Maahanmuuttaja on rikoksen uhri ja tekijä kantaväestöä useammin

Kuvassa suomi toisena kielenä -oppikirja. Arkistokuva: TS/Lennart Holmberg

Maahanmuuttajat ovat kantaväestöä useammin sekä rikoksen tekijöitä että uhreja. Tämä selviää Oikeuspoliittisen tutkimuslaitoksen tutkimusraportista.

Tutkimuksessa tarkastellaan maahanmuuttajaryhmien ja kantaväestön välisiä eroja rikosten uhriksi joutumisessa, rikosten tekemisessä sekä rikollisuuden rakenteessa. Tarkastelussa on väkivalta- ja omaisuusrikollisuus.

Tutkimus osoitti, että eräiden maahanmuuttajaryhmien rikollisuustaso ja uhriksi joutumisriski omaisuus- ja väkivaltarikoksissa on maassamme selvästi kantaväestöä korkeampi.

Toisaalta maahanmuuttajaryhmien väliset erot rikosten tekemisessä ja uhriksi joutumisessa olivat suurempia kuin koko maahanmuuttajaväestön ja kantaväestön erot. Maahanmuuttajat eivät siten ole yhtenäinen ryhmä rikollisuusriskin tai rikollisuuden rakenteen suhteen.

Kaikkien maahanmuuttajaryhmien osalta voidaan todeta, että valtaosa niihin kuuluvista ei syyllistynyt tarkastelujaksolla rikoksiin.

Aikuisilla maahanmuuttajilla rikosriski yhdistyi korkeaan uhriksi joutumisriskiin. Eräs syy tähän oli se, että korkean rikollisuusriskin ryhmissä huomattava osa rikollisuudesta oli ryhmien sisäistä.

Aikuisväestössä korkean riskin maahanmuuttajaryhmissä eroa kantaväestöön selittivät nuorten miesten suuri osuus ja alhainen tulotaso. Nuorten keskuudessa vapaa-ajan rutiinitoiminnot, vanhempien harjoittama sosiaalinen kontrolli sekä perheen sosioekonominen tilanne olivat yhteydessä korkeampaan rikoskäyttäytymiseen.

Tutkijoiden mielestä suuret rikollisuuserot väestöryhmien välillä kertovat ongelmista, joiden syyt on tärkeää selvittää. Rikollisuustaso on usein merkki muista sosiaalisen sopeutumisen ongelmista jotka saattavat vaikeutua, jollei niihin puututa. Tutkimuksessa huomio kohdentuukin sellaisiin sosiaalipoliittisiin toimiin, jotka tukevat maahanmuuttajien kotoutumista.

Tutkimuksessa käytetty rekisteriaineisto koostui 105 057 erillisestä rikostapauksesta, joissa oli epäiltyinä 64 529 henkilöä (vuodet 2010–2011).

TS

Kirjoita uusi viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda!/HUUDA tai kiroile.

Emme julkaise linkkejä tai mainoksia.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta.

Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tästä ei saisi puhua
Kuinkahan paljon euroina maahanmuuttajalapsen ja -nuoren kuntoutus siten maksaa? Siihen päälle vielä toimeentulotuet jne. Epä ollut yhteiskunnalla minuakaan alle 40-vuotiaana kuntouttaa saatika hoitaa. Vaikka on pieniä lapsia, apua ja taloudellista tukea en sairaalaelämän aikana saanut. En ole katkera mutta miksi Suomella on varaa ottaa kalliita maahanmuutajia kun omistaankaan eipysty huolehtimaan? Kyse ei ole rasismista vaan asioiden puhumisesta ääneen.
Kirjoita vastaus viestiin

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda!/HUUDA tai kiroile.

Emme julkaise linkkejä tai mainoksia.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta.

Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vast: Tästä ei saisi puhua
NIINPÄ!
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
eikö olisi sitten
Eikö olisi sitten parempi jos rajoitettaisiin jatkossa maahanmuuttoa niin säästyisi taas vaivaa ja rahaa?
Kirjoita vastaus viestiin

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda!/HUUDA tai kiroile.

Emme julkaise linkkejä tai mainoksia.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta.

Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
0-tutkimus
"Aikuisväestössä korkean riskin maahanmuuttajaryhmissä eroa kantaväestöön selittivät nuorten miesten suuri osuus ja alhainen tulotaso."... siis mitä ? Miksei aborginaaleilla työttömillä nuorilla ???
"Tutkimuksessa huomio kohdentuukin sellaisiin sosiaalipoliittisiin toimiin, jotka tukevat maahanmuuttajien kotoutumista." siis lisää RAHAA jota otetaan jo nyt velaksi.
Mitä jos ihan rukattaisiin se rikoslaki siihen malliin, että karkoitus tapahtuu ASAP !!!
Kirjoita vastaus viestiin

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda!/HUUDA tai kiroile.

Emme julkaise linkkejä tai mainoksia.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta.

Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vast: 0-tutkimus
Suomessa asuvalla maahanmuuttajalla on samat oikeudet kun kantaväestölläkin. Jos rikoksiin syyllistyvä maahanmuuttaja poistettas maasta, sama pitäs tehdä kantaväestöllekin. Laki on kaikille sama; ei siit tartte tykätä, mut niin se on. Laittomasti maassa olevat voidaan kyl karkottaa. Sitte kun karkotuspäätös pitäs toimeenpanna, karkotettavaa harvemmin enää löytyy.
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vast: 0-tutkimus
Suomen kansalaista ei voida karkottaa Suomesta, mutta ulkomaan kansalainen kyllä, jos hän syyllistyy rikoksiin.

Tämän takia pitäisi olla erittäin tarkka sen suhteen keille Suomen kansalaisuus ylipäätään annetaan.
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Täsmennys
Elikkä maahanmuuttaja on kantaväestöä useimmin rikoksen tekijä ja
rikoksen uhriksi joutuessaan maahanmuuttajan tekemän rikoksen uhri.
Ei yllättävää tietoa.
Kirjoita vastaus viestiin

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda!/HUUDA tai kiroile.

Emme julkaise linkkejä tai mainoksia.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta.

Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vast: Täsmennys
Ja rikoksien teko painottuu "tiettyihin maahanmuuttajaryhmiin." Se on päivänselvä asia, että jotkut maahanmuuttajaryhmät tekevät hyvin vähän rikoksia, jos hiukan edes seuraa elämää ympärillään. Jokainen voi sitten arvuutella, mistä ryhmistä on rikosten kohdalla kyse, mutta äänenhän asiasta ei voida puhua, koska rasismi.
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Maahanmuuttajissa on eroja
Maahanmuuttajien rikollisuutta selitellään mm. alhaisella tulotasolla.
Suomi maksaa asunnot, huonekalut ja toimeentulotuen sekä terveydenhuollon.
Suomessa ei köyhiä olekaan, jos verrataan monen maahanmuuttajan lähtömaahan.
Eikä voi edes olla koska sosiaaliturvamme (tosin velkarahalla pyörivä) kustantaa moninkertaisen elintason esim. Somaliaan tai Syyriaan verrattuna.

Vaikuttaako alhainen tulotaso pahoinpitelyjä ja raiskauksia lisäävästi, tämä ei käy OPTULA:N selityksistä ilmi.

Maahanmuuttajista ei ole myöskään sopivaa puhua yhtenä ongelmakimppuna koska osa maahanmuuttajakansallisuuksista sopeutuvat mainiosti yhteiskuntaamme.

Pitää muistaa, että maahanmuuttaja tuo mukanaan myös oman kulttuurisen taustansa joka voi olla valovuosien päässä siitä kulttuurista johon olemme Euroopassa tottuneet.

Kristitty maahanmuuttaja hyväksyy yhteiskuntamme paljon helpommin kuin muslimimaahanmuuttaja joka nopeasti viiteryhmässään alkaa vaatia muutoksia tulomaansa tapoihin.
Tämä on konkreettisesti nähty Britanniassa ja mm. Saksassa sharia-puheiden muodossa.
Kirjoita vastaus viestiin

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda!/HUUDA tai kiroile.

Emme julkaise linkkejä tai mainoksia.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta.

Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Järkeä maahanmuuttopolitiikkaan
Maahanmuuttoa perustellaan usein työvoimapulan paikkaamisella. Kuitenkin iso osa maahanmuuttajista jää työttömäksi eri syistä (myös kantaväestö on huonoa palkkaamaan maahanmuuttajia). Kun avuntarvitsijoita on paljon eri puolilta maailmaa, eikö meidän kannattaisi ottaa nimenomaan niitä ryhmiä, joissa rikollisuutta esiintyy vähemmän! Katsotaanpa hieman naapurimaa-Ruotsin mellakoita sekä maahanmuuttajavastaisten puoluiden nousua! Sama ilmiö on nähtävissä muuallakin, mm. Ranskassa. Järki käteen siis, eikä tässä olla ketään ihmistä haukkumassa. Tunnen monta ihanaa muslimimaahanmuuttajaa, mutta tilastot eri ryhmien tekemistä rikoksista puhuvat puolestaan. Tosin on huomattava, että saman valtion alueelta voi tulla useampia etnisiä ryhmiä, jotka ovat keskenään hyvin erilaisia!

Kysymys kuuluu: kun lapsilisistä ja terveydenhuollosta, vanhustenhuollosta ja kaikesta supistetaan, onko meillä varaa ottaa tänne ryhmiä, joiden sopeutuminen paikalliseen (masentavaan ja sulkeutuneeseen) kulttuuriin on vaikeaa. Edessä on vieraan kielen ja kulttuurin opettelu, mahdollisesti jopa lukemaan opettelu. Päivi Räsänen aikoinaan ehdotti, että Suomeen otettaisiin kristittyjä pakolaisia - niitä, joita vainotaan joissakin muslimimaissa. Koska Räsäsellä on tiukkapipoisen uskovaisen maine, ehdotus painettiin villaisella. Itse pidän ministeri Räsäsen ehdotusta realistisena ja järkevänä. Valtaväestön uskonto voi nimittäin helpottaa sopeutumista. Niin, enkä ole homovastainen enkä uskovainen itse.
Kirjoita vastaus viestiin

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda!/HUUDA tai kiroile.

Emme julkaise linkkejä tai mainoksia.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta.

Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Hieno ja tärkeä tutkimus
Olisikohan kyseinen tutkimus jossain luettavissa, koska tekee mieleni nähdä, mitkä maahanmuuttajaryhmät korostuvat uhreina, kenen uhreina ja ketkä taasen ovat muita taipuvaisempia rikoksiin. Mielenkiintoista olisi myös nähdä, onko tietyissä ryhmissä taipumusta tietyntyyppisiin rikoksiin, eli ovatko toiset ryhmät esimerkiksi väkivaltaisia, ja tehtailevatko toiset enemmän talouspuolen rikoksia.
Kirjoita vastaus viestiin

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda!/HUUDA tai kiroile.

Emme julkaise linkkejä tai mainoksia.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta.

Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vast: Hieno ja tärkeä tutkimus
Tutkimus on vapaasti ladattavissa oikeusministeriön alaisuudessa toimivan Optulan sivuilta, jotka löytyvät googlettamalla.

Tutkimus itsessään vaikuttaa pikaisen selailun jälkeen varsin neutraalilta ja ammattimaisesti laaditulta. Lukekaa itse ja tehkää omat johtopäätöksenne.
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Maahanmuuttajat Valikoitava
Maahanmuuttajaryhmien väliset erot olivat suurempia
kuin maahanmuuttajaväestön ja kantaväestön erot.
Maahanmuuttajaryhmät pitää valita paremmin.
Kirjoita vastaus viestiin

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda!/HUUDA tai kiroile.

Emme julkaise linkkejä tai mainoksia.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta.

Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Lisätarkennus
Toivon, että selityksiä ja ymmärrystä löytyy myös kantaväestön nuorison tekemille rikoksille siltä pohjalta, että he ovat ns. alhaisen tulotason kodeista.
Tällä hetkellähän on vallalla feministinen käsitys, että jos suomalainen mies kännipäissään tekee rikoksia, on syy VAIN hänessä itsessään ja hänen huonoudessaan, ei ympäröivässä yhteiskunnassa.
Kirjoita vastaus viestiin

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda!/HUUDA tai kiroile.

Emme julkaise linkkejä tai mainoksia.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta.

Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Kukkahatun pelko on...
"Eräiden maahanmuuttajaryhmien rikollisuustaso..." Onpa siinä hiottu polliitisesti korrektia ilmaisua.