Uutiset

TTVK tehostaa laittoman nettijakelun valvontaa

Mainos päättyy

Suomen äänitemarkkinat näyttivät viime vuonna elpymisen merkkejä ensimmäisen kerran sitten vuoden 2003. Kotimainen musiikki kattaa äänitemarkkinoiden myynnin arvosta lähes 70 prosenttia.

Tänä vuonna digitaalinen musiikkimyynti on jatkanut ensimmäisellä vuosipuoliskolla kasvuaan ja se on kokonaismyynnistä jo 44 prosenttia. Erityisesti musiikin suoratoistopalvelut ovat kasvattaneet voimakkaasti suosiotaan; niiden myynti kasvoi peräti 55 prosenttia vuoden ensimmäisellä puoliskolla.

Yli puolet yksittäisen albumin myyntituloista kertyy ensimmäisen neljän viikon aikana julkaisusta. Mikäli uutuuslevyä jaetaan samanaikaisesti suosituissa piraattipalveluissa, se on erityisen haitallista levyn tekijöille.

– Luvaton verkkojakelu BitTorrent-tekniikkaa käyttäen on edelleen merkittävä ongelma, vaikka niiden käyttö onkin tutkimusten mukaan vähentynyt. Pyrimme aktiivisen valvonnan ja tiedottamisen avulla edelleen vähentämään laitonta verkkojakelua”, toteaa Kotilainen.

Kolme suurinta teleoperaattoria Elisa, TeliaSonera ja DNA ovat jo estäneet asiakkailtaan pääsyn tunnetuimmalle BitTorrent-sivustolle The Pirate Bayhin. Tällä hetkellä tuomioistuimet eivät kuitenkaan pysty kohdistamaan estomääräyksiä laittomiin palveluihin, jotka toimivat EU:n ulkopuolella tai joiden omistajat salaavat henkilöllisyytensä.

– Jatkamme valvontaa, mutta samalla toivomme, että Opetus- ja kulttuuriministeriö antaisi hallitusohjelman kirjauksen mukaisesti pikaisesti hallituksen esityksen lainsäädäntömuutoksiksi, jotka mahdollistavat puuttumisen selvästi laittomiin ulkomaisiin piraattipalveluihin sekä pehmeämmät keinot puuttua luvattomaan nettijakeluun ns. huomautuskirjemenettelyllä, jatkaa Kotilainen.

TS-STT

Haluatko käyttää

Osallistuaksesi keskusteluihin ole hyvä ja kirjaudu TS-tunnuksillasi

Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita uusi viesti
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Aiemmat viestit (10)

Vanhimmat ensin
Vastaa
huhaa
WLAN
Onneksi on keksitty WLAN ! esim.kirjastossa voi ladata miljoonista eri bittorrent sivustoista kännykkään musaa ja sitä ei kukaan pysty estämään ja seuraamaan, joten turhaa seurata
mitä ladataan huhaa hommaa ja pelottelua TTVK:lta. Teleoperaattooreiden seuranta on kyllä ajanhukaa..
Haluatko käyttää
Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita vastaus viestiin
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vastaa
Ei minun rahoillani
Kuka maksaa?
Kuka ne huomautuskirjeet sitten maksaisi? Onko tässä taustalla halu laittaa teleoperaattorit ja sitä kautta kaikki netinkäyttäjät näiden huomautuskirjeiden maksajiksi?

Jos tällainen käytäntö aloitetaan, TTVK:n olisi syytä lähettää kirjeet itse ja vielä maksaa teleoperaattoreille käypä hinta osoitteidenselvitystyöstä.
Haluatko käyttää
Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita vastaus viestiin
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vastaa
Kommentti
Get a life.
Kun ei ole parempaakaan tekemistä niin pitää näköjään kyylätä toisia.

Siikki
Idolssien äänet
Suomalaiset uutuusalbumit on niin turhanpäiväistä kuraa etten ottaisi vaikka kaupasta saisi ilmaiseksi.

Lisää

Uusimmat

Luitko jo nämä?

Lue myös nämä yhteistyö­kumppanimme artikkelit