Karilleajo

Paraislainen rahtialus Ramona irti karilta – onnettomuuden syy ei ole selvillä

Karl Melander

Suomen lipun alla seilaava rahtialus M/S Ramona jäi lauantaina jumiin Ruotsin Fårö-saaren rantaan. Rahtialus saatiin maanantaina liikkeelle ja irti karilta. Yli kaksi päivää Gotlannin pohjoispuolella jumissa ollut rahtialus saatiin matalikolta maanantaina iltapäivällä. Onnettomuuden syyntutkintaa jatketaan. Tällä hetkellä epäillään törkeää huolimattomuutta meriliikenteessä. Viranomaisten mukaan miehistön viisi jäsentä olivat selvin päin. Sukeltajat tutkivat rahtialuksen jo sunnuntaina. Tuolloin myös hinaaja oli matkalla Tukholmasta auttamaan alusta matalikolta. Aluksen runko vaikutti olevan ehjä ja myös rannikkovartioston mukaan ei ole vaaraa siitä, että alus vuotaisi.

Rahtialus vietiin Kappelshamnin satamaan, joka sijaitsee länteen noin 20 kilometriä linnuntietä onnnettomuuspaikalta. Laivan omistavan paraislaisen Ronja Marin -varustamon toimitusjohtaja Anders Isaksson kertoo, että alus on edelleen Ruotsissa, mutta akuutein tilanne on tällä hetkellä ohi.

Jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

–  Aluksen tarkastukset on jo suoritettu, nyt odotellaan pöytäkirjoja sekä erinäisiä viranomaispäätöksiä, että saadaan alus liikkeelle Kappelshamnista.

Aluksen lastina on raakapuuta, joka pyritään viemään perille määränpäähän Riikaan.

– Näillä näkymin Ramona jatkaa matkaa poikkeusluvan turvin, jotta tukkipuulasti saadaan purettua. Sen jälkeen otetaan alus Paraisille ja selvitetään onko telakointimahdollisuuksia vai tehdäänkö ensin jotain tilapäisiä korjauksia, sanoo Isaksson.

Tarkastuksissa on selvinnyt, että rahtialus on ehjä ja se ei vuoda. Isakssonin mukaan aluksen vahingot ovat lähinnä painumisia.

Tarkoituksena on ensin selvittää sattuneet vahingot ja sitten tutkia syitä, jotka johtivat onnettomuuteen.

Isaksson ei vielä tiedä syytä onnettomuuteen. Viranomaiset ovat jo tutkinnan aloittaneet selvittääkseen tilannetta.

– En itse näe, että karille ajon syyssä olisi mitään arvailtavaa, mutta en lähde sitä vielä spekuloimaan. Tilanne selvitetään, kun akuutein hätä on saatu alta pois, Isaksson toteaa.

Lauantaina 5. kesäkuuta 75-metrinen Ramona-alus oli matkalla Latvian Riikaan, kun se toistaiseksi tuntemattomasta syystä suuntasi kohti Fårön saarta. Aluksen nopeus, sen kulkiessa rantaan päin, oli kahdeksan solmua. Aluksen kyydissä oli viisi ihmistä, joista kukaan ei loukkaantunut karilleajossa. Alus jämähti paikoilleen ja siitä ei ollut vaaraa alueella asuville ihmisille, kertoi Ruotsin meripelastus.

M/S Ramona on rekisteröity Maarianhaminaan ja se kuuluu Paraisilla toimivalle Ab Ronja Marin ltd -varustamolle.

Vuonna 2013 varustamon rahtialus Riona ajoi karille Kalholmin saaren rantaveteen.

Jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Haluatko käyttää

Osallistuaksesi keskusteluihin ole hyvä ja kirjaudu TS-tunnuksillasi

Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Aloita keskustelu tästä jutusta
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.