Tutkimus: Nykykoira on läheisintä sukua eurooppalaisille susille

Arkistokuva. Lehtikuva
Arkistokuva. Lehtikuva

Turun yliopiston tutkijatohtorin Olaf Thalmannin johtama kansainvälinen tutkijaryhmä on saanut selville, että nykyajan koirat ovat läheisintä sukua muinaisille eurooppalaisille susille.

Tutkijoiden mukaan koirien kesyyntymisprosessi alkoi noin 18 800–32 100 vuotta sitten.

Ryhmä geneetikkoja ja paleontologeja Suomesta, USA:sta, Saksasta, Belgiasta, Venäjältä, Espanjasta ja Argentiinasta saattaa nyt lopettaa pitkään jatkuneen väittelyn siitä, missä ja milloin nykykoirat ovat alkaneet kesyyntyä, tarjoamalla uutta tietoa koirien kesyyntymisen alkuperästä ja ajoituksesta.

– Koirat ovat nyt läsnä monissa ihmiskulttuureissa, mutta tämän läheisen suhteen syntyminen kahden lajin välille on ollut asteittain etenevä prosessi, Thalmann kertoo.

Tutkijoiden ryhmä käytti uusia molekyylitekniikoita ja analysoi DNA:ta fossiilien jäänteistä kuten luista ja hampaiden juurista. Tutkimusaineistoon kuului materiaalia aikaisemmista oletetuista koirista Euroopan, Aasian ja Amerikan alueelta. Vanhimmat näytteistä olivat jopa 36 000 vuotta vanhoja.

Tutkimalla kahdeksantoista muinaisen suden/koiran mitokondrioiden genomeja ja vertailemalla niitä laajaan joukkoon nykyajan susien ja koirien genomeja, tutkijat pystyivät osoittamaan, että kaikki nykykoirat ovat läheisintä sukua muinaisille eurooppalaisille susille.

Tutkimuksessa kävi myös ilmi, ettei yksikään olemassa oleva susikanta ole yhtä läheistä sukua nykyajan koirille, kuin muinaiset eläimet, joiden näytteitä tutkittiin. Tämä viittaa tutkijoiden mukaan siihen, että se eurooppalainen susikanta, joka alun perin synnytti nykykoirat, on kuollut sukupuuttoon.

– Ajanjakso viittaa siihen, että koirien kesyyntymisen aloittivat metsästäjä-keräilijät ennen viimeisen jääkauden huippua. He ovat ilmeisesti oppineet arvostamaan niitä etuja, joita suurien ja vaarallisten lihansyöjien kesyttäminen tarjosi, ja he käyttivät koiria metsästämisessä, tavaroiden kuljettamisessa ja suojeluapuna, Thalmann pohtii.

Yllättäen aikaisimmiksi koiriksi oletetut eläimet, jotka olivat yli 30 000 vuotta vanhoja, eivät osoittautuneet olevan suoraan sukua nykyajan koirille, mikä saatiin selville mitokondrioiden genomeja vertailemalla.

Tämä löytö viittaa tutkijoiden mukaan siihen, että aikaisemmin on tapahtunut kesyyntymisvaihe, joka keskeytyi tai siihen, että olemassa on ollut aikaisemmin tuntematon Pleistoseenikauden susikanta.

– Tutkimuksemme antaa merkittävän panoksen sen kysymyksen selvittämiselle, milloin ja missä koirat alun perin kesyyntyivät. Uusien fossiilien ja muinaisten susien sekä koirien ydingenomien tutkiminen voi kuitenkin tulevaisuudessa tarjota vielä uusia yllätyksiä ihmiskunnan parhaan ystävän historiasta, Thalmann sanoo.

TS

Haluatko käyttää

Osallistuaksesi keskusteluihin ole hyvä ja kirjaudu TS-tunnuksillasi

Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita uusi viesti
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Aiemmat viestit (9)

Vastaa
fakta
kymmenen pisteen kysymys
Mikä erottaa suomalaisen suden ja koiran? Koira tappaa ihmisiä ja hyökkäilee lasten kimppuun.
Haluatko käyttää
Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita vastaus viestiin

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Koira puree päivittäin lapsia.
Vast: kymmenen pisteen kysymys
Koira ei pelkää ihmistä, susi pelkää ihmistä, kumpi siis on vaarallinen ???
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vastaa
Heikki
Kokeile itse
Mene Fakta huoneeseen ensin parin koiran kanssa ja sitten parin suden kanssa.
Tule sitten kommentoimaan.
Haluatko käyttää
Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita vastaus viestiin
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Fakta
Vast: Kokeile itse
En tietenkään mene. Ei sudet ole missään huoneessa. Totuus on, että vallitsevissa Suomen olosuhteissa koira tappaa ja hyökkäilee ihmisten kimppuun jatkuvasti. Silti huomio kiinnitetään koko ajan susiin. Miksi? Jossittelun avulla halutaan ajaa omaa susientappoagendaa välittämättä ihmislapsista. Eipä nuo susivainoajat ole kiinnostunut vähentämään koirien aiheuttamia puremahaavoja ja kuolemia. Tärkeintä on omien pelkotilojen levittäminen muihinkin ihmisiin.

