Koronavirus

STM päivittää hybridistrategian toimintasuunnitelmaa – tavoitteena saada käyttöön kesäkuusta lähtien

SINI LUKKA

Sosiaali- ja terveysministeriö valmistelee päivitystä koronaepidemian hillitsemiseen tarkoitettua toimintasuunnitelmaa. Tavoitteena on saada päivitetty toimintasuunnitelma valmiiksi ensi viikolla. Alueellisten ja paikallisten tartuntatautiviranomaisten ohjaus epidemiavaiheen mukaisiin suosituksiin ja rajoituksiin voisi tällöin perustua uuteen päivitettyyn toimintasuunnitelmaan kesäkuusta lähtien.

Ennen päivitysten voimaantuloa rajoitussuositukset perustuvat voimassa olevaan suunnitelmaan. Uudessa päivityksessä otetaan huomioon hallituksen suuntaviivat suositusten ja rajoitusten hallitulle purkamiselle.

Lisäksi suunnitelman päivityksessä selkeytetään ja harmonisoidaan suosituksia alueellisiksi toimenpiteiksi. Suunnitelman valmistelussa huomioidaan myös määräaikaisten tartuntatautilain pykälien eduskuntakäsittelyn eteneminen.

Toimintasuunnitelman valmistelussa on kuultu alueellisia koronakoordinaatioryhmiä, jotka edustavat alueellisia ja paikallisia tartuntatautiviranomaisia. Lisäksi on kuultu COVID 19 –epidemian tilannekuva- ja mallinnusryhmää (epidemiologinen näkökulma), aluehallintovirastoja, Valviraa ja Traficomia, Terveyden ja hyvinvoinnin laitosta sekä eräitä ministeriöitä (OKM, VM, TEM).

Haluatko käyttää

Osallistuaksesi keskusteluihin ole hyvä ja kirjaudu TS-tunnuksillasi

Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Aloita keskustelu tästä jutusta
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.