VR:n salonkivaunut lähtevät kierrätykseen ja romuksi

Presidentin kansliavaunu kuvattuna Helsingin rautatieasemalla vuonna 2005. Kuva: Jukka Gröndahl
Presidentin kansliavaunu kuvattuna Helsingin rautatieasemalla vuonna 2005. Kuva: Jukka Gröndahl

Kaksi VR:n sinistä salonkivaunua lähtee ensi tiistaina viimeiselle matkalleen Turun varikolta.

Entinen presidentinvaunu ja valtioneuvoston kanslian käytössä ollut virkavaunu päätyvät kierrätykseen ja romuksi. Vaunujen päätepysäkki on Kuusakosken romuttamo Heinolan Myllyojalla.

Salonkivaunut ehtivät palvella Suomen päämiehiä parikymmentä vuotta.

– Presidentti seurueineen on tehnyt vaunuilla maakuntamatkoja Suomeen sekä virkamatkoja Pietariin ja Moskovaan, kertoo VR:n kalustopäällikkö Joel Lindström.

Presidentinvaunu kulki viimeiset kahdeksan vuotta tilausliikenteessä, mutta sen käyttö oli vähäistä.

Vaunussa oli kokoustilat neljälletoista hengelle, neljä hyttiä sekä suihkutila.

– Meillä on nykyisin uusi konferenssivaunu ja kaksi hyvinvarusteltua salonkivaunua, mutta presidentti kulkee enimmäkseen muilla ajoneuvoilla, Lindström kertoo.

Molemmat romutettavaksi päätyvät salonkivaunut ovat kärsineet kosteusvaurioista.

Sinisiä teräskorisia pikajunavaunuja kulkee raiteilla vielä yli 200. Kalustoa kuitenkin päätyy kierrätykseen ja romuksi jatkuvasti. – Sinistä kalustoa romutetaan sitä mukaa, kun saadaan korvaavaa kaksikerroskalustoa käyttöön, Lindström kertoo. Romutettavat vaunut ovat pääsääntöisesti kolmisenkymmentä vuotta vanhoja.

– Koriteknisesti ne on käytetty loppuun. Lisäksi niistä kierrätetään kaikki mahdolliset osat vara- ja vaihto-osiksi. Vaunuihin ei jää mitään myytävää.

LUE LISÄÄ LAUANTAIN TURUN SANOMISTA

Haluatko käyttää

Osallistuaksesi keskusteluihin ole hyvä ja kirjaudu TS-tunnuksillasi

Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita uusi viesti
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Aiemmat viestit (1)

Vastaa
sane
mutta mitäs...
Eli Kuusakoski suostuu ottamaan nämä romutettavasti ihan ilmaiseksi ja antaa palkkioksi romutustodistuksen, tietenkin sillä ehdolla, ettei osia puutu, muuten ne joutuu korvaamaan.

Mit ihmettä:

"Lisäksi niistä kierrätetään kaikki mahdolliset osat vara- ja vaihto-osiksi. Vaunuihin ei jää mitään myytävää"?


Ahaa, kyseessähän ei olekaan yksityisen ihmisen omaisuus, kuten esimerkiksi auto. Siinä tapauksessa tuo edellinen olisi ollut rikollista ja johtanut korvausvastuuseen.
Haluatko käyttää
Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita vastaus viestiin
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
  • «
  • 1
  • /
  • 1
  • »