Liikenne

Poliisi tehostaa rattijuopumusvalvontaa etenkin mökkipaikkakunnilla

Marttiina Sairanen
Liikennettä valvotaan etenkin pikkuteillä taajamien ulkopuolella.

Poliisi valvoo rattijuopumuksia tehostetusti ensi viikolla. Valvontaa tehdään 2.–8. elokuuta erityisesti kesämökkipaikkakunnilla koko maassa.

Kuolemaan johtavista onnettomuuksista reilu kolmannes tapahtuu kesä–elokuussa. Tyypillinen kesäkauden henkilövahinko-onnettomuus on poliisin mukaan tieltä suistuminen kovalla nopeudella taajama-alueen ulkopuolella.

– Kesällä rattijuopumusten ja suurten ylinopeuksien kaltaisten törkeiden liikenneturvallisuuden vaarantamisten määrät kasvavat. Alkoholionnettomuudet keskittyvät heinä–elokuussa lauantain ja sunnuntain ensitunneille, joten viikonloppuyöt ja aamuyön tunnit ovat onnettomuusherkkiä ajankohtia, poliisitarkastaja Heikki Ihalainen Poliisihallituksesta kertoo.

Kuljettajan ajokyky heikentyy merkittävästi päihteiden vaikutuksesta, joten Ihalainen toivoo, että ne pidettäisiin poissa liikenteestä.

Poliisi valvoo nyt erityisesti myös taajamien ulkopuolella pienemmillä teillä. Kuljettajien ajokuntoa valvotaan myös vesillä.

Haluatko käyttää

Osallistuaksesi keskusteluihin ole hyvä ja kirjaudu TS-tunnuksillasi

Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita uusi viesti
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Aiemmat viestit (3)

Vanhimmat ensin
Vastaa
vexi
On se Suomi kumma maa
Poliisi valittaa resurssipulaa, mutta missään muussa EU-maassa ei poliisilla ole aikaa pitää satoja työntekijöitään pitämässä tiesulkuja 99%:sesti syyttömille veronmaksajille. Muissa sivistysmaissa poliisin reusrssit on suunnattu ihan muualle. Länsimaisen oikeusperiaatteen mukaisesti poliisilla pitäisi olla perusteltu syy epäillä kansalaista rikoksesta, jotta on oikeus kohdistaa tähän pakkokeinoja, Näin ei ilmeisesti ole jälki-itäeuroppalaisessa maassamme.
Haluatko käyttää
Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita vastaus viestiin
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
manterelainen
Vast: On se Suomi kumma maa
Toisaalta sellainen ympäripäissään ajeleminen on huomattavasti harvinaisempaa muissa ns sivistysmaissa. Valitettavasti myös huumeiden vaikutuksen alaisena ajaminen on lisääntynyt.
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vastaa
DALIT
Julkisuuden kautta !!!
Jos valvontaa ei juurikaan voi sanoa olevan niin eikö ole helppo sanoa että valvontaa tehostetaan kun joitaan pikkuteitä ajetaan kertaalleen läpi.