Politiikka

Ulkoministeri Haavisto osallistuu huomenna Isisin vastaisen koalition ministerikokoukseen Roomassa

Jane Iltanen
Ulkoministeri Pekka Haavisto matkustaa Roomaan kokoustamaan.
Ulkoministeri Pekka Haavisto matkustaa Roomaan kokoustamaan.

Ulkoministeri Pekka Haavisto osallistuu maanantaina 28.6. Roomassa järjestettävään kansainvälisen Isisin vastaisen koalition ministerikokoukseen. Kokouksen isännöivät Yhdysvaltain ulkoministeri Antony Blinken ja Italian ulkoministeri Luigi Di Maio. Kokouksessa käsitellään koalition Isiksen vastaista toimintaa Irakiassa ja Syyriassa sekä Afrikassa, erityisesti Sahelin alueella ja Mosambikissa.

Suomi liittyi kansainväliseen Isisin vastaiseen koalitioon vuonna 2014. Suomi osallistuu koalition sotilaalliseen koulutustoimintaan sekä EU:n siviilikriisinhallintaoperaatioon ja Naton koulutusoperaatioon Irakissa. Lisäksi Suomi tukee Irakin jälleenrakennusta ja Syyrian vakautustoimia.

– Suomi on sitoutunut kansainvälisen Isisin vastaisen koalition työhön. Isisin vastaisessa toiminnassa on edistytty Irakissa ja Syyriassa, mutta työtä on vielä tehtävänä. Terrorismin vastaisen toiminnan rinnalla tarvitaan kokonaisvaltaista tukea kestävien tulosten saavuttamiseksi, Pekka Haavisto toteaa Ulkoministeriön tiedotteessa.

Haavisto tapaa Rooman vierailunsa aikana muun muassa kokoukseen osallistuvien maiden ulkoministereitä sekä rauhanvälitystoimijoita.

Haluatko käyttää

Osallistuaksesi keskusteluihin ole hyvä ja kirjaudu TS-tunnuksillasi

Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita uusi viesti
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Aiemmat viestit (27)

Vanhimmat ensin
Vastaa
S.F.
Solidaarisuutta
Toivottavasti joku puolustaa siellä myös ISIS-vaimoja.
Haluatko käyttää
Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita vastaus viestiin

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Mankala
Vast: Solidaarisuutta
Suomi on sitoutunut kansainvälisen Isisin vastaisen koalition työhön. Miksi nimimerkki ei halua tukea tätä työtä?
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
T.S.
Vast: Solidaarisuutta
S.F. esittää toiveen: "Toivottavasti joku puolustaa siellä myös ISIS-vaimoja."

Sangen erikoinen toive. Tarvitsevatko ISIS-vaimot mielestäsi puolustusta ja solidaarisuutta S.F.?
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Hima-Hönö
Vast: Solidaarisuutta
Mielestäni kaikki tarvitsevat puolustuksensa oikeudenkäynneissä.
Joko omakustanteisen tai yhteiskunnan kustantaman. Tässä se ero pilee.
Voiko lakihenkilö veloittaa yhteiskunnan "piikkiin" mitä tahansa?
Olen antanut itseni ymmärtää etten ymmärrä tuosta lainkäytöstä tai tulkinnoista mitään.
Syyttäjät, Tuomarit ja Puolustusasianajajat siellä höpöttävät omiaan.
Kiva olla mukana prosessissa muka lain nimessä mutta kansa tuomitsee tuomion.
Raastupa tuomitsee, Hovioikeus vapauttaa ja Korkein oikeus tekee mitä tekee.
Kansalaisen oikeustaju on koetuksella. Tuon pykälän mukaan saat ja tuon mukaan et.
Ja totean jo etukäteen että olen syyntaketon koska olen vajaa-ajattelija.
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Horsma
Vast: Solidaarisuutta
@Hima-Hönö, omilla aivoilla ajattelu on yhä harvinaisempaa herkkua. Pysy aina omana itsenä.
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Ari Hyvönen
Vast: Solidaarisuutta
Eihöhän Haavisto ilmoita, että Suomi on valmis hakemaan kaikki Suomeen ja kustantaa matkat.
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Koba
Vast: Solidaarisuutta
Niin,maamme onkin tämän halliuksen aikana pyrkinyt profiloitumaan terroristien turvapaikkana.Pelastihan ulkoministerimme 3 paraguaylaista marxilaisterroristiakin maansa oikeustoimilta sen jälkeen kun YK oli todennut ettei ole estettä luovuttaa näitä Brasiiliasta kotimaahansa tuomiolle terroristisista rikoksistaan.,
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
T.S.
Vast: Solidaarisuutta
Hima-Hönö: "Mielestäni kaikki tarvitsevat puolustuksensa oikeudenkäynneissä.
Joko omakustanteisen tai yhteiskunnan kustantaman."

