Hyvinvointi

Kriisipuhelimeen ennätysmäärä yhteydenottoja – akuutista itsetuhoisuudesta soittavat nyt eniten nuoret aikuiset

Jane Iltanen

Heinäkuussa 2021 Suomen Mielenterveys ry:n Kriisipuhelimeen tuli taas ennätysmäärä puheluja. Esimerkiksi akuutista itsetuhoisuudesta Kriisipuhelimeen soittavat nyt eniten nuoret aikuiset. Akuutista itsetuhoisuudesta puhuvat nyt 18–40-vuotiaat nuoret aikuiset, sekä naiset että miehet. Viime vuoden kesällä itsetuhoisuudesta soittivat eniten 18–29-vuotiaat naiset ja miehistä 51–63-vuotiaat.

Itsetuhoisten läheisten yhteydenottoja on ollut saman verran kuin viime vuonna. Aihe on kuitenkin puhuttanut Kriisipuhelimen päivystäjiä, koska moni itsemurhan kautta kuollut läheinen on ollut nuori.

– Kriisipuhelimessa läheiset ovat kertoneet jääneensä palveluissa ilman neuvoja ja tukea tilanteessa, jossa sitä olisi tarvinnut. Akuutistikaan itsetuhoinen ei pääse osastolle, ei ole tilaa. Moni on kertonut, että soittopyyntöihin ei ole vastattu tai luvattu yhteydenotto on jäänyt tekemättä, toteaa tiedotteessa kriisipuhelintoiminnan päällikkö Susanna Winter.

Jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Kaikkiaan itsetuhoiset keskustelut ovat hieman vähentyneet.

Yhteensä 2021 Kriisipuhelimeen on tullut lähes 70 000 soittoyritystä, mikä on 13 prosenttia enemmän kuin vastaavaan aikaan viime vuonna. Heinäkuussa rikottiin taas ennätys, kun Kriisipuhelimeen tuli 28 800 soittoa. Se tarkoittaa keskimäärin yli 900 soittoyritystä vuorokaudessa.

– Vastattujen puheluiden määrä on pystytty pitämään kesäaikaan keskimääräisellä kuukausitasolla, koska lahjoitusvaroin lomien ajaksi on pystytty palkkaamaan kesätyöntekijöitä eri puolille Suomea, kertoo Winter.

Yksinäisyyden takia soittavien määrä on noussut maltillisesti. Yksinäisyyttä on kaikissa ikäryhmissä, ja se kytkeytyy usein koronaan.

Kaikkien yleisin Kriisipuhelimessa käydyn kriisikeskustelun syy on ollut koronapandemian ajan paha olo. Toiseksi eniten ihmiset soittavat ihmissuhdeongelmien, erityisesti parisuhteisiin liittyvien tilanteiden, takia. Myös työhön, opiskeluun ja asumiseen liittyvät arjessa selviytymisen vaikeudet kuormittavat soittajia entistä enemmän.

Haluatko käyttää

Osallistuaksesi keskusteluihin ole hyvä ja kirjaudu TS-tunnuksillasi

Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita uusi viesti
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Aiemmat viestit (1)

Vanhimmat ensin
Vastaa
Myrna
Missä viipyvät asiantuntijatiimi ja oma poliklinikka?
Kai tähän asiaan puututaan pikimmiten yhtä ponnekkaasti kuin long covidiin?
Asetetaan asiantuntijatyöryhmä pohtimaan miten tätä kriisiytyneiden joukkoa tulisi diagnosoida, hoitaa ja kuntouttaa sekä miten sen hoito organisoidaan Suomessa? Ja avataan oma poliklinikka auttamaan nimenomaan näitä ihmisiä?
Haluatko käyttää
Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita vastaus viestiin
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.