Ja jos nyt kuvittelisi hypotettiisen tilanteen, että menisin koirian tai suden kanssa samaan huoneeseen, niin kyllä, ottaisin sinne ennemmin suden kuin esim. mielenvikaisen pitbullin, dogo argentinon, rottweilwerin tai amerikan staffin. Pahempaa jälkeä ne saa aikaiseksi kuin yksikään susi.
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vastaa
T.S.
Susi-koira vertailut
Nämä vertailut susien ja koirien vaarallisuudesta nousevat aina pintaan.
Mutta jos vain katsotaan tilastoja niin mennään täysin pieleen. Pieleen mennään siksi että tilanteet eivät ole mitenkään vertailukelpoisia.
Koirat ja lapset ovat jatkuvasti kosketuksissa, sudet ja lapset puolestaan äärimmäisen harvoin.
Koiran käytökseen vaikuttaa hyvin usein omistajan epäonnistunut kasvatus, susi puolestaan toimii omien vaistojensa ohjaamana ja ottaa ruuan mistä sen saa.

Potentiaalisesti susi on tietysti siis paljon vaarallisempi kuin koira, mutta koska nuo kohtaamiset ovat niin äärettömän harvinaisia niin pitää mennä pitkälti edellisen vuosituhannen puolelle ennen kuin löytyy kuolemantapaus.
Haluatko käyttää
Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita vastaus viestiin
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vastaa
Pyöräilijä
Sama laji
Koira ja susi ovat samaa lajia, ne pystyvät lisääntymään keskenään ja tuottamaan lisääntymiskykyisiä jälkeläisiä.

Vast: Sama laji
Sama laji, eri säännöt. Koira kun puree ihmistä sanktio on monesti nuhtelu. Susi kun liikkuu pellon reunassa, se ammutaan.
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vastaa
Metsäsuden suojelija
hmiset ja koirat ovat eläneet kumppaneina tuhansia vuosia.
Ihmiset ja koirat ovat eläneet kumppaneina tuhansia vuosia. Sudesta jalostettu koira on kuitenkin ahkerin tappajaeläin ihmisen sosiaalisessa ympäristössä. Toisinaan oman reviirin puolustaminen nousee nousee koiran alitajunnasta esi-isien sutena toimimissabluunaan ja murhenäytelmä on valmis. Tästä syystä johtuen en voi millään olla hyväksymässä sitä että koirien alkuperäisrodun susien annettaisiin alkaa oleilla asutuksen välittömässä läheisyydessä. Susihan tappaa poikkeuksetta metsän siimekseen, sen reviirille tuleet koirat tehokkaasti ja nopeasti. Mitähän mahtaa tapahtua jos annetaan tilanteen mennä siihen, että susi alkaa pitää jotain taajamaa tai pihaa olennaisena osana reviiriään? Suden liikkuessa asutuksen lähellä todellista vaaraa ymmärtämätön lapsi pyrkii menemään silittelemään suloista hauvaa, mahdollisesti itse kotikoiraltaan tuoksuen. En kuvaile tapahtumien kulkua pidemmälle, koska jokainen normaali ihminen ymmärtää mikä on seuraus. Siksi sanonkin, että toistaiseksi poliisit ovat onnistuneet hyvin ihmisen suojatehtävissään, pihasusia on kaadettu oikea määrä, kun pahimmalta on vältytty. Kiitos kuuluu kokonaan poliisille. Huomautan edelleen, että hyvin dokumentoidut susihavainnot pihoilla ja taajamissa riistayhdyshenkilölle auttavat pitämään tilanteen hallinnassa.
Haluatko käyttää
Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita vastaus viestiin
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
T.S.
Vast: hmiset ja koirat ovat eläneet kumppaneina tuhansia vuosia.
Tämähän 'Metsäsuden suojelijan' juttu on jälleen sellainen viesti jota ei ole varsinaisesti kirjoitettu tähän vaan se on jossain koneella tallennettuna ja sitä copypastella lähetetään joka lehteen. Tuon huomaa hyvin siitä että viestissä vielä lukemattomien lähetyskertojenkin jälkeen on tuo kömmähdys: "puolustaminen nousee nousee".

Eikä siitä ole kahta viikkoakaan kun tämä sama viesti kopioitiin Loimaan lampaita koskevaan keskusteluun.

Mutta hyvä tosiaan siis kun 'Metsäsuden suojelija ilmoittaa:
"En kuvaile tapahtumien kulkua pidemmälle,"
Se on hieno päätös, jutut kun ovat jo nytkin niin mielikuvituksellisia.
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
  • «
  • 1
  • /
  • 1
  • »