Maastopalot

Sammutustyöt Kalajoen maastopalossa jatkuvat – tiistain kuiva ja tuulinen sää huolestuttaa sammuttajia

Jokilaaksojen pelastuslaitos

Tilanne Kalajoen maastopaloalueella on Jokilaaksojen pelastuslaitoksen mukaan vakaa ja rauhallinen, ja palon leviämisriski on koko ajan pienentynyt. Paloaluetta sammutettiin järjestelmällisesti ja rajoituslinjoja varmistettiin sunnuntaina pimeän tuloon asti.

Alkuillasta alueella oli sadekuuroja, jotka kastelivat sekä paloaluetta että ympäröivää palamatonta aluetta.

Sammuttajien huolena ovat kuitenkin tiistain sääennusteet. Paloalueelle on luvassa kuivaa säätä ja voimakkaita puuskatuulia.

Pelastuslaitos arvioi, että voimakkaat tuulet todennäköisesti paljastavat uusia kyteviä palopesäkkeitä ja saavat niitä myös liekkipalona palamaan.

Pelastuslaitokselta kerrotaan, että alueelta voidaan mahdollisesti vapauttaa resursseja keskiviikkona. Sammutustöiden uskotaan kuitenkin jatkuvan koko kuluvan viikon.

Helikoptereita ei sammutustöissä toistaiseksi tarvita. Maanantaina aluetta kartoitetaan pienlentokoneella sekä useammalla lennokilla, jotka tuottavat materiaalia pelastustoiminnan johdon käyttöön.

Jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Pelastuslaitos kehottaa tuulen alapuolella olevia asukkaita ja kiinteistöjen omistajia seuraamaan tilannetta edelleen ja tarvittaessa sulkemaan ikkunat ja ilmanvaihto. Välitöntä asukkaiden evakuoimistarvetta ei tällä hetkellä ole.

Videolla näkyy tilanne viime viikon keskiviikkona:

Lue myös:

Kalajoen maastopalon tilanne on vakaantunut – leviämisvaara vähentynyt oleellisesti

Kalajoen maastopalosta ei välitöntä uhkaa asutukselle – tukea sammutustöihin tulossa muualta Suomesta

Kalajoen metsäpalo karkasi sammuttajiltaan – asukkaille kehotus varautua evakuointiin

Kalajoen maastopalon tilanteessa edessä kriittiset päivät

Kalajoen maastopalo on hallinnassa – paloalueelta levinnyt savu poiki lukuisia savuhavaintoja

Haluatko käyttää

Osallistuaksesi keskusteluihin ole hyvä ja kirjaudu TS-tunnuksillasi

Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Aloita keskustelu tästä jutusta
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.