Bäckman puolustaa kohusivusto Finnbayta

Suomen Moskovan-suurlähettilään Hannu Himasen kuva nettiuutissivusto Finnbayn etusivulla, kuvattuna tietokoneen näytöltä Helsingissä 6. huhtikuuta 2014. Lehtikuva/ Teemu Salonen

Suomen ja Venäjän suhteita usein kommentoinut valtiotieteiden tohtori Johan Bäckman puolustaa kohua herättänyttä Finnbay -verkkosivustoa. Hän kertoo törmänneensä sivustoon ja siihen liittyviin uutisiin ensimmäisen kerran sunnuntaina.

Hän sanoo, ettei ole sivuston toiminnassa mukana.

– Yllätyin lähinnä siitä, että jos joku kirjoittaa Suomen asioista vastahankaisella tavalla ja virallista totuutta vastaan, kirjoittajaa vainotaan, Bäckman muotoilee.

Bäckmanin mukaan Finnbay -sivuston sisällöstä alkanut kohu juontaa juurensa Viroon ja mutkien kautta maan suojelupoliisiin.

– Nyt on kyseessä aika teennäinen skandaali. Finnbayn jutussa Suomen asenne Venäjää kohtaan on esitetty oikein. Maa on muodollisesti EU:ssa, mutta Suomi ei halua olla mukana Venäjän vastaisissa sanktioissa, Bäckman lisää.

Bäckmanin mukaan Venäjän medioissa on esitetty paljon samaa näkökulmaa kuin mitä Finnbay nyt lukijoilleen tarjoilee.

TS

LUE LISÄÄ TIISTAIN TURUN SANOMISTA

Kirjoita uusi viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda!/HUUDA tai kiroile.

Emme julkaise linkkejä tai mainoksia.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta.

Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Täyttä sontaa
"Yllätyin lähinnä siitä, että jos joku kirjoittaa Suomen asioista vastahankaisella tavalla ja virallista totuutta vastaan, kirjoittajaa vainotaan, Bäckman muotoilee"
Mitenhä se naapurimaassa? Toimittajat ammutaan!
Kirjoita vastaus viestiin

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda!/HUUDA tai kiroile.

Emme julkaise linkkejä tai mainoksia.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta.

Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vast: Täyttä sontaa
Vai olisiko kyse siitä, että niitä, jotka kirjoittaa valheita, vainotaan? Ihmiset eivät pääsääntöisesti pidä sellaisista ihmisistä, jotka kirjoittavat totuuden vastaisesti.
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vast: Täyttä sontaa
Jos niitä, jotka kirjoittaa valheita, vainotaan, ei Venäjällä enää olisi lehdistöä. Sitä paitsi, totuus ei ikinä ole mustavalkoinen, siksi keskustelu pitää sallia.
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vast: Täyttä sontaa
No 'Doa', tarkoittaako mielestäsi sana vaino samaa kuin tuhoaminen tai tappaminen?

Lue sanan määritelmä Googlesta ennen kuin väität tuollaista.
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vaarallista ja säälittävää!
Hei. Minusta tekaistu virallisen julkaisun sävy, nimetön omistuspohja, päätoimittajan puute, ovela oikean asian ja valehtelun sekoittaminen tekee Finnbayn toiminnasta hyvin kyseenalaista ja vaarallista. Osa propagandaa. Jopa Bäckman tietää, että ym. asiat ovat kyseenalaisia. Tietysti maksettu koneiston osa toimii, kuten muu koneisto käskee. Lisäksi Venäjän median uutisointiin on samalla koneiston osalla iso rooli ja se on asian luonteen vuoksi sekä vaarallista että säälittävää
Kirjoita vastaus viestiin

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda!/HUUDA tai kiroile.

Emme julkaise linkkejä tai mainoksia.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta.

Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vast: Vaarallista ja säälittävää!
Pelon valtakunnassa on syytä olla kiltti ja tyhmä
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
käsikassara
Siinä meni Finnbayn uskottavuuden rippeet.
Kirjoita vastaus viestiin

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda!/HUUDA tai kiroile.

Emme julkaise linkkejä tai mainoksia.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta.

Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Oikeus todelliseen tietoon
Suomalainen lehdistö jättää myös kertomatta mitä muualla maailmassa ajatellaan Venäjää vastaan suunnatuista pakotteista. Esim. Saksan lehdet ja yleensä saksalaiset eivät kannata venäjänvastaisia pakotteita vaan haluaisivat Naton hoitavan asioita, koska pakoitteet eivät vaikuta USA:n talouteen kuten Euroopassa.

Tietoa on nykyään etsittävä todella tarkalla silmällä, että pysyy tietoisena todellisuudesta.
Kirjoita vastaus viestiin

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda!/HUUDA tai kiroile.

Emme julkaise linkkejä tai mainoksia.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta.

Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vast: Oikeus todelliseen tietoon
Jos olet seurannut vähääkään asioita; Ukraina on hyvä keino kääntää maan sisäiset ongelmat - keinotekoisesti ulospäin. Siinä sivussa Venäjä estää Ukrainaa saamasta Mustanmeren kaasuvaroja omaan käyttöönsä. Samalla tavalla Stalin päätti kerralla kohentaa paperintuotannoin laatu ongelmat, nappaamalla Suomen uusimmat paperitehtaat -40 luvulla. Jos tarkastelee sotakorvausasioita, aivan ensimmäinen työ mitä NL vaati oli nimenomaan suomalaisilta vaadittiin paperitehtaiden kuntoon saattaminen. Ja onhan se ihan totta että propaganda keltaisella makulatuuripaperilla puree huonosti. Taas Venäjä on tarvinnut Suomea apuun; Suomen varjolla Finnbay tuottaa sen mielestä uskottavaa sähköistä progandasoopaa...
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Muodollisesti
Oletteko tekin Herra Bäckman ,vain muodollisesti tohtori?
Suomi on vain muodollisesti EU:ssa,aika kummallisa lausuntoja.
Tämä oli varmasti aika uutta,MUODOLLISESTI.
Kirjoita vastaus viestiin

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda!/HUUDA tai kiroile.

Emme julkaise linkkejä tai mainoksia.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta.

Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Oho!
Helppoa tehdä johtopäätöksiä Bäckmanin lausunnoista. Toisin sanoen, mikä hänen mielestään on Suomelle hyväksi niin todellisuudessa se on meille turmioksi.
Kirjoita vastaus viestiin

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda!/HUUDA tai kiroile.

Emme julkaise linkkejä tai mainoksia.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta.

Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vast: Oho!
Yksi Bäckman ei kesää tee.
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Ja taas hän meitä kehuu
Kuka Bäckman? Sen entisen limsatehtailijan poika, nykyinen rovaniemeläinen. Otan osaa.
Kirjoita vastaus viestiin

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda!/HUUDA tai kiroile.

Emme julkaise linkkejä tai mainoksia.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta.

Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Päättelyketju
On ollut suurta epäselvyyttä Finnbayn omistuksesta ja tavoitteista.
Kun nyt Bäckman on ryhtynyt Finnbayn puolustajaksi niin ei tarvitse enää arvailla.
Kirjoita vastaus viestiin

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda!/HUUDA tai kiroile.

Emme julkaise linkkejä tai mainoksia.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta.

Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Mikä on Suomen virallinen totuus??
No enpä ole kyllä Suomesta löytänyt mitään virallista totuutta. Onko se virallinen totuus kenties Yle uutiset Bäckmanin mielestä? Vai ehkä ulko- tai pääministerin kanta asiaan?

Eri lehdet käsittelevät asioita ihan eri näkökulmista ja presidentti ei omista omaa tv tai radiokanavaa. En siis todellakaan ole Suomesta löytänyt mitään virallista totuutta, johon ei saisi vastaan sanoa. Tässäkin vastustan parhaillaan "virallisen totuuden", eli Turun Sanomien artikkelin väitettä sanomalla vapaasti tästä oman mielipiteeni, jota kukaan ei tule sensuroimaan tai muuttamaan.

Yleensä se on propagandaa, että vapaassa maassa ylipäätään väitetään olevan joku virallinen totuus. En ole sellaista löytänyt vaikka luen lehtiä ja uutisia kaikki päivät. Aina kaikki ovat eri mieltä.

Niissä maissa, joissa oikeasti on virallinen totuus, sitä vastustavat viedään vähintään vankilaan. Pahimmissa paikoissa virallista totuutta vastustavien kaikki tuttavatkin teloitetaan varmuuden vuoksi.
Kirjoita vastaus viestiin

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda!/HUUDA tai kiroile.

Emme julkaise linkkejä tai mainoksia.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta.

Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vast: Mikä on Suomen virallinen totuus??
Jos olet oikeesti tuota mielta, niin sitten oot. Osittain olen samaa mielta...Ei mikaan media kerro koko totuutta, mutta jos kyseessa selkee propaganda Suomea vastaan, soisin sinun menevan Pac-manin kanssa jakkaralle.
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vast: Mikä on Suomen virallinen totuus??
Bäckman vedättää jälleen. Hetkisitten Bäckman juoksutti Suomen viranomaisia "lapsiasian tiimoilla". Näitä "juoksupoikia" on kautta aikojen aina ollut.
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vast: Mikä on Suomen virallinen totuus??
No 'Hehehe', mikähän tekstissäni on Se asia, jota mieltä olen?
Totesin faktan, että täällä ei ole mitään virallista totuutta kuten Bäckman väittää. Etkä sinäkään osannut löytää tahoa, josta löytyisi Suomen virallinen totuus.
Joko et siis osaa lukea, et ymmärrä luettua tai kannatat diktatuuria.
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vast: Mikä on Suomen virallinen totuus??
Kuules 'Hehehe', miksi minun pitäisi mennä eniten vihaamani miehen kanssa samalle jakkaralle? Onko sinulla jotain sairaita mielihaluja saada ihmisiä tämän tyypin lähelle?

Diktatuurit levittävät propagandaa muita maita vastaan, siinä ei ole mitään uutta. Tyhmä on se, joka sellaista uskoo ja levittää eteenpäin.
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Kas kas
Se kajahtaa keneen kalikka kalahtaa.
No olihan se jo aiemminkin tiedossa kuka se on...
Mutta kenen rahoilla???
Aiemmn moisesta ois tuomittu maan petturuuteen ja....