Nykyiset katuvalot ovat varastojen tyhjennyttyä historiaa

Monessa kaupungissa katuvalojen väri voi hieman muuttua lähivuosina, sillä vanhat elohopeahöyrylamput korvataan muilla valoilla.

Elohopeahöyrylamppuja ei saa EU-alueella myydä ensi vuoden jälkeen.

Myös tämä muutos saattaa himmentää kaupunkeja. Katujen varsilla pönöttää valotolppia, jotka on suunniteltu vanheneville lampuille, joita ei kohta enää saa mistään.

Kunnossapitopäällikkö Kai Mäenpää Oulusta sanoo, että Oulu ei ainakaan ehdi vaihtaa kaikkia valaisimia ennen elohopeahöyrylamppujen myynnin lakkaamista. Sen jälkeen vanhoja lamppuja riittää vain, kunnes kaupungin varastot ehtyvät.

Oulussa ja monessa muussa kaupungissa on hankittu energiatehokkaita led-valoja, jotka toistavat värejä hyvin, mutta kritiikin mukaan kylmästi. Led-valot ovat myös melko kalliita, vaikka hinnat ovatkin laskeneet.

Led-valojen himmeyttä on helppo säädellä, joten niitä hankkineet kaupungit voivat säästää himmentämällä kirkkautta valojen sammuttamisen sijaan.

Teknologian tutkimuskeskus VTT:ssä on tutkittu myös led-älyvaloja, joita on testattu ainakin Helsingissä. Ne loistavat muun muassa sen mukaan, kuinka paljon liikennettä tiellä on.

TS–STT

Haluatko käyttää

Osallistuaksesi keskusteluihin ole hyvä ja kirjaudu TS-tunnuksillasi

Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita uusi viesti
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Aiemmat viestit (2)

Vastaa
Valovirta
Koskee myös taloyhtiöitä
Kuntien katuvalaisinvaihdoista uutisoidaan, mutta ei muisteta kertoa, että sama homma on edessä myös taloyhtiöillä. Melkein kaikkien muutamaa vuotta vanhempien kerrostalojen pihalta löytyy samoja kielletyksi tulevia elohopeahöyrylamppuja.

Elohopeahöyrylampuista luopuminen on järkevää, sillä ne tuhlaavat sähköä. Kielto onkin yksi EU:n järkevimpiä päätöksiä.
Haluatko käyttää
Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita vastaus viestiin
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vanha Erkki
Vast: Koskee myös taloyhtiöitä
Väärää informaatiota! EU direktiivi kieltää vain po lamppujen tuonnin ja valmistamisen EU alueella. Lamppuja saa myydä ja ostaa niin kauan varastoissa tavaraa riittä.
Led valaisimet soveltuvat vielä lähinnä kotitalouskäyttöön.
Valaistuksen himmentämistä ei voi perustella sähkönsäästöllä, koska vähäinenkin jännitteen alentaminen puolittaa valotehon.
Valaisimen käyttötarkoitus on tavittavan valon tuottaminen.
Taloyhtiöillä ei ole kiirettä valaistuksen uusimiseen niin kauan
kuin po lamppuja varastosta löytyy.
Ps. Yhden lampun ´käyttöikä` on noin 3-6 vuotta.
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
  • «
  • 1
  • /
  • 1
  • »