Uutiset

Niikko: Perussuomalaisten nuorten tulee oppia hyvät tavat

Perussuomalaisten kansanedustaja Mika Niikko. Arkistokuva. Lehtikuva/ Vesa Moilanen

Puheenjohtajan vaihduttua vuoden alussa perussuomalaisten nuorten linja on muuttunut radikaalisti. Tämä huolestuttaa puolueen kansanedustaja Mika Niikkoa.

Tiedotteessaan nuorisojärjestö on sanonut polttavansa EU-lipun, korostaakseen heidän vaatimustaan EU:sta eroamiselle.

– On hyvä, että Perussuomalaiset nuoret tekevät kansallismielistä politiikkaa, mutta kuinka sitä tehdään, herättää enemmän pahennusta kuin kiitosta. Vielä vähän aikaa sitten Perussuomalaiset nuoret olivat järjestämässä pilapiirustuskilpailua islamista, mutta se peruuntui puoluejohdon huomautettua asiasta.

Niikon mukaan nuorisojärjestön johdon tulisi ymmärtää, ettei politiikkaa ole järkevää tehdä hyvien tapojen vastaisesti, saati muiden puolueessa olevien kustannuksella.

– Ei tämä niin voi mennä, että nuorisojärjestö tekee mitä lystää ja kansanedustajat toreilla selittelevät heidän tekosiaan. Uskon, että nuorisojärjestö kykenee asialliseen toimintaan, sillä muutoinhan herää kysymys, missä määrin heidän toimintaansa kannattaa rahoittaa?

– Vielä kun he uskoisivat, ettei toista jytkyä tällä tavoin saavuteta. Nyt tarvitaan asiapolitiikkaa, ei irtopisteiden keräämistä, sitä kansa kentällä odottaa. Pyrkikää tähän, edes vaalien ajan ja sulkekaa se bensakanisterin korkki, kiitos, Mika Niikko vetoaa.

TS

Haluatko käyttää

Osallistuaksesi keskusteluihin ole hyvä ja kirjaudu TS-tunnuksillasi

Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita uusi viesti
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Aiemmat viestit (25)

Vanhimmat ensin
Vastaa
nukkuvaäänestäjä
Emopuolue sentään valvoo
PS nuoria sentään ohjataan emopuolueen toimesta. Kokoomusnuoria ei taas tunnu mikään ohjaavan. Tästä esimerkkinä vaikka Susanna Kosken pukeutuminen sinimustiin eduskunnassa. Helsingin piirin TJ perusteli raakaa väkivaltaansa "valkoisella raivolla". IKL:n aatteen hyväksyminen on paljon pahempi asia mikään EU-lipun polttaminen.
Haluatko käyttää
Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita vastaus viestiin
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Ei valvo
Vast: Emopuolue sentään valvoo
Outoa tuo puuttumisesi nimenomaan sinimustaan vaatetukseen, joka on perussuomalaisilla normi. Niikko kuvassa on tempaissut kravattinsa pois, koska ei ole isossa salissa vaan omassa työhuoneessaan.
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Pehi
Vast: Emopuolue sentään valvoo
Tv-ohjelmassa näyttelijö poltti Suomen lipun. Ei saanut edes samaa huomiota ja paheksuntaakuon nyt kun on kyse Eun lipusta ja etenkin perussuomalaisista.
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vs
Kokoomusnuoret itsenäisiä valtion rahoituksen takia
PS-nuorissa ja kokoomusnuorissa on se ero, että kokoomusnuoret on saanut valtiolta rahoitusta 600 000 euroa vuodessa, kun taas PS-nuorilla tuki on vain 50 000 euroa senkin jälkeen, kun tuen pienentäminen monikultturismivastaisuuden takia todettiin laittomaksi syrjinnäksi.

Suuren valtion tuen takia kokoomusnuoret pystyy toimimaan itsenäisesti, kun taas PS-nuoret on emopuolueensa rahoittama, ja siksi sen talutusnuorassa.
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vastaa
hati
jep jep
hyvä tietää tämäkin näin vaalien alla.
Haluatko käyttää
Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita vastaus viestiin
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vastaa
turvallisuusuhka
Putinin pennut
Persuthan kuuluu Putinin apupuolueisiin. Äärioikeusta, joiden tarkoitus on aiheuttaa hajaannusta EU:n sisällä. Nuo persukakarat on varmaan Nato vastaisiakin, jotta Suomi pysyy sotilaallisesti heikkona eikä saa tukea tarvittaessa. Aivan selvä venäjän trollipuolue.
Haluatko käyttää
Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita vastaus viestiin
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Suoraselkä
Vast: Putinin pennut
Näin on. Persut nakertavat vaarallisesti Suomen turvallisuutta uskottelemalla, että me pärjäisimme yksin 140 miljoonaista kansakuntaa eli hyvin sotavarusteltua Venäjää vastaan. Halutaan nimenomaan, että olisimme taas aivan yksin ja ilman liittoa kenenkään kanssa. Sen vuoksi Persut kiivaasti vastustavat niin EU:ta kuin Natoa. Se ja rasismi, homovastaisuus, yleinen ulkomaalaisvastaisuus jne. ovat niin Putinia niin Putinia. Vaarallista sakkia, maamme matalaotsaisinta ainesta.
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Ne ei vaan tajua kokonaisuutta!
Vast: Putinin pennut
Taisi olla juttu noista testosteroni "Persu/Putin" nuorista Hesarissa otsikolla "Tutkimus: Tyhmät nuoret miehet ryyppäävät rankimmin". Ei tuohon tarvitse paljoa lisätä ja toivoa, etteivät aiheuta kovinkaan paljoa uhkaa kansalliselle turvallisuudelle.
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vastaa
Esimerkki
Aloita itsestäsi vain
Nuoret voivat oppia, mutta ei se vanhoillekaan mahdotonta ole. Joten jospa Niikko aloittaisit itsestäsi ja edustajatovereistasi tuon tapakasvatuksen, sillä oma esimerkki on aina vahvin vaikuttamistapa kasvavalle polvelle.

Lisää