Huumeet

Yksi henkilö pidätetty Porissa vappuna ilmitulleisiin lakkatapauksiin liittyen

Marttiina Sairanen

Lounais-Suomen poliisi on pidättänyt yhden henkilön liittyen Porissa vappuyönä tapahtuneeseen nuorison huumeiden käyttöön.

Perjantain ja lauantain välisenä yönä kolme tajutonta ihmistä kuljetettiin sairaalahoitoon heidän nautittuaan alustavien selvitysten mukaan gammabutyrolaktonia eli lakkaa. Poliisin tietojen mukaan kukaan ei ole menehtynyt aineen käytön seurauksena, vaikka sen käyttämisestä on aiheutunut konkreettinen hengenvaara.

Kiinniotettua henkilöä epäillään huumausainerikoksesta sekä kuluttajamarkkinoilta kielletyn psykoaktiivisen aineen kiellon rikkomisesta. Rikoksen selvittämisen yhteydessä poliisi on takavarikoinut pienen määrän lakkaa sekä jonkin verran amfetamiinia.

Lakka on gamman esiaine, jota on eräissä puhdistusaineissa ja ohenteissa. Lakka on huomattavasti gammaa voimakkaampaa. Lakka on luokiteltu lääkeaineeksi ja sen käyttö ei ole rangaistavaa, mutta sen myynti, levitys, valmistus ja varastointi on rangaistavaa lääkelain nojalla.

Jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Poliisin mukaan lakan ja siitä valmistettavan gamman käyttö alueella on viime vuosina ollut harvinaista. Poliisin tiedossa ei ole minkälaisia määrää lakkaa Porissa tai Satakunnassa on tällä hetkellä liikkeellä.

Vappuyönä nuoret olivat käyttäneet nestemäisessä muodossa olevaa lakkaa todennäköisesti sellaisenaan tai yhdessä alkoholin kanssa. Lakan ja gamman käyttöön liittyy aina yliannostusriski. Riskiä lisää huomattavasti huolimaton annostelu ja aineen sekoittaminen muihin päihteisiin, kuten alkoholiin.

Lounais-Suomen poliisi jatkaa vappuna esiin tulleiden tapausten selvittämistä.

Haluatko käyttää

Osallistuaksesi keskusteluihin ole hyvä ja kirjaudu TS-tunnuksillasi

Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Aloita keskustelu tästä jutusta
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.