Sairaanhoito

THL: Kiireettömään sairaalahoitoon yli puoli vuotta jonottaneiden määrä vähentynyt

Jane Iltanen
Arkistokuva.
Arkistokuva.

Kiireettömään sairaalahoitoon yli puoli vuotta jonottaneiden määrä on vähentynyt useilla tuhansilla viime vuodesta, kertoo Terveyden ja hyvinvoinnin laitos THL. Vaikka määrä on vähentynyt, heitä on edelleen enemmän kuin vuosina 2013–2019. Eniten pitkään hoitoa odottavien määrät ovat nousseet lasten ja nuorten mielenterveyspalveluissa. Sen sijaan aikuispsykiatriassa lähetteiden määrä on laskenut. Terveydenhuoltolain mukaan hoito on aloitettava kuuden kuukauden kuluessa siitä, kun hoidon tarve on todettu.

Vuoden 2020 elokuussa yli puoli vuotta odottaneita oli 17 728, kun heitä oli 9 539 elokuussa 2021.

Kaikkiaan hieman yli 140 000 potilasta odotti pääsyä kiireettömään sairaalahoitoon elokuun 2021 lopussa.

Kiireetöntä sairaalahoitoa odottavien potilaiden kokonaismäärä lähti lievään laskuun vuoden 2020 lopussa. Suurimmillaan määrä oli joulukuussa 2020, jolloin reilut 141 000 ihmistä odotti pääsyä hoitoon.

Jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

– Koronaepidemia on hidastanut hoitoonpääsyä. Erityisesti yli puoli vuotta hoitoa odottaneiden hoitoonpääsyä on pyritty nopeuttamaan. Tässä on myös onnistuttu hyvin. Uusia potilaita tulee kuitenkin koko ajan lisää, ja uudetkin potilaat on hoidettava heidän hoidon tarpeensa kiireellisyyden mukaan, sanoo kehittämispäällikkö Pia Tuominen tiedotteessa.

– Lisäksi henkilökuntapula sekä kesän 2021 normaali lomakausi ovat hidastaneet hoitovelan purkamista, Tuominen jatkaa.

Pitkään hoitoa odottaneita on eniten Kymenlaakson sairaanhoitopiirissä ja vähiten Etelä-Savossa. Elokuun lopussa yli puoli vuotta kiireetöntä erikoissairaanhoitoa odottaneiden osuus oli Kymenlaakson sairaanhoitopiirissä 24 prosenttia ja Etelä-Savossa 0,2 prosenttia.

Myös lähetteiden määrä kiireettömään erikoissairaanhoitoon on kasvanut. Kiireettömän hoidon lähetteitä saapui sairaanhoitopiireihin tämän vuoden tammi-elokuussa 70 000 enemmän kuin vastaavana aikana vuonna 2020.

– Perusterveydenhuollon käynnit ovat taas lisääntyneet koronavirusepidemian aiheuttaman laskun jälkeen, ja tämä vaikuttaa suoraan lähetteiden määrään kasvuun erikoissairaanhoidossa, Tuominen toteaa.

Haluatko käyttää

Osallistuaksesi keskusteluihin ole hyvä ja kirjaudu TS-tunnuksillasi

Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Aloita keskustelu tästä jutusta
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.