Uutiset

Poliisi sai puuttuvan lisärahoituksensa – yt-neuvottelut peruttu

Jane Iltanen
Lisärahoituksen myötä poliisi pystyy jatkossakin turvaamaan näkyvyytensä.

Poliisin yhteistoimintaneuvotteluiden tarve on poistunut, sillä poliisi tulee saamaan puuttuneen 30 miljoonan lisärahoituksen syksyn 2021 lisätalousarviossa. Lisäys turvaa poliisin rahoituksen riittävyyden tänä vuonna ja mahdollistaa sen, ettei poliisin tarvitse käynnistää henkilöstömäärään kohdistuvia sopeuttamistoimia vuonna 2022.

Hallitus teki aiemmin budjettiriihessä päätöksen rahoituksen lisäämisestä poliisitoimen operatiiviseen toimintaan yhteensä 10,6 miljoonalla eurolla vuodelle 2022. Poliisin määrärahat tullaan kohdentamaan operatiiviseen toimintaan.

Poliisin läsnäolo ja näkyvyys turvataan etenkin alueilla, joissa on heikoin palvelutaso, kuten harvaan asutuilla alueilla. Lisäksi poliisin kansallisen ihmiskaupan vastaisen erikoisryhmän ja verkoston toimintaedellytykset turvataan.

– Poliisi keskittyy nyt toiminnan suunnitteluun vuoden 2022 osalta siten, että poliisi saavuttaa hallitusohjelman mukaisen 7500 henkilötyövuoden tavoitteen ja pystyy säilyttämään operatiivisen toimintansa nykytasolla, poliisiylijohtaja Seppo Kolehmainen sanoo.

Haluatko käyttää

Osallistuaksesi keskusteluihin ole hyvä ja kirjaudu TS-tunnuksillasi

Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita uusi viesti
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Aiemmat viestit (8)

Vanhimmat ensin
Vastaa
Joku
👍
Välillä järki vierailee eduskuntatalolla.
Haluatko käyttää
Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita vastaus viestiin

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Kommentattori
Vast: 👍
Toivottavasti nyt varat kohdennetaan järjestäytyneen rikollisuuden torjuntaan, eikä peltipoliisien hankintaan. Tavallisten autoilijoiden sakottaminen pienistä ylinopeuksista ei ole se syy miksi veroja maksan mielelläni.
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vastaa
Mankala
Suomen hallitus toimi jälleen!
Poliisien määrärahat on suuremmat kuin koskaan aiemmin.
Haluatko käyttää
Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita vastaus viestiin
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Julle
Vast: Suomen hallitus toimi jälleen!
Totta haastelet!
Poliisien on kiittäminen vain ja ainoastaan ärhäkkää poliittista oppositiota, joka valaisi hallituspuolueiden ymmärryksen.
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Esko
Vast: Suomen hallitus toimi jälleen!
Ja poliisien tarve on suurempi kuin koskaan aikaisemmin!
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
_J_
Vast: Suomen hallitus toimi jälleen!
vain ja ainoastaan ärhäkkää poliittista oppositiota
---------------------------------------
Kaikkihan tottakai muistaa, että edellisen kerran poliisin määrärahoista on leikattu vuonna 2017, ja sen tekijöinä häärivät keskusta, kokoomus ja persut. Kaksi näistä räksyttää nyt oppositiossa ja kolmas räksyttää hallituksessa apupuolueen asemassa. Onko meillä siis enää varaa oikeistohallitukseen, kun heillä nuo leikkurit näyttää historiaa katsastaen menevän juustohöylällä kaikesta, myös poliisin rahoituksesta. Nykyinen hallitus on vuosittain kasvattanut rahoitusta, mutta jonnekin poliisin byrokratiaan ne lisärahat jauhautuvat (olisiko siis poliisin organisaatiouudistukselle tilausta?).
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Mankala
Vast: Suomen hallitus toimi jälleen!
Sisäministeri Ohisalo on koko ajan vaatinut poliiseille lisää resursseja. Poliisien määrän kasvattaminen on kirjattu myös hallitusohjelmaan.
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Kommentattori
Vast: Suomen hallitus toimi jälleen!
Ohisalo haluaa lisää resursseja ns. 'vihapuheen' valvontaan, tietääkseni.
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.