Tutkimus: Tabletit vahvistavat oppilaiden ongelmanratkaisutaitoja

Arkistokuvassa Kaarinan Valkeavuoren koulun opettaja Pekka Nebelung ja oppilaat Ennu Leiwo ja Diana Vonti 26. toukokuuta 2014. TS/Timo Jakonen

Itä-Suomen yliopiston kyselytutkimuksen perusteella tablet-tietokoneiden käyttö opetuksessa vahvistaa oppilaiden ongelmanratkaisutaitoja ja yksilöllisiä oppimiskokemuksia.

Tablettien vaikutusta opetukseen ja oppimiseen selvitettiin Savonlinnan normaalikoululla, jonka oppilaista ja opettajista noin puolet sai syksyllä 2013 käyttöönsä henkilökohtaiset tietokoneet oppikirjojen sijaan.

Tablet-opetuksessa mukana olleiden oppilaiden huoltajille, oppilaille ja opettajille suunnattu kysely osoitti, että tablettien käyttö on muuttanut opetusta ja oppimista merkittävästi.

Tablet-tietokoneiden käyttö näyttäisi tutkimuksen mukaan parantavan työskentelyilmapiiriä koululuokissa.

Kyselyn perusteella muun muassa tekemällä oppiminen sekä tutkiva oppiminen lisääntyivät. Oppilaat kokivat myös kotitehtävät aiempaa mieluisampina. Lisäksi toisilta oppiminen lisääntyi. Sen sijaan vanhemmat olivat aiempaa huonommin tietoisia lastensa koulutyöstä ja koulutehtävistä.

Savonlinnan normaalikoululla toteutetun laajamittaisen kokeilun tavoitteena on siirtyä koulussa perinteisistä oppikirjoista sähköisiin oppimateriaaleihin ja välineisiin sekä kehittää koulupedagogiikkaa ja oppimista digiajan tietoyhteiskunnan avaintaitojen näkökulmasta.

Avaintaidoilla tarkoitetaan taitoja, joita elinikäinen oppiminen, uudet tilanteet ja muuttuva työelämä tulevaisuudessa edellyttävät. Tällaisia ovat muun muassa lukeminen, kirjoittaminen, laskeminen, aktiivinen kansalaisuus, median käyttötaidot, vuorovaikutustaidot, suunnittelutaidot tai vaikkapa koodaaminen.

– Kolmivuotisen kokeilun myötä koulun on tarkoitus siirtyä kokonaisuudessaan digiaikaan, kertoo Savonlinnan normaalikoulun johtava rehtori Mikko Ripatti.

TS

Kirjoita uusi viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda!/HUUDA tai kiroile.

Emme julkaise linkkejä tai mainoksia.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta.

Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Ja ilman tutkimusta(Verovaroja käyttämättä!)...
- Voin ihan samoin aikuisellekin...Siis mitä me teimme ennen kuin oli Googlea jne....?
Kirjoita vastaus viestiin

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda!/HUUDA tai kiroile.

Emme julkaise linkkejä tai mainoksia.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta.

Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
jälkijunassa
Tarvittiinko tutkimusta minkä Ruotsi tiennyt jo vuosia?? Siellä tabletit olleet käytössä jo ekaluokkalaisilla..
Kirjoita vastaus viestiin

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda!/HUUDA tai kiroile.

Emme julkaise linkkejä tai mainoksia.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta.

Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Tosiasiat?
Rohkenen epäillä, että väite perustuu mielikuviin ja Hawthornen efektiin eikä vertailuihin.

Kun toimittaja ei hallitse asiaa, on hän täysin haastateltavien armoilla ...
Kirjoita vastaus viestiin

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda!/HUUDA tai kiroile.

Emme julkaise linkkejä tai mainoksia.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta.

Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
USA kokemukset huonoja
"Viime vuosina innolla tabletteja hamstranneet koulut ovat nimittäin huomanneet, että taulutietokone ei välttämättä ole paras mahdollinen laite opetukseen.

Yhdysvalloissa jotkut koulut ovat jopa alkaneet myydä pois hankkimiaan taulutietokoneita, kertoo The Atlantic. Tilalle on hankittu edullisia kannettavia, esimerkiksi Chromebookeja."
Tietoviikko

  • «
  • 1
  • /
  • 1
  • »