Eduskuntaryhmät

Hannu Hoskonen ja Tuomas Kettunen saivat keskustan ryhmältä varoitukset EU-pakettia vastaan äänestämisestä

Arttu Laitala
Kansanedustaja hannu Hoskonen sai keskustan eduskuntaryhmältä varoituksen.

Keskustan eduskuntaryhmä on antanut kansanedustaja Hannu Hoskoselle ja kansanedustaja Tuomas Kettuselle varoitukset. Hoskonen ja Kettunen äänestivät vastaan, kun eduskunnassa äänestettiin tiistaina EU:n elpymispaketista.

Keskustan eduskuntaryhmä perustelee päätöstään varoituksista sillä, että Hoskonen ja Kettunen rikkoivat ryhmän sääntöjä.

Eduskuntaryhmä päätti myös, ettei Hoskonen jatka eduskunnan ympäristövaliokunnan puheenjohtajana.

Iltalehti kertoi, että lehden tietojen mukaan Hoskoselle ei olisi oltu aikeissa esittää enää varoitusta vaan erottamista eduskuntaryhmästä. Syynä olisi ollut elpymispaketin lisäksi hänen aiempi äänestyskäyttäytymisensä.

Jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Hoskonen muun muassa äänesti muusta ryhmästä poiketen vastaan, kun eduskunta ennen joulua äänesti ulkoministeri Pekka Haaviston (vihr) luottamuksesta.

Kettunen on aiemmin äänestänyt eduskuntaryhmän mukaisesti.

Eduskunta hyväksyi EU:n elpymispaketin tiistaina äänin 134–57. Hoskosta ja Kettusta lukuun ottamatta kaikki äänestykseen osallistuneet hallituspuolueiden edustajat äänestivät paketin hyväksymisen puolesta.

Keskustan eduskuntaryhmän puheenjohtaja Antti Kurvinen ei halua avata eduskuntaryhmässä käytyjä keskusteluja Hoskoselle ja Kettuselle annetuista sanktioista eikä sitä, miksi Hoskosen kohdalla tyydyttiin varoitukseen erottamisen sijasta.

– Mielestäni molemmat edustajat saivat varsin kovan rangaistuksen. Varoituksesta seuraavahan on sitten ryhmästä poistaminen, Kurvinen sanoi STT:lle.

Kurvisen mukaan eduskuntaryhmä päätti sanktioista yksimielisesti. Hoskonen ja Kettunen kertoivat aluksi ryhmälle oman näkemyksensä tapahtuneesta ja poistuivat sen jälkeen kokouksesta.

– Tämä on hyvän hallintotavan mukainen menettely, että henkilöt tulevat kuulluksi omassa asiassaan, mutta eivät ole itse päättämässä heitä koskevista asioista.

Kurvisen mukaan Hoskosen saamaan ankarampaan rangaistukseen vaikutti myös hänen aikaisempi toimintansa.

Hoskonenkaan ei avaa ryhmän keskusteluja tarkemmin.

– Ne kuuluvat kokoushuoneeseen. Me olimme Tuomaksen kanssa kuin Golgatalla siellä, hän sanoi STT:lle.

Hän toteaa, että "rangaistus on tullut, rangaistus kärsitään ja sillä selvä".

Vaikka Hoskonen on ollut ryhmänsä kanssa melko usein eri linjoilla, hän ei ole vaihtamassa puoluetta.

– Minä olen keskustalainen ollut pikkupojasta asti. Oudoksi pitää maailman mennä, että keskustan jätän.

Jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Hoskosen mukaan tällä viikolla häntä on pyydetty neljään eri ryhmään jäseneksi. Hän ei kuitenkaan paljasta puolueita eikä sitä, onko kyselyitä tullut johtotasolta asti.

Kurvisen mukaan ympäristövaliokunnan uusi puheenjohtaja valitaan keskustan ryhmästä aikaisintaan ensi viikolla.

Haluatko käyttää

Osallistuaksesi keskusteluihin ole hyvä ja kirjaudu TS-tunnuksillasi

Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita uusi viesti
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Aiemmat viestit (17)

Vanhimmat ensin
Vastaa
Sivustaseuraaja
Loikkia tiedossa
Seuraavaksi saamme lukea kuinka Kepun jäsenmäärä on laskenut kahdella – luulisin persujen suuntaan.
Haluatko käyttää
Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita vastaus viestiin

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vastaa
Paavo Manninen
Puolue-eliitti
Perustuslaki: "Kansanedustaja on velvollinen toimessaan noudattamaan oikeutta ja totuutta. Hän on siinä velvollinen noudattamaan perustuslakia, eivätkä häntä sido muut määräykset."

