Koronavirus

Hallitukselta esitys kahden metrin turvaväleistä luopumisesta

Jukka Vaso

Hallitus on antanut eduskunnalle esityksen kahden metrin turvaväleistä luopumisesta, sosiaali- ja terveysministeriö tiedottaa. Hallitus ehdottaa eduskunnalle, että tartuntalain väliaikaisesti voimassa olevaa pykälää 58 d muutetaan. Pykälästä poistettaisiin lähikontaktin tarkka määritelmä sekä soveltamisen kriteerinä oleva ilmaantuvuusluku.

Hallituksen poistettavaksi ehdottamalla lähikontaktin määritelmällä tarkoitetaan nykyisen säädöksen mukaan ihmisten oleskelua sisätiloissa alle kahden metrin etäisyydellä toisistaan yli 15 minuutin ajan tai fyysistä kontaktia toisiinsa.

Jatkossa lähikontaktin määrittelisi aluehallintovirasto tai kunta. Lain on tarkoitus tulla voimaan mahdollisimman pian.

Hallituksen ehdotus ei muuta viranomaisten oikeutta ja velvollisuutta tehdä päätöksiä koronaepidemian leviämisen estämiseksi, jos tilanne niin vaatii. Jatkossa kunnan tartuntatautien torjunnasta vastaava toimielin tai aluehallintovirasto voi tehdä alueellaan päätökset tilojen käytöstä, jos kunnan tai sairaanhoitopiirin alueella todetaan merkittäviä tautiryppäitä.

Pääministeri Sanna Marin (sd) kertoi jo aiemmin tällä viikolla, että kahden metrin turvavälin määritelmä poistetaan tartuntatautilaista. Myös eduskunnassa on valmius muuttaa lakia.

Haluatko käyttää

Osallistuaksesi keskusteluihin ole hyvä ja kirjaudu TS-tunnuksillasi

Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Aloita keskustelu tästä jutusta
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.