Ollaan pikkuisen asian vieressä. Nyt ei käydä mitään oikeutta vaan ISIS:n vastainen koalitio kokoontuu, asiana uutisen mukaan:
"Kokouksessa käsitellään koalition Isiksen vastaista toimintaa Irakiassa ja Syyriassa sekä Afrikassa, erityisesti Sahelin alueella ja Mosambikissa.
Suomi liittyi kansainväliseen Isisin vastaiseen koalitioon vuonna 2014. Suomi osallistuu koalition sotilaalliseen koulutustoimintaan sekä EU:n siviilikriisinhallintaoperaatioon ja Naton koulutusoperaatioon Irakissa. Lisäksi Suomi tukee Irakin jälleenrakennusta ja Syyrian vakautustoimia."

Mutta pari sanaa noista oikeudenkäynneistä. Viime vuoden joulukuussa olin hautajaisreissulla ja katselin televisiosta A-studiota. Aiheena lasten paluu Suomeen ja se tilanne että käytännön syistä tulisi väkisinkin myös jokunen äiti.
No oli keskustelussa mukana myös erään suuren puolueen eduskuntaryhmyri. Noihin naisiin liittyrn hän sanoi (muistinvaraisesti) 'Vankilaan vaan'. Aika vahvasti sanottu, ei puhettakaan rikostutkinnasta tai oikeudenkäynnistä. Vielä kummallisempaa koska kyseinen kansanedustaja on koulutukseltaan lakimies.
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
T.S.
Vast: Solidaarisuutta
S.F. siis toivoi: "Toivottavasti joku puolustaa siellä myös ISIS-vaimoja."

Olisikohan tuo joku Anthony Blimken, USA:n ulkoministeri.

On näet Ylellä otsikko: ""Tämä on kestämätön tilanne" – USA hoputtaa liittolaisiaan kotiuttamaan Isisin riveissä taistelleet kansalaisensa"

Ja jutussa lukee: "– Yhdysvallat vaatii maita, mukaan lukien koalitiokumppaneitamme, kotiuttamaan, kuntouttamaan heidät yhteiskuntaan sopeuttamista varten ja soveltuvin osin asettamaan kansalaisensa syytteeseen, Blinken sanoi."
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
T.S.
Vast: Solidaarisuutta
Koba: "Niin,maamme onkin tämän halliuksen aikana pyrkinyt profiloitumaan terroristien turvapaikkana.Pelastihan ulkoministerimme 3 paraguaylaista marxilaisterroristiakin maansa oikeustoimilta..."

Tämä muuten on juttu joka aika ajoin kaivetaan esiin kun Haavisto mainitaan uutisessa, siis Caruna-kauppojen rinnakkaistapaus.

Vähän taustaa tälle tapaukselle.
Kyse on siis kolmesta vasemmistoaktiivista jotka vuonna 2001 kaappasivat rikkaan liikemiehen vaimon. Sehän on melkein maan tapa siellä että omaa toimintaa rahoitetaan kidnappauksilla. Vaimo oli vankina 64 ja pääsi vapaaksi kun lunnaat oli maksettu.
Miehet sitten saatiin kiinni, mutta pääsivät pakenemaan Brasiliaan. Brasilia ei heitä luovuttanut koska oli epäilyksiä että Paraguay hankkii tunnustuksia kiduttamalla.

Mutta sitten tuohon Koban osuuteen.
Koba väittää että ulkoministerimme pelasti miehet. Täytyy nyt valistaa Kobaa etteivät pakolaiset kuulu ulkoministeriön toimialaan, Koballa on paha väärin ymmärrys tässä.
Tiedä sitten ovatko miehet terroristeja, mutta se on tiedossa että he tulivat YK:n kiintiöpakolaislistalta eli heidät oli jo ennakkoon tarkastettu ja tiedot käyty läpi.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Koba
Vast: Solidaarisuutta
Nimimerkki T.S kun tietää noiden marxilaisterroristien tapauksen niin tietänee myös että heille oli myönnetty aiemmin turvapaikka Brasiliasta mutta Barsilia oli luvannut luovuttaa nämä terroristit oikeuteen Paraguayhin sen jälkeen kun YK.oli todennut ettei palauttamiselle ole estettä.,Paraguay ei kiduta eikä siellä ole kuolemanrangaistusta ja maan oikeuslaitos on puoluueton.Samoilla perusteilla voi nyt kaikki terroristit hakea ja saada Suomesta turvapaikan.kuten muutkin rikolliset.
Sama terroristijärjestö oita nämä johtvat,murhasivat myös Paraguayn entisen presidentin tyttären.Sitä ei ole suoraan pystytty liittämään näihin 3.terroristiin vaikka epäilyt ovatkin vahavat että jotain osuutta on.Todistaja kun on kuollut toisin kuin tuo hengissä selvinnyt joka tunnisti nuo kaappaajikseen.
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
T.S.
Vast: Solidaarisuutta
Koba: "Paraguay ei kiduta eikä siellä ole kuolemanrangaistusta ja maan oikeuslaitos on puoluueton."

