Maastopalot

Kalajoen maastopalo on hallinnassa – paloalueelta levinnyt savu poiki lukuisia savuhavaintoja

Jokilaaksojen Pelastuslaitos
Suuri maastopalo Kalajoella levisi voimakkaimmillaan 500-600 metrin rintamalla, ja siitä syntyi myös uusia paloja. Paikalla oli 24 ajoneuvoa ja noin 75 ihmistä sammuttamassa maastopaloa. Lisäksi kohteessa oli Rajavartiolaitoksen helikopteri.
Suuri maastopalo Kalajoella levisi voimakkaimmillaan 500-600 metrin rintamalla, ja siitä syntyi myös uusia paloja. Paikalla oli 24 ajoneuvoa ja noin 75 ihmistä sammuttamassa maastopaloa. Lisäksi kohteessa oli Rajavartiolaitoksen helikopteri.

Kalajoki

Kalajoella Pohjois-Pohjanmaalla voimakkaasti levinnyt maastopalo on saatu rajattua ja palo on hallinnassa, kertoo Jokilaaksojen pelastuslaitos.

Suurimpana haasteena Kalajoen paloalueella on ollut maasto, joka on ollut muun muassa vaikeakulkuista.

Turveperäisen maaston vuoksi on mahdollista, että maassa voi olla kymmenien senttien syvyydessä vielä kyteviä pesäkkeitä, vaikka palo saattaisikin jossain kohtaa näyttää sammuneelta.

Syvälle pureutuneet pesäkkeet voivat ryöpsähtää vielä useiden vuorokausienkin kuluttua ja alkaa puskea savua ilmoille.

– Veikkaan oman kokemukseni perusteella, että siellä on vähintään vuorokausien työmaa odottamassa, että saadaan jälkisammutusvaiheessa kaikki pesäkkeet pimeäksi, pelastusjohtaja Jarmo Haapanen arvioi aamuyöllä STT:lle.

Jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Voimakkaita tuulia ei pitäisi tiistaina kehittyä, mutta niihinkin varaudutaan.

Enimmillään sammutustöissä paloalueella oli noin 75 ihmistä ja kaikkiaan sammutustöihin osallistuneen henkilöstön määrä lähenteli 80:tä.

Kaksi pelastuslaitoksen henkilöstöön kuuluvaa henkilöä on loukkaantunut sammutustöissä lievästi. Tiistaiaamuna yksi sai lievän tuki- ja liikuntaelinvamman ja maanantaina yksi loukkaantui lievästi saatuaan toistakymmentä ampiaisen pistoa. Jokilaaksojen pelastuslaitoksen tiedotteen mukaan hän on saanut hoitoa perusterveydenhuollon päivystyksessä ja on jo kotiutunut.

Palopaikka sijaitsee Raution kylästä noin seitsemän kilometriä lounaaseen. Pelastuslaitos sai hälytyksen palosta maanantaina kahden maissa iltapäivällä. Maastopalo levisi Jokilaaksojen pelastuslaitoksen aiemmin kertomien tietojen mukaan voimakkaimmillaan 500–600 metrin rintamalla. Maastopalosta syntyi myös uusia paloja.

Paloalueen koko on tarkentunut tiistaiaamuna noin 70 hehtaariin. Haapasen mukaan paloalueen koko on elänyt koko ajan. Alkuvaiheessa arviointia vaikeuttivat kova tuuli ja se, kuinka savu eteni niin matalalla.

– Savupilven läpi ei maasta tai ilmasta pystynyt tekemään tarkkaa arviota paloalueen koosta, Haapanen selventää.

Savunmuodostus on ollut voimakasta ja savuhavaintoja tehtiin liki sadan kilometrin päässä paloalueelta. Alueella oli pelastusjohtajan mukaan myös mielenkiintoiset sääolosuhteet, sillä savu lähti liikkeelle varsin matalissa ilmakerroksissa.

Lähellä maanpinnan tasoa leijuvaa ja voimakkaasti tuoksuvaa metsäpalon savua havaittiin niin Nivalassa, Haapajärvellä kuin Pyhäjärvelläkin.

Savunmuodostuksesta aiheutui palokunnille tarkastustehtäviä savuhavaintojen vuoksi. Myös Pohjois-Savon pelastuslaitos kertoi Twitterissä, että alueella on havaittu Kalajoen maastopalosta syntynyttä savua.

Jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

– Pelastuslaitos kehottaa ihmisiä tiedustelemaan mahdollisen savun alkuperän ja ilmoittamaan pelastuslaitokselle, mikäli havaitsee selvän savupatsaan tai savun lähteen. Pelkästä savunhajusta tai savun aiheuttamasta usvasta ei tarvitse ilmoittaa hätäkeskukseen, pelastuslaitos tviittasi tiistaiaamuna.

Tiistaina palon järjestelmällistä sammuttamista aiottiin jatkaa reunoilta keskustan suuntaan, pelastuslaitokselta kerrottiin aamulla.

– Mennään syvemmälle ja keskemmälle sitä paloaluetta koko ajan, edetään reunoilta käsin.

Pelastusjohtajan mukaan maastopalon vuoksi ei ole ollut asutusta välittömässä vaarassa, eikä alueella tiettävästi ole ollut kesäasuntojakaan. Pelastuslaitoksen tiedossa ei ole, että rakennuksia olisi tuhoutunut palon vuoksi.

Juttua päivitetty kauttaaltaan 27.7. kello 7.30

Juttua päivitetty 27.7. kello 9.15. Lisätty tieto loukkaantuneista.

Juttu ajantaistettu kello 11.10.