Modernin tanssin uranuurtaja Riitta Vainio on kuollut

Tanssijana tunnetuksi tullut Riitta Vainio on kuollut. Lehtikuva/ Kimmo Mäntylä
Tanssijana tunnetuksi tullut Riitta Vainio on kuollut. Lehtikuva/ Kimmo Mäntylä

Modernin tanssin kotimainen uranuurtaja Riitta Vainio on kuollut.

78-vuotias Vainio kuoli kotonaan Espoossa perjantaina.

Modernin tanssin ajan katsotaan alkaneen Suomessa siitä hetkestä, kun Vainio esitti vuonna 1962 televisiossa soolotanssin Kotka. Suoran lähetyksen näki yli miljoona katsojaa.

Tuon jälkeen Vainiota vietiin hänen mukaansa ”kulovalkean tavoin”. Hän muun muassa perusti oman tanssikoulun ja vei tanssiesityksiä kirkkoihin.

Tanssijan toimenkuvaan kuuluivat myös ohjaajan, koreografin, pukusuunnittelijan, lavastajan ja jopa ompelijan työt.

Hänen mukaansa modernin tanssin ydin on siinä, että tanssija on itsenäinen, minkä vuoksi hän voi tanssia satavuotiaaksi. Vainio itse tanssi vakavasta sairaudestaan huolimatta vielä viime vuoden lopulla.

Riitta Vainio sai tanssitaitelijoiden valtionpalkinnon vuonna 1991.

TS–STT

Aloita keskustelu tästä jutusta



Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda!/HUUDA tai kiroile.

Emme julkaise linkkejä tai mainoksia.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta.

Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.