Hukkuneet

Jo 131 ihmistä hukkunut tänä vuonna – hukkumiskuolemia eniten sitten vuoden 2014

Mikael Rydenfelt

Suomen Uimaopetus- ja Hengenpelastusliiton (SUH) median välityksellä kerättyjen ennakkotietojen mukaan syyskuussa hukkui viisi ihmistä. Kolme hukkumista tapahtui vesiliikenteen yhteydessä, yksi ulkomailla, ja yhdessä tapauksessa tapahtumien kulku ei ole selvillä.

Suomessa on tammi-syyskuun aikana hukkunut yhteensä 131 ihmistä. Tämä on 38 enemmän kuin vastaavaan aikaan viime vuonna ja eniten sitten vuoden 2014.

– Syyskuussa ihmiset liikkuivat vielä aktiivisesti vesillä veneillen ja meloen, mikä oli huomattavissa erilaisten läheltä piti -tilanteiden muodossa. Osalla on ollut onnea matkassa tai on osattu varustautua oikein syksyisiin olosuhteisiin. Tapaturmaisia hukkumisia on sattunut etenkin vanhemmille mieshenkilöille, jotka ovat olleet kalassa tai verkkoja kokemassa, sanoo tiedotteessa SUH:n hengenpelastuksen koulutussuunnittelija Anne Hiltunen.

– Pitää muistaa, että veteen pudotessa vaatteet painavat paljon kastuessaan ja uiminen vaikeutuu, joten pelastusliivien tärkeys korostuu. Toinen riskitekijä on kylmä vesi, joka kangistaa nopeasti. Ihmisen pudotessa kylmään veteen tulee usein kylmäshokkireaktio, mikä aiheuttaa sen, että ihmisen kyky pidättää hengitystään normaalista 60–90 sekunnista laskee muutamaan sekuntiin. Tämä lisää olennaisesti hukkumisen riskiä, jatkaa Hiltunen.

Jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Syyskuun hukkumiskuolemista tapahtui kaksi Länsi- ja Sisä-Suomen alueella, yksi Pohjois-Suomessa, yksi Itä-Suomessa ja yksi ulkomailla. Viime vuonna syyskuussa hukkui SUH:n ennakkotilastojen mukaan 2 ihmistä ja tammi-syyskuussa 93 ihmistä.

Elokuun hukkumistapausten ennakkotilastot ovat myös tarkentuneet, ja lukema on nyt 12.

Suomessa hukkuu tapaturmaisesti vuosittain 100–150 ihmistä, joista tilastojen mukaan noin puolet alkoholin vaikutuksen alaisena. Tyypillinen vesiliikenteessä hukkuja putoaa veneestä tai joutuu veden varaan veneen kaatuessa ilman pelastusliivejä. Uimiseen liittyvissä hukkumisissa arvioidaan usein oma uimataito tai toimintakyky väärin, lähdetään uimaan yksin tai jätetään lapset valvomatta. Useimmat hukkumistapaukset sattuvat tutuissa vesistöissä, lähellä rantaa.

Kuluneen vuoden hukkumisista 36 on tapahtunut uidessa, 30 vesiliikenteen yhteydessä, kaksitoista jäihin vajoamisen seurauksena, viisi veteen putoamisen yhteydessä, yksi laitesukelluksen yhteydessä ja 46 tapauksessa tapahtumien kulku ei ole selvillä. Tämän vuoden hukkuneista 79 on ollut miehiä, 22 naisia ja 30 tapauksessa sukupuoli ei ole tiedossa.

SUH suosittelee kaikkia kasvattamaan tietoisuuttaan vesiturvallisuudesta. Viisaasti Vesillä -kampanjan Hukkumattomuudenlupauksen avulla voi perehtyä aiheeseen ja samalla haastaa läheisensä mukaan vesiturvallisuustalkoisiin.

Haluatko käyttää

Osallistuaksesi keskusteluihin ole hyvä ja kirjaudu TS-tunnuksillasi

Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Aloita keskustelu tästä jutusta
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.