Makkarakosken saha kunnostettiin museoksi

Video: Makkarakosken sahamuseo

Ahlströmin Noormarkun ruukkialueella sijaitsevan Makkarakosken sahan rakennus on kunnostettu museoksi ja sahan esineistö ja osa koneistosta on konservoitu. Sahan alkuperäinen 1800-luvulta peräisin oleva laitteisto jäi niille sijoilleen, kun sahan raamit seisahtuivat helmikuussa 1956. Toiminta sahalla päättyi lopullisesti seuraavana vuonna.

A. Ahlström Kiinteistöt Oy:n toteuttama teollisuuskulttuurihanke liittyy koko Noormarkun ruukin pitkäjänteiseen kehittämistyöhön. Toimitusjohtaja Peter Ahlström sanoo yhtiön halunneen kunnioittaa museon avaamisella sahalla työskennelleiden ihmisten työtä ja kertoa sahateollisuuden merkityksestä A. Ahlströmille ja koko Suomelle.

Makkarakosken saha sijaitsee keskeisellä paikalla Noormarkun ruukkialueella. Saha kävi vain muutamia kuukausia vuodessa ja oli tärkeä työllistäjä talvikausina, jolloin työtä oli muuten huonosti tarjolla.

Koneisto hankittiin sahalla 1875 riehuneen tulipalon jälkeen. Koneisto toimi aluksi vesivoimalla, sitten höyryvoimalla ja lopuksi sähköllä. Omistajayhtiön mukaan Makkarakosken saha on ainutlaatuinen esimerkki sahalaitoksen elinkaaresta, eikä vastaavaa sahaa löytyne muualta Euroopasta.

Sahalaitoksen museointi oli puolitoista vuotta vaatinut työ. Historiallinen sahamuseo on jatkossa avoinna ryhmille tilauksesta.

TS

 Kuva: Arto Takala/TS
Kuva: Arto Takala/TS
Aloita keskustelu tästä jutusta



Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda!/HUUDA tai kiroile.

Emme julkaise linkkejä tai mainoksia.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta.

Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.