Kaikkonen siirtyy rivijäseneksi Nuorisosäätiön hallituksessa

Antti Kaikkonen sanoo, että hän ei ollut tietoinen Nuorisosäätiön jakaman vaalituen laajuudesta eikä sen määrästä.
Antti Kaikkonen sanoo, että hän ei ollut tietoinen Nuorisosäätiön jakaman vaalituen laajuudesta eikä sen määrästä.

Kansanedustaja Antti Kaikkonen (kesk.) jättää puheenjohtajan tehtävät Nuorisosäätiön hallituksessa, mutta jatkaa hallituksen jäsenenä. Syyksi Kaikkonen kertoo sen, että hänen olisi pitänyt pystyä paremmin valvomaan toimitusjohtaja Jorma Heikkisen toimintaa vaalituen jakamisessa.

Kaikkonen sanoo, että hän ei ollut tietoinen Nuorisosäätiön jakaman vaalituen laajuudesta eikä sen määrästä, vaikka olisi pitänyt olla.

Nuorisosäätiö on tukenut RAY:n puheenjohtajana toimineen ex-kansanedustaja Jukka Vihriälän (kesk.) vaalityötä ostamalla grafiikkaa.

Jos Nuorisosäätiö joutuu palauttamaan Raha-automaattiyhdistyksen avustuksia, takaisinperintä voi kestää pitkään.

Perinnästä päättää sosiaali- ja terveysministeriö, ja päätöksestä voi valittaa korkeimpaan hallinto-oikeuteen asti. Tilastojen perusteella oikeusprosessiin menisi noin puolitoista vuotta.

RAY:n avustuksia voidaan periä takaisin, jos rahat ovat menneet väärään tarkoitukseen. Tämä on ministeriön mukaan hyvin harvinaista.