Purunpää laskettiin onnistuneesti Turun satama-altaaseen

TS/ Jonny Holmén
TS/ Jonny Holmén

Miinantorjunta-alus Purunpää on saatu laskettua onnistuneesti veteen. 80 miljoonan arvoinen alus ehti roikkua Turun satama-altaan päällä liki seitsemän tuntia. 700 tonnia painava Purunpää laskettiin satama-altaaseen Happy Dynamic-kuljetusaluksen kannelta.

Poikkeuksellisen vaativa operaatio kesti useita tunteja. Turvallisuussyistä Purunpään sisällä ei nostohetkellä ollut ihmisiä.

Alus hinattiin Pansion satamaan lauantaina illalla.

Purunpään päätehtävä on meriyhteyksien turvaaminen miinojen etsinnällä ja tuhoamisella. Alus soveltuu muihinkin töihin, kuten meripelastukseen ja ympäristönsuojeluun. Purunpään runko on umpilaminaattia ja aluksessa on vedenalaisen räjähdyksen kestävä rakenne. Majoituskapasiteetti riittää 38 hengelle.

Italialainen Intermarinen telakka toimittaa merivoimille kaikkiaan kolme uutta miinantorjunta-alusta. Katanpää luovutettiin viime vuonna ja ensi keväänä on Vahterpään vuoro. Kaikkiaan hankintasopimuksen arvo on noin 250 miljoonaa euroa. Siihen kuuluvat myös miinasodankäynnin tietokeskus ja laaja varaosapaketti.

TS

Kuva: TS/ Lennart Holmberg
Kuva: TS/ Lennart Holmberg
Kirjoita uusi viesti



Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda!/HUUDA tai kiroile.

Emme julkaise linkkejä tai mainoksia.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta.

Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Työllisyys
Työllisyys taattu, tilataan italiasta tai tehdään itse. Italialaisen tekemää kun joudutaan korjaamaan kaiken aikaa, talvi olosuhteet kun rääkkää italialaisia valmisteita :)
Italiasta tilattu voi (tulee paljon ) lopulta tulla kalliimaksi leluksi .
Kirjoita vastaus viestiin



Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda!/HUUDA tai kiroile.

Emme julkaise linkkejä tai mainoksia.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta.

Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
  • «
  • 1
  • /
  • 1
  • »