Herää kysymys: Ovatko kansaedustajat ottaneet vastaan määräyksiä puolueelta. Vai onko kyseessä yleinen holtittomuus, joka sallii poikkeamisen perustuslaista (Suomi) tai perussopimuksesta (EU)?
Haluatko käyttää
Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita vastaus viestiin
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Mankala
Vast: Puolue-eliitti
EU elvytyspaketti ei ollut Suomen perustuslain vastainen.
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Angus
Vast: Puolue-eliitti
Muotoilisin "Ovatko kansaedustajat ottaneet vastaan määräyksiä puolueelta ELI onko kyseessä yleinen holtittomuus, joka sallii poikkeamisen perustuslaista (Suomi) tai perussopimuksesta (EU)?" Kyseessä on sama asia, ei vaihtoehdot.
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vastaa
manterelainen
ryhmäkuri
Välillä ihmettelen, mihin kansanedustajia tarvitaan, kun pieni klikki puolueiden johdossa sanelee, miten äänestetään. Osa puoluejohtoon kuuluvista ei edes ole äänestäjien valitsemia. Tulisi paljon halvemmaksi meille veronmaksajile jos jokaisella puolueella olisi yksi ääni ja nämä äänet laskettaisiin.
Haluatko käyttää
Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita vastaus viestiin
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
1350
Vast: ryhmäkuri
Juuri tätä olen itsekin ihmetellyt. Jos kerran puolue sanelee mielipiteen ja kansanedustajalla itsellään ei ole oikeutta käyttää äänestäjiltään saamaa mandaattia, niin mihin heitä tosiaan sitten tarvitaan.
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Aimäävai?
Vast: ryhmäkuri
@DeGröna
"Välillä ihmettelen, mihin kansanedustajia tarvitaan, kun ..."

Lähinnä telkkarin ajankohtaisohjelmiin, mihinkäs muualle.

Näyttäisi ja kuulostaisi nololta, jos siellä olisi vaan milloin minkäkin puolueen robotti, johon olisi lyöty ennen ohjelman nauhoitusta sisään c-kasetti tai dvd, josta sitten tulisi toimittajien kysymyksiin puolueohjelmaa konemaisella äänellä?

Joo niin taI hei - sori - käytäntöhän on jo edennyt siihen malliin, että nämä robotit on jo saatu puettua lihallisiin asuihin, etkä oikeasta ihmisestä erota - - - sori, my bad!
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Sivustaseuraaja
Vast: ryhmäkuri
Hyppään näiden mielipiteiden mukaan. Samaa olen ihmetellyt muutaman vuoden ja nyt mietin, onko ryhmäkuri ollut aina olemassa, en muista kauempaa meidän poliittisesta historiasta, vaan vasta parin viimeisen vuosikymmenen ajan. Vai oliko sillä joku muu nimi?
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Angus
Vast: ryhmäkuri
Omakaan tarkempi poliittinen muistini ei kanna paljon kauemmas, mutta minulla on se mielikuva, että puoluekuri on selvästi tiukentunut vuosikymmenten myötä.

On selvää, että jo luonnostaan enemmistö puolueen edustajista äänestää monissa kysymyksissä samoin, muutoinhan se ei olisi puolue. Sen pitäisi mielestäni riittää, eikä kansanedustajaa saisi velvoittaa äänestämään puolueen johdon käskyjen mukaan omatuntoaan ja äänestäjien tahtoa vastaan.

