Tietoturva

Salasanoja Android-puhelimista varasteleva FluBot-haittaohjelma leviää jälleen – älä klikkaa, toimi näin

Kuvassa näkyy FluBot-haittaohjelman lähettämä huijausviesti.
Kuvassa näkyy FluBot-haittaohjelman lähettämä huijausviesti.

FluBot-haittaohjelman linkin sisältämien huijausviestien määrät ovat taas kasvaneet. Traficomin Kyberturvallisuuskeskus on asettanut haittaohjelmasta vakavan varoituksen.

Huijauslinkki lähetetään henkilölle tekstiviestillä, jossa kerrotaan hänelle saapuneesta vastaajaviestistä. Linkkiä ei tule avata, sillä se voi johtaa haittaohjelmaan, tietojenkalasteluun tai tilausansoihin.

– Emme yleisesti suosittele lataamaan sovelluksia erillisten linkkien kautta, vaan aina erikseen sovelluskaupasta, Traficomin tiedotteessa kerrotaan.

Haittaohjelman tavoitteena voi olla esimerkiksi varastaa saastuneelta puhelimelta tietoja ja lähettää laitteesta haittaohjelmaa edelleen levittäviä viestejä.

– Se voi myös varastaa esimerkiksi salasanoja ja muita puhelimessa olevia tietoja.

Haittaohjelman saastuttamassa laitteessa on erityisen tärkeä vaihtaa palveluiden, kuten sähköpostin ja sosiaalisen median, salasanat. Omien käyttäjätilien suojaaminen monivaiheisella tunnistautumisella on tärkeää.

Jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Myös organisaatioiden on tärkeää tietää, mitä tietoja saastuneella puhelimella on ollut. Tällöin on Traficomin mukaan tärkeää tehdä riskiarvio tietovuodon vaikutuksista.

– Varautuminen on tärkeää ja organisaation on kannattaa tiedottaa henkilöstöään FluBot-ilmiöstä, jotta työntekijät eivät lataa haittaohjelmaa puhelimelleen.

Tiedotteen mukaan FluBot-nimistä Android-haittaohjelmaa levitettiin erittäin aggressiivisesti tekstiviestien avulla kesäkuun alkupuolella. Traficom julkaisi 4. kesäkuuta vakavan varoituksen ohjelmasta.


Fakta

Jos olet asentanut FluBot-haittaohjelman, toimi näin:

Palauta puhelin tehdasasetuksille.

Palauta varmuuskopio, joka on luotu ennen haittaohjelman asentamista. Varmuuskopio auttaa tarvittaessa palauttamaan tärkeät henkilökohtaiset tiedostot.

Jos käytit pankkisovellusta tai käsittelit luottokorttitietoja saastuneella laitteella, ole yhteydessä pankkiisi. Tee rahallisista menetyksistä rikosilmoitus.

Vaihda salasanat palveluihin, joita olet käyttänyt laitteellasi. Haittaohjelma on voinut varastaa salasanasi, jos olet kirjautunut palveluihin haittaohjelman asentamisen jälkeen.

Ota yhteyttä operaattoriisi, sillä liittymästäsi on voinut lähteä maksullisia viestejä. Android-haittaohjelmat levittävät itseään eteenpäin saastuneista laitteista lähettämällä tekstiviestejä.

Lähde: Traficom

Haluatko käyttää

Osallistuaksesi keskusteluihin ole hyvä ja kirjaudu TS-tunnuksillasi

Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Aloita keskustelu tästä jutusta
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.