Liikenne

Koppimönkijät korvaavat mopoautoja – ajoluvan saa pelkällä teoriakokeella ja isolla osalla malleista saa ajaa 60km/h

Ville-Veikko Heinonen/Liikenneturva
Turvallisuuden kannalta on tärkeää, että koppimönkijällä kuljetaan liikennesääntöjen mukaan, eikä matkustamossa ole ylimääräisiä ihmisiä.
Turvallisuuden kannalta on tärkeää, että koppimönkijällä kuljetaan liikennesääntöjen mukaan, eikä matkustamossa ole ylimääräisiä ihmisiä.

Traktorimönkijät ja etenkin hytilliset niin sanotut koppimönkijät ovat viime vuosina yleistyneet nuorten kulkupeleinä. Ajoneuvon kasvanutta suosiota selittää muun muassa se, että osaa traktorimönkijöistä saa nykyisen lainsäädännön nojalla ajaa traktorikortilla, johon riittää pelkkä teoriakoe.

– Joihinkin malleihin vaaditaan kuitenkin myös ajokoetta edellyttävä AM121-luokan ajokortti. Nuoria viehättää traktorimönkijöissä myös ajonopeus, sillä isolla osalla malleista saa ajaa kuuttakymppiä. Koppimönkkäreissä saa vielä kätevästi kaverin mukaan kyytiin, selvittää Liikenneturvan koulutusohjaaja Ari-Pekka Elovaara tiedotteessa.

Traktorimönkijä voi usein olla mieluisampi vaihtoehto mopoautolle juuri suuremman maksiminopeuden tai paremman saatavuuden takia.

Mopoautoa ja koppimönkijää ei kuitenkaan voi suoraan verrata turvallisuusnäkökulmasta toisiinsa. Liikenneturva muistuttaakin, että niin nuorten kuin heidän huoltajiensa on hyvä olla selvillä ajoneuvon erityispiirteistä.

Jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

– Koppimönkkäri voi olla rungoltaan vahvempi kuin mopoauto, mutta korirakenteeltaan se on useimmiten avonaisempi. Lisäksi mahdollinen korkeampi nopeus sekä se, onko ajoneuvossa esimerkiksi ABS-jarruja, vaikuttaa asiaan. Turvallisuusnäkökulmasta ei siis kannata valita jompaakumpaa, vaan muut syyt painottuvat, tiivistää Elovaara.

Traktorimönkijät ovat siis ensimmäisiä ajoneuvoja, joilla 15-vuotias saa laillisesti ajaa tieliikenteessä 60 kilometriä tunnissa. Nopeus on korkea varsinkin taajama-alueita ajatellen, kun ajoneuvon ohjaimissa on usein liikenteessä vielä kokematon nuori.

– Koppimönkijälläkin liikuttaessa turvallisuuden kannalta tärkeintä on, että käytetään asianmukaisia turvavarusteita, kuljetaan liikennesääntöjen mukaan eikä matkustamossa ole ylimääräisiä ihmisiä. Mönkijät ovat myös herkkiä kaatumaan, joten rauhallinen ja ennakoiva ajotapa on erittäin tärkeää, Elovaara muistuttaa.

Traktorimönkijöiden lisääntyessä myös niillä ajettuen onnettomuuksien määrä on nousussa.

– Varsinkin sopivat tilannenopeudet, puhelimen käyttäminen liikenteessä, kavereiden yllytys ja päihteet ovat teemoja, joista on hyvä keskustella jokaisen nuoren kuljettajan kanssa, Elovaara korostaa.

Haluatko käyttää

Osallistuaksesi keskusteluihin ole hyvä ja kirjaudu TS-tunnuksillasi

Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita uusi viesti
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Aiemmat viestit (1)

Vanhimmat ensin
Vastaa
eliza18
Hyvä keskustella
Omien havaintojeni mukaan syytä olisi keskutella myös siitä kuinka lähellä edellä ajavaa voi ajaa tuossa 60 km/h nopeudessa. Osa ko. ajoneuvolla liikenteessä olevista ajaa aivan edellä menijän takapuskurissa kiinni tuossakin vauhdissa. En tiedä luottavatko omiin reaktionopeuksiinsa niin paljon, että eivät katso suuremman välin olevan tarpeen, vai eikö vaan ymmärrys riitä kuvittelemaan mitä tapahtuu, kun edessä oleva joutuu tekemään tavallista äkkinäisemmän jarruksen, vaikkapa eläimen tai jonkun muun tiellä liikkujan vuoksi.
Haluatko käyttää
Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita vastaus viestiin
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.