Laita Koba Googleen 'paraguay torture'.
Ei tuo maa nyt mikään puhdas pulmunen ole. Osa linkeistä on vanhoja, mutta onneksi on USA.
Sen ulkoministeriö tekee vuosittain maakohtaiset ihmisoikeusraportit.
Heti raportin alussa on yhteenveto:
"Significant human rights issues included: alleged killing of minors during a security operation; reports of torture and cruel, inhuman, or degrading treatment by security forces; harsh and at times life-threatening prison conditions; arbitrary arrest and detention; substantial problems with the independence of the judiciary; violent intimidation of journalists by organized-crime groups; widespread corruption in all branches and levels of government; lack of investigation of and accountability for violence against women; and child labor, particularly in domestic service and informal agriculture."
Siis lasten tappamista, kidutusta, turvallisuusjoukkojen epäinhimillisyyttä, hengenvaaralliset vankilaolot, satunnaisia pidätyksiä, vakavia ongelmia oikeuslaitoksen puolueettomuudessa, lehtimiesten väkivaltaista häirintä, laajaa korruptiota joka tasolla jne.

Tässä vaiheessa sormi lipsahti, piti jatkaa näin:
Huomaatko Koba että sinun tietosi ovat päinvastaisia.
Minä aina ilmoitan tietolähteeni, nyt se on USA:n ulkoministeriön: "2020 Country Reports on Human Rights Practices: Paraguay"
Voitko Koba kertoa omat tietolähteesi.

Ja kysymys kun Koba kirjoitit: "Pelastihan ulkoministerimme 3 paraguaylaista marxilaisterroristiakin maansa oikeustoimilta..."
Mistä ihmeestä sait ajatuksen että tämä olisi ulkoministerin hommia?
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
T.S.
Vast: Solidaarisuutta
Esitin siis tämän pyynnön: "Minä aina ilmoitan tietolähteeni, nyt se on USA:n ulkoministeriön: "2020 Country Reports on Human Rights Practices: Paraguay"
Voitko Koba kertoa omat tietolähteesi."

Melkein viisi vuorokautta tuosta on nyt mennyt. Kävi kuten arvelinkin, Koba ei lähteitään kerro.
No tuuttuahan tuo on. Ehkä Koban kuuluisin juttu on se jossa hän kertoi että BLM aloitti murhatyönsä jo ennen kuin BLM oli perustettu.
Ei siismikään ihme ettei Koba lähteitään kerro.
Mutta uskottavuus siinä kyllä menee.
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vastaa
Horsma
Sanonpa vaan
Ehkä Haaviston olisi parempi pysyä kaukana noista hommista.
Haluatko käyttää
Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita vastaus viestiin
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Mankala
Vast: Sanonpa vaan
Miksi ihmeessä?
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
vexi
Vast: Sanonpa vaan
Tuntuu Pekka istuvan kahdella pallilla, vai olisiko peräti vaihtanut leiriä? Vajaa vuosi sitten teki parhaansa auttaakseen, lakiakin hipoen kuten selvisi, ISIS-porukkaa takaisin tänne meidän keskuuteemme. Ja nyt siis on menossa toimimaan saman organisaation vastaiseen koalitioon.
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
T.S.
Vast: Sanonpa vaan
vexi: "Vajaa vuosi sitten teki parhaansa auttaakseen, lakiakin hipoen kuten selvisi, ISIS-porukkaa takaisin tänne meidän keskuuteemme. Ja nyt siis on menossa toimimaan saman organisaation vastaiseen koalitioon."

Aikajärjestys taas täysin pielessä. Suomi liittyi tuohon ISIS-vastaiseen koalitioon jo 2014.

