"Vastuutonta keskustelua kuolinpillereistä"

Keskustelu itsemurhapilleristä tyrmistyttää vanhuksia. Lahtelaisen PalveluSantra-neuvonnassa on viikon sisällä kohdattu vihaisia ja masentuneita vanhuksia.

Toiminnanjohtaja Pirjo Nieminen pitää sekä kirjailija Kaari Utrion avausta ettäjatkokeskustelua vastuuttomina.

– Kenellä tahansa on oikeus sairastaa, olla heikko ja väsynyt. Ei se vie ihmisen arvoa.

Keskustelu on Niemisen mukaan levittänyt tarpeettomuuden tunnetta vanhusten keskuuteen. Hänestä olisi aika puhua vanhusten asemasta eikä siitä, mikä olisi tehokkain pilleri.

Lääkettä vai kotiapua ja seuraa?

Yksin asuminen ja yksinäisyys eivät kulje käsi kädessä. Päijät-Hämeen laajassa vanhuskyselyssä 78 prosenttia asui yksin, mutta ainoastaan 20 prosenttia tunsi itsensä edes ajoittain yksinäiseksi.

Vanhat naiset tuntevat yksinäisyyttä useimmin. Miehillä taas yksinäisyys on syvempää. He tuntevat itsensä yksinäisiksi useammin ja jatkuvammin.

Kyselyn julkistamistilaisuudessa kannettiin huolta yksinäisyyden medikalisoimisesta. Lääkäri tarjoaa masentuneelle vanhukselle pilleriä sen sijaan, että kyselisi ihmissuhteista.