En muista nuoruudestani esim. tällaisia julkisia ja virallisia "varoituksia". Ehkä niitä annettiin, tai ehkä asia hoidettiin jotenkin muuten, mutta uskon puoluekurin tiukentuneen.
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vastaa
Malvik
Typerää kuntavaalipolitiikkaa vakavalla asialla
Ryhmäkuri on sitä varten, että puolue on tietyistä tärkeistä asioista yhtenäisesti samaa mieltä ,kuten nyt eu elpymispaketista. Mitä sitten , jos näiden erimielisten vuoksi olisi eu elvytyspaketti jäänyt hyväksymättä ja pääoma tuolla pörssiyhtiöissä olisi reakoinut heti ja siirtänyt tuotantoa muualle. Kuka sitten ottaa vastuun ei ainakaan nämä ryhmän erimieliset, ovat vain tyytyväisiä kun oman kunnan väelle näytetään olevan isänmaallisia. Ymmärrän eduskuntaryhmien omantunnon mukaiset äänet joiden vaukutus ei ole taloudellinen , mutta tietenkin inhimillinen ja vaikea kuten joku abortin tai parisyhteen hyväksynnät.
Haluatko käyttää
Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita vastaus viestiin
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
1350
Vast: Typerää kuntavaalipolitiikkaa vakavalla asialla
Samaa mieltä kanssasi tältä osin; "Mitä sitten , jos näiden erimielisten vuoksi olisi eu elvytyspaketti jäänyt hyväksymättä"
Juurikin kun nyt vaikutus on taloudellinen; "ota kaksi maksa kuusi"

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Koba
Vast: Typerää kuntavaalipolitiikkaa vakavalla asialla
Kansanedustajan ovat äänestäjät valinneet ajamaan omaa asiaansa,ei jonkun puolueeliitin.Kansanedustaja on siksi vastussa ensisijaisesti juuri änestäjilleen jotka hänet ovat valinneet.Tämä on juuri sitä edustuksellista demokratiaa jota massamme pitäisi noudattaa.
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
T.S.
Vast: Typerää kuntavaalipolitiikkaa vakavalla asialla
Koba: "Kansanedustajan ovat äänestäjät valinneet ajamaan omaa asiaansa,ei jonkun puolueeliitin.Kansanedustaja on siksi vastussa ensisijaisesti juuri änestäjilleen jotka hänet ovat valinneet.Tämä on juuri sitä edustuksellista demokratiaa jota massamme pitäisi noudattaa."

Toisaalta ne kansanedustajat ovat liittyneet puolueisiinsa ja sitoutuneet puolueen tavoitteisiin. Ja toisaalta pienimmilläänkin se kansanedustaja on saanut yli 2000 ääntä. Eikä se kansanedustaja tiedä että ketkä häntä ovat äänestäneet eivätkä nuo äänestäjät taida kovin usein pitää yhteyttä edustajaansa, ja jos pitävät niin kyse on pienestä joukosta.

Eli tuo Koban ajatus että kansanedustaja on ensisijaisesti vastuussa äänestäjilleen on käytännössä mahdoton toteuttaa.
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Mankala
Vast: Typerää kuntavaalipolitiikkaa vakavalla asialla
DeGrönä: tässä kävi toisin kuin sinä ja Väyrynen oletitte. Suomi ottaa 13 per vuosi ja maksaa 6 per 30 vuotta. Jäsenmaksu on sitten noin 0,9 per vuosi. Tulopuolta 30 vuodessa siis 360 mrd € ja menoja 6 mrd €.
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Angus
Vast: Typerää kuntavaalipolitiikkaa vakavalla asialla
T.S., läheskään kaikki äänestäjät eivät äänestä vain tai lähinnä tai edes ollenkaan puoluetta, vaan henkilöä tai asiaa. Meillä on edelleen henkilövaalit mm. tästä syystä. Ei ole pakollista äänestää puolueen perusteela.

Jos järjestettäisiin puhtaasti puoluevaalit - mikä saattaisi olla T.S:n mielestä hyväkin asia? - jäisi edustajien valinta täysin puolueen oikeudeksi. Tässä äänestäjän valinnanvapaus rajoittuisi aivan hurjasti, samoin hänen vaikutusmahdollisuutensa. Nykyisen ehdokasmeren sijasta pitäisi valita ehkä n. 20 puolueesta. Jopa nykyisen puoluekurin aikana painotuksia ja sävyjä on valittavana huomattavasti enemmän.

Toisaalta jos puoluekuri olisi paljon nykyistä löyhempi, äänestäjän valinnan- ja vaikutusmahdollisuudet lisääntyisivät hurjasti. Demokratian perusperiaatteiden mukaan on hyvä, mitä enemmän kansalaisilla on vaikutusmahdollisuutta.
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Lisää