Suomen besserwisserit).
Miksi en siis tule Suomeen pariksi kuukaudeksi juomaan
capuccinoa? Potilasmäärätkin ovat niin pieniä.
Toisaalta Suomessa eläessä on kestettävä muita
ikäviä asioita, joita ei voi aliarvioida.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
radiologi
Vast: Hmmm?
Lääkäreitä haukutaan usein rahanahneiksi, kun he siirtyvät privaattipuolelle. Usein unohdetaan monelle tärkeä syy lähteä pois työsidonnaisesta sairaalatyöstä: Päivystys!
Pienissä radiologisissa yksiköissä erikoislääkärit joutuvat päivystämään työntäyteisiä iltoja mahdollisesti muutamin yöherätyksinkin höystettynä, lomaaikoina jopa useita päiviä saman viikon aikana.Näiden omien päivystyspäivien lisäksi erikoislääkärit joutuvat olemaan myös taustatukena erikoistuville radiologeille kotona hälytysvalmiudessa.Päivystyksen jälkeinen on taas normaali työpäivä,vaikka uupumus päivystyksestä painaisi. Työaikojen itsemäärääminen ja vapaa-aika ovat tärkeitä myös ns.kutsumustyössä oleville lääkäreillekin. Raha ei aina ratkaise työpaikan valintaa.
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vastaa
InhoRealisti
Työttömät?
Miten olisi jos vaikka koulutuspaikkojen lisääminen niin voitaisiin Suomalaisiakin käyttää? Vai eikö kelpaa kun palkatkin saattaa laskea?
Haluatko käyttää
Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita vastaus viestiin
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
a
Vast: Työttömät?
Lääketieteellisten tiedekuntien sisäänottomäärät ovat jo nyt suuremmat mitä resurssit antavat myöden. Opetuksen tasosta ei pidä tinkiä ja lääketieteellisessä opiskelu vaatii erityisesti viimeisinä vuosina paljon lähiopetusta ja käytännön harjoittelua. Sisäänottomäärien nosto vaatisi vastaavasti resurssien huomattavaa nostoa. Opiskelupaikkoja ei siis voi ns. taikoa tyhjästä.

Ja vielä huomautuksena että peruskoulutuksen (6 vuotta lääketieteen lisensiaatiksi) jälkeen radiologiksi erikoistuminen kestää vähintään toiset 6 vuotta. Tällä hetkellä erikoistumaan hakeudutaan oman mielenkiinnon mukaan eikä ketään voi pakottaa millekään alalle. Erikoistumiskoulutus siirtyi vuodenvaihteessa Opetus- ja koulutusministeriön alaisuudesta Sosiaali- ja terveysministeriön alaisuuteen ja erikoistumisjärjestelyihin ollaan kaavailemassa muutosta, tulossa on mahdollisesti mm. valtakunnallinen hakumenettely. Lääkäreitä siis pyritään ohjaamaan erikoistumaan aloille joilla on tulevaisuudessa erikoislääkäripulaa.
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vastaa
virolaislääkäri
itselleni toistuvasi tapahtunut
Mm. joskus käy niin että suomalainen potilas kieltäytyy virolaislääkärin lomalle siirtyessä hakeutumaan suomalaislääkärin hoitoon. Erilaista sitoutumista työhön on suomalaiskollegoiden joukossakin.
Haluatko käyttää
Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita vastaus viestiin
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vastaa
Lekuri ulkomailta
Ajateltavaa
Ihan vaan vinkinä: suuressa maailmassa homma on ratkaistu niin, että
radiologisia kuvannuksia lähetetään analysoitaviksi esim. Intiaan data-
linjoja pitkin, ts. palvelu on ulkoistettu. Meillä Saksassa ei vielä onneksi
sallittua tällainen etätyö. On halvempaa lähettää kuvat linjoja pitkin
ulkomaille kuin tuottaa se intialainen Suomeen. Toisaalta häviäisivät
sitten ne hyväpalkkaiset radiologin työt Suomesta, eli kannattaa harkita
päättäjien pari kertaa, ennen kuin tätä ideaa lähtevät toteuttamaan.
Haluatko käyttää
Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita vastaus viestiin
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
radiologi
Vast: Ajateltavaa
Nettiyhteyden päässä olevalla intialaisella radiologilla ei ole lausunnostaan minkäänlaista juridista vastuuta, koska kyseessä ei ole Suomessa laillistettu lääkäri eli kyseessä olisi pelkästään ns. tekninen lausunto ja vastuu lausunnon sisällöstä jäisi lähettävälle lääkärille, mitä he tuskin haluavat.
