Kotimaa

Jaakko Kiander Kevan toimitusjohtajaksi

Mikael Ahlfors / KEKSI
Jaakko Kiander on valittu Kevan toimitusjohtajaksi. Arkistokuva vuodelta 2014.
Jaakko Kiander on valittu Kevan toimitusjohtajaksi. Arkistokuva vuodelta 2014.

Kevan hallitus on valinnut valtiotieteiden tohtori Jaakko Kianderin Kevan toimitusjohtajaksi. Hän aloittaa tehtävässä syksyllä 2021.

Kevan hallituksen valinta oli tiedotteen mukaan yksimielinen.

– Jaakko Kiander on kokemukseltaan ja tietämykseltään henkilö, joka pystyy parhaiten luotsaamaan Kevan tulevan muutosvaiheen yli. Kiander tuntee koko työeläkejärjestelmän ja -kentän erinomaisesti ja on siksi turvallinen valinta, hallituksen varapuheenjohtaja Kari Nenonen sanoo.

Kiander toimii tällä hetkellä tutkimuksesta ja suunnittelusta vastaavana johtajana Eläketurvakeskuksessa. Hän on aiemmin toiminut muun muassa eläkepolitiikasta ja taloudesta sekä yhteiskuntasuhteista vastaavana johtajana työeläkevakuutusyhtiö Ilmarisessa sekä Palkansaajien tutkimuslaitoksen johtajana.

Kevan nykyinen toimitusjohtaja Timo Kietäväinen on aiemmin ilmoittanut jäävänsä vanhuuseläkkeelle marraskuun alussa.

Turun Sanomat kertoi aiemmin, että hakuprosessia on johtanut Kevan hallituksen puheenjohtaja ja Turun kaupunginjohtaja Minna Arve (kok).

Keva on Suomen suurin työeläkevakuuttaja.

Haluatko käyttää

Osallistuaksesi keskusteluihin ole hyvä ja kirjaudu TS-tunnuksillasi

Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Aloita keskustelu tästä jutusta
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.