Mielenkiintoinen tulkinta vexiltä tuo että hän luokittelee pikkulapset 'ISIS-porukaksi'.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vastaa
1350
Ristiriitaista?
Toisaalla hehkutetaan diversiteetin ja kulttuurisen moninaisuuden puolesta, mutta sitten toisaalta
on kuitenkin ihan OK kuulua tätä välillisesti vastustavaan koalitioon.
Onko retoriikka, jossa todetaan että kaikki terroristit eivät ole ISISläisiä, mutta kaikki ISISläiset ovat terroristeja, nyt sitten yllättäen ihan poliittisesti korrektia. Vastaavaa retoriikka-rakennetta on kokeiltu eräässä toisessakin kontekstissa ja se tuomittiin tuolloin populistisena, ellei jopa rasistisena.
Vai pelataanko taas kaksilla säännöillä?
Haluatko käyttää
Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita vastaus viestiin
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Pyöräilijä
Vast: Ristiriitaista?
Niin. Jos ei ole koskaan kuullutkaan sellaisesta asiasta kuin ihmisoikeudet, on helppo joutua sekaannukseen tällaisessa asiassa.
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
T.S.
Vast: Ristiriitaista?
Kysymys: "Onko retoriikka, jossa todetaan että kaikki terroristit eivät ole ISISläisiä, mutta kaikki ISISläiset ovat terroristeja, nyt sitten yllättäen ihan poliittisesti korrektia. Vastaavaa retoriikka-rakennetta on kokeiltu eräässä toisessakin kontekstissa ja se tuomittiin tuolloin populistisena, ellei jopa rasistisena."

Tuossa on nyt ajatus vähän katkennut.
Otetaan ensin tämä: "...kaikki terroristit eivät ole ISISläisiä,"
Tuo on totta, on myös äärioikeiston ja äärikristittyjenkin terroristeja

Sitten tämä: "...mutta kaikki ISISläiset ovat terroristeja,"
Kun ISIS on itse julistanut terroristisen sodan kaikkia muita vastaan niin on perusteltua sanoa että he ovat kaikki terroristeja.

Ja sitten tämä verrokkitapaus: "Vastaavaa retoriikka-rakennetta on kokeiltu eräässä toisessakin kontekstissa ja se tuomittiin tuolloin populistisena, ellei jopa rasistisena."

Tuo verrokkitapaus on myös kaksiosainen.
Ensin: "Kaikki muslimit eivät ole terroristeja,"
Tuo on ilmiselvästikin totta.

Sitten: "...mutta kaikki terroristit ovat muslimeja."
Tuo on tietysti täyttä soopaa, itsekin tuossa ylempänä mainitsin pari muuta terroristiporukkaa.

Lopuksi sitten ne väitetyt seuraamukset: "...se tuomittiin tuolloin populistisena, ellei jopa rasistisena."
Varsinainen virallinen tuomio tuli kuitenkin kansanedustajalle kiihottamisesta kansanryhmää vastaan, 1160 euroa.
Mielenkiintoista oli se oikeudessa esille tullut asia ettei lainsäätäjä edes tiennyt tuollaista lakia olevan olemassa. Tuossa muuten kansanedustajan muisti petti tai hän valehteli. Olihan hän jo neljä vuotta aiemmin allekirjoittanut aloitteen kyseisen lakipykälän lieventämisestä.

Kansanedustaja muuten oli edelläkävijä. Hän lanseerasi jo 2017 tuon Trumpin sittemmin tunnetuksi tekemän käsitteen 'noitavaino'.
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
1350
Vast: Ristiriitaista?
Pyöräilijä "Jos ei ole koskaan kuullutkaan sellaisesta asiasta kuin ihmisoikeudet, on helppo joutua sekaannukseen tällaisessa asiassa."
Muistan kuulleeni termin. Mutta tarkoitatko kommentillasi, että ihmisoikeudet kuuluvat myös ISISille vaiko ei ja vastustavassa koalitiossa on ihan OK olla?
Eli siis asettaudumme asemaan jossa sääntelemme ja sanelemme millainen kulttuurinenmoninaisuus on suotavaa ja sallittua. Tavallaan siis kolonialistinen asenne onkin poliittisesti korrektia?
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
1350
Vast: Ristiriitaista?
Eipä sillä, ristiriitaista toiminta on ollut siinäkin mielessä, että aikoinaan Barack Obaman haluttomuus puuttua Syyriaan tuki Isisin nousua. Ja toisaalla on myöhemmin ehdoteltu mm. aseiden toimittamista Isisille sekä vuonna 2017 kyseenalaistettu Trumpin toimet järjestöä vastaan Syyriassa.

