Uutiset

Sipilä: Yhteinen velka olisi iso askel kohti liittovaltiota

Juha Sipilän mielestä rauha on ollut EU:n tärkein arvo jo Santeri Alkion ajoista lähtien, ja siinä EU on hänen mielestään myös onnistunut. Lehtikuva/ Vesa Moilanen

Keskustan Juha Sipilä kertoo yllättyneensä joulun alla Brysselissä siitä, kuinka yleisesti EU:n liittovaltiokehitystä siellä ajetaan.

Sipilän mielestä Suomen on syytä hakea liittolaisia sille ajattelulle, että EU:n on pysyttävä selvästi jäsenvaltioiden välisenä liittona. Hän painottaa, että keskusta vastustaa eurobondeja eli yhteistä velkaa ja liittovaltiokehitystä.

– Yhteinen velka on niin iso askel kohti liittovaltiota, että housut repeää. Etelä-Euroopan mailla on tietenkin kova halu yhteiseen velkaan sattuneesta syystä. EU:n sosiaalidemokraattien kärkiehdokas kannattaa eurobondeja selkeästi, samoin Euroopan kansanpuolueen kärkiehdokas. Se on vaarallista puhetta, Sipilä sanoo STT:n puheenjohtajahaastattelussa.

Sipilän mielestä Suomen EU-politiikan ohjaava periaate pitää olla, että jokainen hoitaa oman taloutensa kuntoon itse. Hän arvioi, että eurovaalien keskeisimpiä kysymyksiä on se, miten Suomi sen onnistuu tekemään.

– Sisäpolitiikka on EU-politiikkaa. Omat lupaukset on pidettävä. Suomi on ollut neuvomassa muita ja vaatimassa muilta tiukkaa taloudenpitoa, ja nyt olemme itse menossa niistä rajoista ulos niin, että komissio on jo huolensa esittänyt.

Jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Sipilä sanookin olevansa enemmän huolissaan Suomen taloustilanteesta kuin Espanjan ja Portugalin. Niissä talouden elpymisestä on sentään orastavia merkkejä.

– Kreikka on oma lukunsa, ja on todennäköistä, että edessä on vielä joitain järjestelyjä. Toivottavasti velkoja ei tarvitse leikata.

Pankit konkurssiin, jos riskit toteutuvat

– Kreikan ensimmäiselle tukipaketille löytyi kriteerit, ja oppositiossa kannatimme myös Irlannin tukemista, mikä sekin on osoittautunut järkeväksi. Sen sijaan Kreikan jatkopaketteja vastustimme, koska EU:ssa pitäisi olla selvä ensiavun periaate.

Keskusta on vastustanut myös Espanjan pankkien suoraa tukemista. Vähintä mitä voi tehdä, on että tuki menee valtioiden kautta, sanoo Sipilä.

Riskisijoittajat hän pistäisi kantamaan vastuunsa. Hänen mielestään Yhdysvalloissa hoidettiin pankkikriisi selkeämmin ja nopeammin kuin EU:ssa.

– Jotkut sanovat sitäkin liittovaltiokehitykseksi, mutta mielestäni ainakin pankkien omaan lukuun tehtävä finanssisijoitustoiminta on erotettava perinteisestä pankkitoiminnasta. Sieltä ne isot rahoituskriisit ovat tulleet. Lopputuloksen pitää olla se, että jos riskit toteutuvat, pankki saa mennä konkurssiin. Mutta se ei saa kaataa perinteistä pankkitoimintaa, vaarantaa tavallisten ihmisten talletuksia eikä tulla yhteiskunnan maksettavaksi. Ne, jotka siellä sijoittavat, tietävät riskit ja kantavat vastuun.

EU-virat eivät Sipilää kiinnosta

– Tavoitteeni on pistää Suomen talous kuntoon ja löytää 200 000 uutta työpaikkaa. Jos kotimaan politiikasta lähden, jatkan todennäköisesti yrittäjänä.

Sipilä sanoo pettyvänsä, jos keskusta ei saa kolmea edustajaa parlamenttiin. Neljäkin meppiä on hänen arvionsa mukaan mahdollista.

Jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

TS–STT

Haluatko käyttää

Osallistuaksesi keskusteluihin ole hyvä ja kirjaudu TS-tunnuksillasi

Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita uusi viesti
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Aiemmat viestit (4)

Vanhimmat ensin
Vastaa
Upi
Tuki tuki
Joo maataloustuet alas. Ja yritystuet Viron ja Ruotsinlaivolta pois. Siinä säästyis ainaskin 500 milstii.
Haluatko käyttää
Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita vastaus viestiin

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vastaa
Tuulia
EI liittovaltiolle
Tärkein asia on minulle ,kannattaako henkilö liittovaltioon menoa???? Jos kannattaa niin ilmoittakaa suoraan. Pentikäinen on jo itse ilmoittanut kannattavansa joten häntä en äänestä missään tapauksessa.
Haluatko käyttää
Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita vastaus viestiin
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
mauri
Vast: EI liittovaltiolle
Jos liittovaltio Euroopassa joskus syntyisi niin tokko Kreikkaa tai Suomea edes huolitaan mukaan.
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vastaa
Aito Suomalainen
Kuluttajansuoja?
Jos äänestää Rehniä, sinne lähteekin Väyrynen? Tai päinvastoin!

Ei voi äänestää Keskustaa, koska mitään varmuutta ei ole, kuka sinne lopulta pääsee. Ehdokkaiden kannanotot ovat hyvin etäällä toisistaan!