Kotimaa

Kalastusasetus lähti arvioitavaksi

Arkistokuva: Marttiina Sairanen, TS
Arkistokuva: Marttiina Sairanen, TS

Esitys uudeksi kalastusasetukseksi on lähtenyt maa- ja metsätalousministeriöstä lausuntokierrokselle.

Kalastusasetus sisältää ensi vuoden alussa voimaan tulevaa uutta kalastuslakia täsmentäviä säännöksiä muun muassa rauhoituksiin, pyyntimittoihin sekä pyydysten käyttöön.

Taimenille, lohille ja järvilohille esitetään eväleikkausvelvoitetta vuodesta 2017 alkaen. Tämä tarkoittaa, että istutetuilta kaloilta poistetaan rasvaevä. Saaliiksi tullut merkitsemätön eli luonnonkala tulee vapauttaa takaisin veteen, jos se on rauhoitettu tai alamittainen.

Taimenelle ja järvilohelle säädetään täysrauhoitus ja lohelle asetetaan saaliskiintiö. Muutoksella pyritään suojelemaan erityisesti heikkoja vaelluskalakantoja. Rasvaeväleikatuille eli istutetuille taimenille esitetään alhaisempia pyyntimittoja kuin luonnon taimenille.

TS–STT

Haluatko käyttää

Osallistuaksesi keskusteluihin ole hyvä ja kirjaudu TS-tunnuksillasi

Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita uusi viesti
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Aiemmat viestit (2)

Vanhimmat ensin
Vastaa
minä
rauhoitus
Sehän on ihan sopivaa. Rauhoittakaa koko suomi täydellisesti kaikelta kalastukselta.Saatanan tollot!!!!!!
Haluatko käyttää
Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita vastaus viestiin
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
JS
Vast: rauhoitus
Sehän se sopivaa onkin. Rauhoitus koskee ainoastaan eväleikkaamattomia villejä kaloja, joten mikä ongelma? Viehekalastajalle se tarkoittaa yhden kalan vapauttamista kymmenestä, jos edes sitäkään. Verkkokalastukselle totaaali kielto, koska sillä ei saalista pysty valikoimaan. Kalastus lupien raha potista pitää ensisijaisesti suunnata vaelluskalojen lisääntymis alueiden kunnostamiseen, jotta edes teoriassa luonnonkierto olisi mahdollista. Luvatta kalastamisesta pitää myös sanktion koventua, sillä 40€ sakko tuntuu lähinnä vitsiltä. Sekin raha kilisee muualle kuin kalastuksenhoitoon.
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.