Liikenneturvallisuus

Lasten keskuudessa levinnyttä rekkaspottausta pyritään saamaan turvallisemmaksi huomioliivien ja yhteiskampanjan avulla

Ari-Matti Ruuska

Poliisi, Rahtarit ry, Traficom ja Shell-liikenneasemat kannustavat yhteistyössä turvalliseen rekkojen bongaamiseen jakamalla ohjeita ja huomioliivejä lapsille ja nuorille.

Rekkabongaus tai rekkaspottaus on TikTokissa-palvelussa levinnyt ilmiö, jossa lapset ja nuoret kuvaavat ohiajavia raskaita ajoneuvoja kännykällä. Käden pumppaamisella he osoittavat kiinnostusta ja kunnioitusta raskasta kalustoa kohtaan ja toivovat kuljettajan reagoivan torvea soittamalla ja valoja vilkuttamalla. Ammattikuljettajille puolestaan lasten heihin kohdistama kiinnostus tuo uudenlaista mielekkyyttä työpäivään, kerrotaan tiedotteessa.

Samanaikaisesti niin media, poliisi, alan järjestöt kuin ammattikuljettajat, opettajat ja vanhemmatkin ovat huolissaan lasten ja muun liikenteen turvallisuudesta. Poliisi pitää raittiissa ilmassa valokuvaamista hienona harrastuksena, mutta varoittaa bongailun vaaroista.

– Emme kuitenkaan halua, että kenenkään lapsi jää harrastuksensa takia auton alle. Pyydämmekin lasten vanhempia keskustelemaan kotona lastensa kanssa liikenteen vaaroista ja turvallisista kuvauspaikoista, poliisitarkastaja Heikki Kallio Poliisihallituksesta sanoo.

Jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy
Rahtarit ry
Spottaa turvallisesti -yhteiskampanjassa jaetaan ohjeita rekkaspottaukseen ja huomioliivejä lauantaina 3.heinäkuuta.
Spottaa turvallisesti -yhteiskampanjassa jaetaan ohjeita rekkaspottaukseen ja huomioliivejä lauantaina 3.heinäkuuta.

Raskaiden ajoneuvojen kuljettajat tietävät, ettei asutusten läheisyydessä eikä muun liikenteen siitä häiriintyessä voi vilkutella valoja eikä töräytellä torvea liian voimakkaasti tai laisinkaan. Rahtarit ry:n mukaan kuljettajat antavat vastakaikua vain turvallisessa paikassa oleville bongareille tilanteen sen turvallisesti salliessa. Vanhempia muistutetaan juttelemaan lastensa kanssa rekkabongailun vaarallisuudesta sekä turvallisista käytänteistä. Vanhempien tulee myös varmistaa, etteivät liian nuoret lapset koskaan lähde ajoteiden läheisyyteen ilman aikuista. Yhteiskampanjan mukaan kouluissa ja päiväkodeissa olisi myös hyvä jutella aiheesta.

Spottaa turvallisesti -yhteiskampanjassa jaetaan ohjeita ja huomioliivejä tulevana lauantaina 3.heinäkuuta. Lapsille on jaossa 5000 huomioliiviä kaikilla Shellin saunallisilla tai suihkullisilla asemilla. Liivejä jaetaan henkilökunnan toimesta niin pitkään kuin niitä riittää. Liivejä jaetaan yksi kappale per lapsi.

Spottaa turvallisesti -huomioliivejä on jaossa seuraavilla liikenneasemilla: Shell Hämeenlinna Iittala, Shell Ii, Shell Jämsä, Shell Kangasala Ruutana, Shell Kyyjärvi, Shell Laitila, Shell Lapua Tamppari, Shell Laukaa Lievestuore, Shell Liperi Ylämylly, Shell Mäntsälä P, Shell Pihtipudas Putaanportti, Shell Porvoo Kuninkaanportti, Shell Punkaharju, Shell Raasepori Karjaa, Shell Salo Halikko, Shell Siilinjärvi, Shell Turku Oriketo, Shell Vantaa Ruskeasanta, Shell Ylöjärvi ja Shell Äänekoski Hirvaskangas.

Lue lisää:

Poliisi on joutunut puuttumaan turkulaislasten rekkabongailuun – TikTokissa leviävä harrastus on sallittua, kunhan se toteutetaan turvallisesti

Moni rekkoja spottaava lapsi pukeutuu nyt heijastinliiveihin – vastaukseksi tööttävä kuski voi silti saada sakot

Jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Haluatko käyttää

Osallistuaksesi keskusteluihin ole hyvä ja kirjaudu TS-tunnuksillasi

Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Aloita keskustelu tästä jutusta
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.