Pieni tehdas selätti elintarvikejätin oikeudessa keksinujakassa

Namipala ja Fanipala tappelivat oikeudessa. Namipala voitti.

Keksinujakka sai alkunsa, kun pieni suomalainen keksitehdas antoi suklaavohvelikeksiensä nimeksi Namipala. Fanipaloiksi jo aiemmin omat vastaavanlaiset herkkunsa nimennyt kilpailija suuttui.

Ylikansallinen elintarvikejätti vaati, että pieni keksitehdas vaihtaa kekseilleen omaperäisemmän nimen. Lisäksi Fanipalan valmistaja kehotti kilpailijaansa lopettamaan tuotepakkauksiensa ulkoasun matkimisen.

Namipalan valmistaja lupasi suostua tiettyihin muutoksiin. Se vaihtoi suklaakeksiensä nimeksi Nam!pala ja uusi keksipakkauksien ulkoasun.

Elintarvikejättiä muutokset eivät tyydyttäneet. Sen mielestä asiasta oli tehty sopimus, jota pieni keksitehdas loukkasi edelleen.

Niinpä Fanipalojen valmistaja haastoi kilpailijansa sopimusloukkauksesta oikeuteen. Kanta-Hämeen käräjäoikeus oli suomalaisyrityksen puolella.

Oikeuden mukaan ylikansallinen elintarvikejätti oli käynyt juristeineen kohtuuttomin valtasuhdeasetelmin pienen keksitehtaan kimppuun.

Suuryrityksen puolelta neuvotteluja kävi tavaramerkkeihin erikoistunut juristi. Pikkutehtaalla tällaiseen ei ollut mahdollisuutta. Kilpailijan uhkavaatimuksiin vastaili pikkutehtaan myyntijohtaja, joka oikeuden käsityksen mukaan oli juridiselta osaamiseltaan maallikkotasoa.

Käräjäoikeuden mukaan valmistajien välinen kirjeenvaihto ei ollut sopimus. Koska sopimusta ei ollut, pieni keksitehdas ei sitä voinut loukata.

Käräjäoikeus hylkäsi elintarvikejätti Mondelez Finland Oy:n kaikki vaatimukset pientä suomalaista Vanajan Keksit Oy:tä kohtaan.

Fanipaloja valmistava Mondelez valitti ratkaisusta Turun hovioikeuteen. Sen mukaan valmistajien välillä oli tehty sopimus. Sen sisältö oli kuitenkin jotakin muuta kuin mitä suuryritys väitti. Näin ollen sopimus ei oikeuttanut suuryritystä saamaan pieneltä keksitehtaalta vahingonkorvauksia.

Hovioikeus piti käräjäoikeuden ratkaisun voimassa.

Suuryritys velvoitettiin korvaamaan pienelle keksitehtaalle yhteensä lähes 42 000 euroa oikeudenkäyntikuluja.

TS–REBEKKA HÄRKÖNEN

Kirjoita uusi viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda!/HUUDA tai kiroile.

Emme julkaise linkkejä tai mainoksia.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta.

Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

uutinen
Hienoa toimintaa isolta tehtaalta, tietääpä ettei vastaisuudessa osta Fanipaloja.
Kirjoita vastaus viestiin

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda!/HUUDA tai kiroile.

Emme julkaise linkkejä tai mainoksia.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta.

Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
David vs. Goljat
Jes, kerrankin pieni selättää ison rahan.
Hyvä, hyvä.

Isompi ei ole aina oikeassa
Fanitetaan Namipaloja vastaisuudessa. Fanit jääköön.

Paistaa se aurinko...
Paitsi joskus risukasaan niin myös suomlaiseen pimeimpään kaamokseen.

OHO!
Suomessa saa siis vielä oikeutta. Hieno asia, ja hyvä että eivät määränneet jaettuja oikeudenkäyntikuluja. Fanipalan ostajat maksavat valmistajansa oikeudenkäyntiuhittelut tuotteessa, joten jättäkää ne hyllyyn.
Kirjoita vastaus viestiin

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda!/HUUDA tai kiroile.

Emme julkaise linkkejä tai mainoksia.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta.

Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Fanitus
Nyt ei tarvitse enää fanittaa.
Se on kuin urheilu, kun raha nousee pääasiaksi.. Fanit lähtee.
Kirjoita vastaus viestiin

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda!/HUUDA tai kiroile.

Emme julkaise linkkejä tai mainoksia.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta.

Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Puolueeton?
Toivottavasti oikea osapuoli voitti tämän oikeusjutun. Eikös uutisoinnin pitäisi kuitenkin olla puolueetonta, jota tämä uutinen ei totisesti ollut?
Kirjoita vastaus viestiin

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda!/HUUDA tai kiroile.

Emme julkaise linkkejä tai mainoksia.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta.

Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Oikolukua vai suomen kielen taitoa vailla
Kaikella kunnioituksella sanomalehtijournalistiikkaa kohtaan toivon todella, että uutinen on kiireessä tahi valmiista tiedotteesta kirjoitettu, koska lopputulos on kuin alakoululaisen aine aiheesta "kevätretki" tms., sanavalintoineen ja lauserakenteineen. Hämmentävää luettavaa.

Itse uutinen on kiinnostava.
Kirjoita vastaus viestiin

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda!/HUUDA tai kiroile.

Emme julkaise linkkejä tai mainoksia.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta.

Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vast: Oikolukua vai suomen kielen taitoa vailla
Hieno oivallus toimittajalta tuo sanamuoto: Kumpi ja Kampi tappelivat, Kumpi voitti...
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Hieno juttu
Nam!palat saattavat hyvinkin päätyä koriin, mutta Fanipalat jäävät hyllyyn.
Kirjoita vastaus viestiin

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda!/HUUDA tai kiroile.

Emme julkaise linkkejä tai mainoksia.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta.

Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Boikotti
Laitetaan sitten meilläkin Fanipalat boikottiin.