Onnettomuudet

Otkes: Rajavartiolaitoksen partioveneen uppoamiseen Loviisan edustalla useita syitä

Heikki Saukkomaa
Uponnut partiolaiva Loviisan edustalla merellä sunnuntaina 21. kesäkuuta 2020.
Uponnut partiolaiva Loviisan edustalla merellä sunnuntaina 21. kesäkuuta 2020.

Helsinki

Onnettomuustutkintakeskus (Otkes) on saanut valmiiksi tutkinnan tapauksesta, jossa Rajavartiolaitoksen partiovene sai pohjakosketuksen ja upposi Loviisan edustalla viime kesäkuun 20. päivä. Onnettomuudessa kuoli yksi miehistön jäsen.

Otkesin mukaan veneen reitti oli ennen pohjakosketusta kulkenut väylän ulkopuolella, ja miehistö oli siirtymässä tauolle vartiolaiva Turvalle. Onnettomuusvene PV83 oli suunniteltu Turvan apuveneeksi, mutta käytännössä sitä käytettiin valvontatehtäviin.

– Veneen käyttötarkoitus oli eri, eikä PV83:a ollut suunniteltu eikä varustettu näitä pidempiaikaisia partiointitehtäviä varten”, kertoo Onnettomuustutkintakeskuksen johtaja, professori Veli-Pekka Nurmi tiedotteessa.

Lisäksi ohjaamoergonomia ohjasi käyttämään sähköistä merikarttaa.

Jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

– Sen skaalauksesta riippuen karttanäkymästä voi olla vaikea ennakoida ja varmistaa veneen turvallista kulkua. Miehistöille oli myös muodostunut tavaksi jättää sekä navigointi että ohjaus yhden miehistön jäsenen vastuulle turvallisiksi mielletyissä olosuhteissa.

Nopealla veneellä ajaminen ja navigointi yksin on erityisen kuormittavaa, raportissa sanotaan.

Miehistö keskittyi välineiden evakuoimiseen

Tutkinnan mukaan onnettomuustilanteessa miehistö alkoi evakuoida työvälineitä veneestä. Tällaisessa tilanteessa ensisijalla tulisi olla ihmishengen turvaaminen, Otkesin raportissa kirjoitetaan.

Partioveneen ohjaamosta oli käytännössä vain yksi uloskäynti, ohjaamon peräseinän ovi, joka painui yllättäen veden alle, eikä ruorimies päässyt pois ohjaamosta.

– Tilanne kehittyi yllättäen kuitenkin siten, että pelastuspuvussa ohjaamoon jääneen miehistön jäsenen oli käytännössä mahdotonta poistua uppoavasta veneestä, kertoo tutkinnanjohtaja Risto Haimila.

Vene upposi noin seitsemässä minuutissa.

Myös Meripelastuskeskuksen, Hätäkeskuksen ja Ensihoidon yhteistyössä ilmeni kehittämistarpeita. Oli kommunikaatiovaikeuksia, eikä onnettomuuspaikalle hälytettyjä resursseja saatu täysin hyödynnettyä.

Onnettomuustutkintakeskus antaa neljä turvallisuussuositusta, jotka liittyvät turvalliseen ohjaamotyöskentelyyn, tietouteen vuototilanteiden vaarallisuudesta, ohjeistukseen ihmisten pelastamiselle uppoavasta veneestä sekä toimintamalleihin ja ohjeistukseen ensihoitotehtävien johtamisessa ja toimijoiden välisessä viestinnässä. Turvallisuussuositukset kohdennetaan Rajavartiolaitokselle sekä Liikenne- ja viestintävirastolle.

Haluatko käyttää

Osallistuaksesi keskusteluihin ole hyvä ja kirjaudu TS-tunnuksillasi

Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita uusi viesti
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Aiemmat viestit (1)

Vanhimmat ensin
Vastaa
Hima-Hönö
Suositukset
Ainoa hyvä puoli tällaisissa ikävissä onnettomuuksissa on silloin kun ne tutkitaan kunnolla.
Toivottavasti tästäkin tapauksesta annetut turvallisuussuositukset otetaan myös huomioon.
Soutaa ja huopaa on hallussa mutta muuten en ole kommentointitietoinen vesiliikenteeseen.
Haluatko käyttää
Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita vastaus viestiin
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.