Liki miljoona hehtaaria soita ojitettu turhaan

Metsänomistajaa edustava Jaakko Värri (vas.) ja metsäkeskuksen tiimiesimies Mauno Pakkala tutustumassa 1970 ojitettuun suohon, jossa nyt kasvaa komea, neljä vuotta sitten harvennettu männikkö. TS/Jonny Holmén

Suomessa on Metsäntutkimuslaitoksen arvion mukaan ojitettu 830 000 hehtaaria soita turhaan. Niistä ei ole saatu karun maaperän takia metsätaloudellisesti kannattavia.

Monet eläimet ja kasvit ovat joutuneet soiden kuivauksen takia uhanalaisiksi. Kansalaisia on suututtanut erityisesti karpalo- ja lakka-apajien tuhoutuminen.

Vajaat 20 000 hehtaaria turhaan ojitetuista soista on vuoden 1990 jälkeen ennallistettu, mutta niiden palautuminen kestää vuosikymmeniä.

Hyödyttömästi hävitettyä suota on Suomessa nykyään enemmän kuin suojeltua suota, jonka pinta-ala on noin 800 000 hehtaaria.

Valtio tuki ojituksia avokätisesti vuosina 1960–1990. Tätä nykyä verovaroista tuetaan suometsien harvennushakkuiden yhteydessä tehtäviä kunnostusojituksia.

Pahimmat turhien ojitusten aiheuttamat marjasatotappiot on koettu Kainuussa, Pohjanmaalla ja Etelä-Lapissa. Näillä alueilla yli 40 prosenttia soiden ojituksista tehtiin ilman metsätaloudellisia perusteita. Koko maassa ojitusten keskimääräinen virheprosentti oli 17.

Ojituksen vimmassa sattui onnistumisiakin. Uusimman valtakunnallisen metsien inventoinnin mukaan Lounais-Suomessa puuta on metsämaan soilla enemmän kuin kangasmailla. Näin tapahtuu ensimmäisen kerran inventointien liki satavuotisessa historiassa.

Tilanne tosin johtuu siitä, että metsämaan soilla puustoa on hakattu paljon vähemmän kuin kangasmailla, sillä enemmistö suometsistä tulee hakkuukypsään ikään vasta 20–40 vuoden kuluttua.

Lounais-Suomen soiden pinta-alasta neljännes on luonnontilassa.

TS

LUE LISÄÄ TIISTAIN TURUN SANOMISTA

Kirjoita uusi viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda!/HUUDA tai kiroile.

Emme julkaise linkkejä tai mainoksia.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta.

Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

ojakone
maksakoon valtio nyt sitten silta urakoitsijoille vielä rahat että meikäpoikakin pääsisi ojien yli.kuka olikaan se tutkija joka teki tulevaisuus tutkimuksen ja sai muhkean korvauksen.joku poliittinen asiantuntija varmaa.terveisiä arkadian mäen hölmölästä.
Kirjoita vastaus viestiin

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda!/HUUDA tai kiroile.

Emme julkaise linkkejä tai mainoksia.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta.

Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Eläinraukat
Kuinkahan monta miljoonaa metsäkanalinnun poikasta on hukkunut noihin ojiin. Muista eläimistä puhumattakaan. Jyrkät kilometrejä jatkuvat ojanpenkat estävät linnun ja miuden eläinten poikasia pääsemästä ylös ojasta.
Kirjoita vastaus viestiin

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda!/HUUDA tai kiroile.

Emme julkaise linkkejä tai mainoksia.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta.

Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Metsäautotiet
Taannoin, 2000-luvun alussa, Hailuodossa rakennettiin metsäautoteitä. Selitettiin, että niitä on kahta kategoriaa, leveä tie ja vielä leveämpi tie, ne olivat kai 4 metriä ja 7 metriä. Jokaisen tien kahta puolen kaivettiin ojat, parhaimmat metrin syvyisiä. Niinkuin niitä tukkeja ei olisi millään muulla keinolla saatu ulos metsästä. Luonto muuttui perusteellisesti. Ojat kuivasivat Hailuodon kuuluisat hillasuot. Sen jälkeen ei tarvinnut enää lähteä hillaan, ei myöskään mustikkaan...
Kirjoita vastaus viestiin

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda!/HUUDA tai kiroile.

Emme julkaise linkkejä tai mainoksia.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta.

Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Ojitus = ympäristörikos.
Samalla on tuhottu alapuoliset vesistöt kuivatusvedsien mukanaan tuomilla lietemassalla.
Kirjoita vastaus viestiin

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda!/HUUDA tai kiroile.

Emme julkaise linkkejä tai mainoksia.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta.

Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Kilohinta?
Tähän tarvitaan miehiä eikä marjanpoimijoita.

Maa, jossa asiat ovat päälaellaan
Asia kuitataan olankohautuksella, vaikka kyseessä on jättimäinen, itse tuotettu ympäristökatastrofi. Ojituksen järjettömyys varmasti ymmärrettiin tuon 30 vuoden aikana, jolloin soita tuhottiin. Toisin sanoen, kyse on tarkoituksellisesta ympäristön tuhoamisesta. Sitä tehtiin, koska valtio jakoi veronmaksajien rahaa koneurakoitsijoiden työllistämiseen. Puuhamiehiä ei luonnollisestikaan vedetä vastuuseen, eikä asiasta edes yritetä oppia mitään.

Samankaltaisen katastrofin ovat aiheuttaneet "metsänhoidon" vaatimukset, joilla metsänomistajia on patistettu muuttamaan luontoystävälliset sekametsät yhden lajin puupelloiksi selluteollisuuden tarpeisiin.

Niinpä todellinen ongelma on valtio. Se, että valtio ohjailee yksityisten ihmisten omaisuuden käyttöä - jopa itse ihmisiä - teollisuuden tarpeisiin. Tätä ajattelutapaa edustaa tuleva autojen GPS-valvonta, jossa kokonaisen kansan yksityisyyttä loukataan, jotta yksi suuryritys saa tehtyä asiasta bisneksen itselleen. Tai vaikkapa se, että THL sopi muutamia vuosia sitten uuden rokoteen testaamisesta suomalaislapsilla. Suomessa valtio ei ole ihmisiä varten, vaan ihmiset ja luonto ovat valtiota varten.
Kirjoita vastaus viestiin

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda!/HUUDA tai kiroile.

Emme julkaise linkkejä tai mainoksia.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta.

Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Verovarojen ryöstö
"...Valtio tuki ojituksia avokätisesti vuosina 1960–1990. Tätä nykyä verovaroista tuetaan suometsien harvennushakkuiden yhteydessä tehtäviä kunnostusojituksia..."
Tällaista on kepu-kokoomuksen politiikka ja vastuun kantaminen.
Perus-Suomalaisia pitää äänestää, jotta tyhmyys saadaan pois päätöksenteosta.

  • «
  • 1
  • /
  • 1
  • »