Vihreät

Niina Ratilainen valittiin Vihreiden puoluehallitukseen – useita muita varsinaissuomalaisia puoluevaltuuskuntaan

Jori Liimatainen
Niina Ratilainen kuvattuna Turun Sanomien joukkoliikenneillassa vuonna 2019.
Niina Ratilainen kuvattuna Turun Sanomien joukkoliikenneillassa vuonna 2019.

Vihreät ovat valinneet puoluehallituksensa jäseneksi turkulaisen Niina Ratilaisen. Ratilainen on kolmannen kauden kaupunginvaltuutettu Turussa ja ammatikseen Plan International Suomen vaikuttamistyön asiantuntija. Puoluehallituksessa hän haluaa edistää ilmastotoimia ja kehittää vihreiden moniäänisyyttä.

Puoluevaltuuskunnan jäseniksi Varsinais-Suomesta valittiin Johanna Kuusenoja, Pekka Heikkilä ja Sampsa Heinonen ja varajäseniksi Emmi Lehtinen, Ville Savonlahti, Rauli Mickelsson ja Jukka Väisänen.

Vihreiden uusi puoluejohto valittiin Helsingissä 11.–12. syyskuuta etänä pidetyssä puoluekokouksessa seuraavaksi kahdeksi vuodeksi. Lauantaina puoluekokous valitsi sisäministeri Maria Ohisalon jatkokaudelle Vihreiden puheenjohtajana.

Lue myös: Maria Ohisalo jatkaa Vihreiden puheenjohtajana – Atte Harjanne vahvimmilla äitiysloman sijaiseksi

Haluatko käyttää

Osallistuaksesi keskusteluihin ole hyvä ja kirjaudu TS-tunnuksillasi

Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Aloita keskustelu tästä jutusta
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.