Eikö siis ole yhteistä näkemystä siitä, että onko Islamilaisen valtion tavoittelu diversiteettiä vai terrorismia. Vai onko kyseessä rakenteellisesta islam-vastaisuudesta?
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Pyöräilijä
Vast: Ristiriitaista?
Kuuluvatko ihmisoikeudet sinulle 1350? Olet kovin niitä vastustanut kirjoituksissasi joten kait olet irtisanoutunut niistä itseäsi koskien? Vai vetoatko kuitenkin mm. sananvapauteen?

Mutta koska kaikki eivät ajattele kuten sinä, he huomioivat myös ihmisoikeudet. Myös ISISin jäseniin liittyen. Eli ISISin jäsenille kuuluvat ihmisoikeudet. Sen sijaan ISISin edustama diversiteetti ja kulttuuri ovat ihmisoikeuksien vastaisia. Mutta uskon kyllä että tämä menee sinulla yli kaukaa ja korkealta. Muuten olisit jättänyt jo ensimmäisen kirjoituksesi tekemättä.
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
1350
Vast: Ristiriitaista?
Pyöräilijä
Jos nyt lukisit ajatuksella mitä olen kirjoittanut, niin huomaisit, etten ole ottanut kantaa suuntaan enkä toiseen. Olen vaan todennut ristiriidan ja ihmetellyt/epäillyt, että pelataanko kaksilla säännöillä ja kenen mandaatilla lopulta sanellaan kenen edustama monikulttuurisuus on puolustettavaa ja kenen puolestaan vastustettavaa. Ja miksi näin.
Miksi Obama tuki välillisesti ISISin nousua ja miksi Trumpin toimet järjestöä vastaan Syyriassa tuomittiin. Miksi kolonialistinen ajattelu on välillä poliittisesti korrektia ja välillä ei.
Täällä näemmä on turha jatkaa keskustelua, kun tulee taas kertaalleen ainoastaan henkilöön meneviä kommentteja asiallisen pohdinnan/keskustelun sijaan.
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
T.S.
Vast: Ristiriitaista?
1350: "Jos nyt lukisit ajatuksella mitä olen kirjoittanut, niin huomaisit, etten ole ottanut kantaa suuntaan enkä toiseen. Olen vaan todennut ristiriidan ja ihmetellyt/epäillyt, että pelataanko kaksilla säännöillä ja kenen mandaatilla lopulta sanellaan kenen edustama monikulttuurisuus on puolustettavaa ja kenen puolestaan vastustettavaa."

Et sinä 1350 mitään ristiriitaa todennut.
Sinä otit vertailuun kaksi tapausta.
Toinen oli tuo kansanedustajan tapaus ja se on käynyt oikeusprosessin läpi ja tuomio on annettu.

Mutta se sinun toinen tapauksesi oli täysin sinun itsesi keksimä. Siinä missä kansanedustajan tapauksessa oli kaksi väitettä; toinen oikea ja toinen väärä niin keksimässäsi tapauksessa molemmat väitteet olivat oikein.
Ja tavallaan ratkaisevaa on se että se kansanedustajan heitto aiheutti keskustelua ja poiki tuomion.
Sen sijaan se sinun ISIS-esimerkkisi on eilisen päivän juttu, ei siitä missään ole keskusteltu eikä sitä ole missään oikeudessa käsitelty.

Olet siis 1350 täysin tyhjän päällä ristiriitaväitteinesi.
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Pyöräilijä
Vast: Ristiriitaista?
Kyllä tämä vaikuttaa ihan kannanotolta : "Vastaavaa retoriikka-rakennetta on kokeiltu eräässä toisessakin kontekstissa ja se tuomittiin tuolloin populistisena, ellei jopa rasistisena.". Ja nyt sitten paljastuikin että vastaava retoriikkarakenne onkin ihan 1350:n mielikuvituksen tuotetta.

Eikä tarkoitus pyhitä keinoja. Eli vaikka jokin keino tuottaisikin välillisesti jokin tuloksen niin ei se tee keinosta hyvää taikka pahaa, olellista on se, että mitkä ovat käytetyn keinon kokonaisvaikutukset. Esimerkiksi mehiläispesän tuhoaminen voi sen vieressä asuvan kannalta olla hyvä asia mutta kokonaisuudessaan se ei sitä ole. Ellei sitten kyse ole eräästä risteymästä.

Sinä kuitenkin olet ottanut esimerkkisi täysin ulos kontekstista ja sitten uhriudut jonkin kuvittelemasi henkilökohtaisuuden taakse jotta sinun ei tarvitsisi jatkaa sinulle epämieluisaa keskustelua.
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.