Koronatartunnat

186 koronalle altistunutta Raumanmeren peruskoulussa – koulu siirtyy etäopetukseen

Jane Iltanen
Kuvituskuva.
Kuvituskuva.

Rauman terveyspalvelut sai lauantai-iltana tiedon kahdesta Raumanmeren peruskoulun oppilaan koronatartunnasta, jotka liittyvät perjantaina 21.5. ilmoitettuun tartuntaan. Rauman kaupungin tiedotteen mukaan tartunnat eivät todennäköisesti ole peräisin koulusta. Oppilaat ovat olleet tartuttavuusaikana koulussa kuluneen viikon aikana. Altistuneita on noin 165 oppilasta ja 21 henkilökuntaan kuuluvaa. Altistuneita on kaikilta koulun 9.-luokilta ja koko 7 A -luokka. Raumanmeren peruskoulu Pyynpäässä sijaitseva yläkoulu, jossa on noin 500 oppilasta.

Rauman sosiaali- ja terveysvaliokunta kokoontuu sunnuntai-iltana tekemään päätöstä koulun siirtämisestä etäopetukseen maanantaista 24.5. alkaen lukuvuoden loppuun asti. Etäopetukseen joudutaan siirtymään, koska lähiopetuksen toteutus olisi altistuneiden suuren määrän vuoksi mahdotonta.

Koulu tiedottaa käytännön järjestelyistä huoltajille Wilman kautta.

Jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Kaikki altistuneet asetetaan 14 päiväksi karanteeniin viimeisestä altistumispäivästä laskien, ja heidät ohjataan koronatestiin. Terveysviranomaiset ovat yhteydessä altistuneisiin sunnuntain ja maanantain aikana.

Vaikeutuneen koronatilanteen vuoksi kaikkia raumalaisia kehotetaan tarkkailemaan vointiaan ja hakeutumaan koronatestiin matalalla kynnyksellä.

Karanteeni ei koske altistuneen perheenjäseniä ja he saavat liikkua normaalisti. Jos karanteeniin määrätty sairastuu, hänet on vietävä testiin ja tällöin perheenjäsenten tulee odottaa kotona testivastausta.

Koronavirusinfektion tavanomaisin itämisaika on noin 4–5 vuorokautta, mutta se vaihtelee 1–14 vuorokauden välillä. Jos altistuneella on vähäisiäkin oireita, kuten nuhaa, yskää, kurkkukipua, kuumetta, haju- tai makuhäiriötä tai joissakin tapauksissa ripulia, on tärkeää hakeutua testiin viiveettä.

Haluatko käyttää

Osallistuaksesi keskusteluihin ole hyvä ja kirjaudu TS-tunnuksillasi

Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Aloita keskustelu tästä jutusta
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.