Vihreät

Maria Ohisalo jatkaa Vihreiden puheenjohtajana – Atte Harjanne vahvimmilla äitiysloman sijaiseksi

Heikki Saukkomaa
Kuvassa Iiris Suomela (vas.), Atte Harjanne ja Hanna Holopainen.

Vihreiden puoluekokous on odotetusti valinnut sisäministeri Maria Ohisalon kahden vuoden jatkokaudelle 2021–2022. Ohisalo on johtanut puoluetta vuodesta 2019.

Ohisalo on jäämässä vanhempainvapaalle. Yksi puoluekokouksessa valittavista varapuheenjohtajista tulee sijaistamaan häntä.

Vihreiden varapuheenjohtajat ovat seuraavalla kaksivuotiskaudella Atte Harjanne, Iiris Suomela ja Hanna Holopainen.

Eniten ääniä saaneen Harjanteen uumoillaan pääsevän puheenjohtaja Maria Ohisalon sijaiseksi tämän äitiysloman ajaksi.

Vaalissa annettiin 383 ääntä. Niistä puhelimitse annettiin kuusi. Yksi edustajista kieltäytyi äänestämästä puhelimitse. Yhden äänen pois jäänti ei kuitenkaan ratkaissut tulosta.

Äänten lasku kesti teknisten vaikeuksien vuoksi yli kolme tuntia odotettua kauemmin. Tuloksen julkistamista lykättiin toistuvasti.

Jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Varapuheenjohtajiksi pyrki yhteensä kahdeksan ihmistä. Valituiksi tulleet ovat kaikki istuvia kansanedustajia.

Vihreät voivat ainakin periaatteessa valita eri henkilön Ohisalon sijaiseksi ministerinä ja puheenjohtajana. Lopulliset valinnat tehdään lähiviikkoina.

Puoluekokouksessa varapuheenjohtajien vaalia pitkitti monimutkainen vaalitapa. Jokainen edustaja sai merkitä äänestyslippuunsa joko kaikki ehdokkaat paremmuusjärjestyksessä tai äänestää vain yhtä. Valituiksi tulivat ne ehdokkaat, joiden ääniosuus ylitti 97,5 prosenttia.

Ensimmäisellä äänestyskierroksella valituksi tuli Harjanne. Seuraavilla kierroksilla pudotettiin pois aina edellisellä heikoimmin sijoittunut. Jatkokierroksilla valituiksi tulivat ensin Suomela ja sitten Holopainen.

Haluatko käyttää

Osallistuaksesi keskusteluihin ole hyvä ja kirjaudu TS-tunnuksillasi

Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita uusi viesti
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Aiemmat viestit (6)

Vanhimmat ensin
Vastaa
Jussi-55
Metsään mennäänn
Uusi tuuraaja Ohisalolle jo ilmoittaa kevennyksiä ja kohtuuttomoksien poistoista.
Haluatko käyttää
Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita vastaus viestiin

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vastaa
AKurkinen
👍😀
Hyvä juttu ! Ohisalon johdolla tuo hallituksen kolmas vasemmistopuolue näyttää kuihtuvan pikkuhiljaa kokoon !

Tasaarvo
Vast: 👍😀
Juuri näin, kun aikoinaan vihreät syntyivät niin heitä olisi luonnon monimuotoisuuden vuoksi voinut jopa äänestää. Nyt puolue on tulipunainen ja täysin reaalimaailmasta erkaantunut kovaäänisten ja kaikesta kaiken tietävien feministien puolue. Joten ei kiitos ja tervemenoa!
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Kommentattori
Vast: 👍😀
Ympäristöasioissa vihreät vastaa kokoomusta. Talousaasioissa vasemmistoa. Maahanmuutossa he ovat ihan omaa luokkaansa.
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vastaa
VanhaLauri
Kannabis-puolue
Atte hymyssä suin vankka kannabis kannattaja.
Ei jutut kovin luotettavalta vaikuttanut aamu tv:ssä.
Haluatko käyttää
Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita vastaus viestiin
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
skelet
Vast: Kannabis-puolue
Puheenjohtajasta ei kannata edes heittää kolikkoa. Klaavapuolella Iris Suomela. Tulisi kalliiksi maalata poliisiautot sateenkaarenväreillä.
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.