Yksityistiet

Suomessa yksityisteitä 350 000 kilometriä – tukieuroja perusparannuksiin vielä hyvin saatavilla

Jane Iltanen

Suomessa on tällä hetkellä yksityisteitä yhteensä 350 000 kilometriä. Kunnossa oleva yksityistieverkko on elinehto esimerkiksi maaseudulla asumiselle ja siellä toimivalle elinkeinoelämälle. Yksityisteiden perusparannus- ja siltahankkeisiin on tarjolla kuluvana vuonna ennätyksellisesti liki 40 miljoonaa euroa yhteiskunnan varoja.

– Alkuvuoden perusteella tukea on vielä hyvin saatavilla. Nyt on perusparannuksen omaavan yksityistien tiekunnan hetki toimia. Ryhtymällä viivyttelemättä toimiin, voi rahoituksen saada jo tämän vuoden rahoista, toteaa tiedotteessa metsäteiden johtava asiantuntija Mika Nousiainen Suomen metsäkeskuksesta.

Pääsääntöisesti yksityistien perusparannuspäätös tehdään tiekunnan kokouksessa. Korona-aikana fyysisten tiekokousten pito on ollut vaikeaa ja ajoittain mahdotonta. Yksityistielaki mahdollistaa kuitenkin myös sähköisten kokousmenettelyjen käyttöönoton.

Jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Yksityisteiden perusparannusten tukemiseen sekä siltojen korjaamiseen ja uusimiseen on tänä vuonna hyvin yhteiskunnan tukia tarjolla. Ely-keskusten myöntämä tukipotti on 30 miljoonaa euroa, ja se on tarkoitettu lähinnä asutuille yksityisteille. Metsätieluonteisille yksityisteille tukea on käytettävissä vajaa kymmenen miljoonaa euroa. Tämän tuen jakaa Suomen metsäkeskus.

Tuki yksityistien perusparannuksessa on noin 50 prosentin tasoa, mutta siltahankkeissa tuki nousee jopa 75 prosenttiin. Ely-rahoitteisissa hankkeissa on mahdollista käyttää myös kunnan tai kaupungin tukea. Tukitaso voi esimerkiksi siltahankkeessa nousta näin yli 90 prosenttiin.

– Tiekunnassa tieosakkaat päättävät ja samalla hyötyvät eniten hyvin toteutetusta yksityistien perusparannuksesta, toteaa Nousiainen.

Haluatko käyttää

Osallistuaksesi keskusteluihin ole hyvä ja kirjaudu TS-tunnuksillasi

Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Aloita keskustelu tästä jutusta
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.