Tätäkin ja monta muutakin vaihtoehtoa on mietitty radiologipulan ratkaisua etsittäessä.
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vastaa
Rikhard
Tahallaan aiheutettu radiologipula
Jo on aikoihin eletty kun Suomeen pitää tuoda radiologeja Kreikasta. Koulutusjärjestelmä on epäonnistunut tehtävässään. Tai jokin taho tahallaan rajoittaa riittävää koulutusmäärää pitääkseen radiologien ansiotason huipussaan. Voisiko TS jatkaa selvitystä, millainen on radiologien ansiotaso.
Haluatko käyttää
Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita vastaus viestiin
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Koulutusta on..
Vast: Tahallaan aiheutettu radiologipula
Lue joutessas nimim. "a":n kommentti. Eikä kattos ihmisiä voi pakottaa kiinnostumaan fysiikasta, tekniikasta ja säteilystä, kuten aiemmin mainitsin.
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vastaa
radiologi
työsidonnaisuus lisääntynyt
Ei liene vaikea ymmärtää radiologia, joka lähtee pois pienestä sairaalasta privaattipuolelle, kun sairaalassa ollessaan on joutunut kokemaan päivystysaikaisen työmäärän ja työsidonnaisuuden selkeän lisääntymisen joutuessaan vastaamaan koko ajan lisääntyvään (osin löystyneistä indikaatiosta johtuvaan) päivystystutkimusten määrään ja toimimaan vielä omien päivystysvuorojen lisäksi erikoistuvien radiologienkin takapäivystäjänä. Oman vapaa-ajan hallinta on lääkäreillekin tärkeää, aina ei suinkaan ole kyse rahasta.
Haluatko käyttää
Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita vastaus viestiin
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vastaa
Marko
Lisää lääkäreitä, pääsyy radiologipulaan tulevaisuudessa?
Kukaan valopää ajatellut, että sisäänottomäärien kasvattamisella ei saada lääkäripopulaan yhtään lisää niitä penaalin terävimpiä kyniä? Ne 100 vuosittain nyt kuolutettavaksi otettavaa opiskelijaa ovat niitä, jotka eivät välttämättä pienemmällä sisäänottomäärällä koskaan tulisi valituksi pääsykokeesta. Toki osa heistä saattaa olla sosiaalisesti miellyttävämpiä kuin monet pätevät lääkärit, mutta miksi emme sitten ota suoraan valelääkäreitä töihin jos kerran sosiaalisia ja mukavia lääkäreitä kaipaamme? Perusterveydenhuolto ja ajanmittaan myös erikoissairaanhoito täyttyy vähitellen yhä kokemattomammista lääkäreistä, jotka mm. tilailevat yhä enenevästi toinen toistaan turhempia tutkimuksia lisäten näin entisestään radiologien tarvetta turhien tutkimusten lausuntojen tekemisessä. Lisäksi yhä harvempi opiskelija osaa itse tulkita röntgenkuvista edes yksinkertaisia asioita kun ei ole resursseja kouluttaa tätäkään. Tämä puolestaan johtaa jatkuvaan radiologien puhelimeen soitteluun tulkinnan kysymyksissä hidastaen ja kuormittaen edelleen radiologien työtaakkaa ja on muuten omiaan karkoittamaan viimeisetkin alalle haluavat julkiselta puolelta.
Haluatko käyttää
Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita vastaus viestiin
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vastaa
Marko
Lisää lääkäreitä, miksi ihmeessä?
Jaa niin nyt kun meillä alkaa olla näitä vinkuintialaisia radiologeja niin kokemattomat lääkärit saavat varmasti suuren avun soittaessaan intiaan kuvan tulkinnan konsultaatioissa, kiusallista lääkärille mutta kohtalokasta potilaalle. Ammattitaidottomuus käy taatusti kalliimmaksi kuin keikkalääkäri, jossei sitten keikkalääkärikin ole ns Intialainen etäpesäke. Isossa mittakaavassa aiheutamme potilaille turhalla säderasituksella myös muutamia syöpiä, joiden hoito on sekin kaikkea muuta kuin halpaa; kehtaako kovaääniset perussuomalaiset edes arvata monenko keikkalääkärin palkan maksaa yhden syöpäpotilaan hoidoilla? Turhia syöpiä voimme toki jossain määrin välttää suosimalla ultraäänitutkimuksia josniitä älyttäisiin pyytää enemmän, näitä ei taida kuitenkaan pystyä tekemään intiasta käsin datakaapeleita pitkin?

  • «
  • 1
  • /
  • 1
  • »